HUOM: Jos pidät tämän blogin tekstejä lukemisen arvoisena, niin anna ystävillesikin tilaisuus tutustua niihin: Laita linkki jakoon.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Todellinen kansanvalta edellyttää kansan aktivoitumista politiikan tekemiseen

Se,  että kansa valitsee vaaleissa itselleen edustajat muutaman vuoden välein ja seuraa lopun aikaa passiivisena yleisönä median välityksellä, miten valitut edustajat (väärin)käyttävät heille suotua mandaattia, ei ole mitään todellista kansanvaltaa.

Kansanvallan toteutumiseksi kansan on osallistuttuva aktiivisesti politiikan tekemiseen, päätöksentekoon. Päätöksenteossakaan kansan ei pidä rajoittua valitsemaan ylhäältäpäin annetuista valmiista vaihtoehdoista, vaan kansan on ennenkaikkea osallistuttava kysymystenasetteluun ja vastausvaihtoehtojen muodostamiseen.

Nykyään kansalla on mahdollisuus tehdä lakialoitteita eduskunnalle kansalaisaloite.fi -sivuston kautta. Tehtyjen aloitteiden mikroskooppisen pieni määrä kertoo selvää kieltään siitä, kuinka vieraantunut kansa on poliittisesta päätöksenteosta.

Sosiaalisessa mediassa osa kansaa kyllä osallistuu aktiivisesti median tarjoamien provokaatioiden kauhisteluun, mutta vain pieni osa näistä kauhistelijoista tarjoaa mitään konkreettista vaihtoehtoa näkemälleen politiikalle. Ja niistäkin harvasta, jotka tarjoavat konkreettisia ideoita, vain pieni osa vaivautuu kirjoittamaan lakialoitteen. Ja niitä aloitteita vaivautuu allekirjoittamaan vain pieni osa niistä ihmisistä, jotka itse asiassa kannattavat aloitteen sisältöä.

Tähän on tultava muutos; kansan on aktivoiduttava politiikan tekemiseen. Muuten puhe kansanvallasta jää vain tyhjäksi sanahelinäksi.

Vaikka kansalaisaloitteista vain kourallinen vuodessa etenee eduskunnan käsittelyyn asti, muutamat kansanedustajat ovat väittäneet noiden aloitteiden häiritsevän eduskunnan työtä ja siksi he ovat esittäneet, että vaadittava allekirjoitusten määrä on nostettava 50.000:sta vielä korkeammaksi, jotta aloitteiden läpipääsy vaikeutuisi. Tuollaiset lausunnot ovat varsin kuvaavia: niissä kansa nähdään pelkkänä kapulana rattaissa kun edustajat haluavat muokata maata mieleisekseen. Tuollaisten elitististen asenteiden ei pidä antaa toteutua ja siksi kansan on aktivoiduttava politiikan tekemiseen.

Mutta mitä kansa voi sitten tehdä? Eduskunta voi korottaa aloitteeseen vaadittavien allekirjoitusten määrää jos niin haluaa. Mitä sitten tehdään?

Se, mitä asialle voi tehdä, on perustaa uusi puolue -- kutsutaan sitä vaikka nimellä Kansa päättää -- jonka kautta aloitteita tuodaan eduskuntaan. Puolueen perustamiseen riittää 5.000 allekirjoitusta. Puolueen ainoa ohjelmakohta ja vaalilupaus on se, että puolue tekee eduskunnassa lakialoitteen kansanäänestyksen järjestämisestä kaikista niistä kansalaisaloitteista -- kustakin erikseen -- jotka ovat saaneet riittävästi kannatusta kansan keskuudessa (sanotaan näin aluksi vaikka 20.000 allekirjoitusta; tämän rajan määrittäminen on puolueen sisäinen asia), sitä mukaa kuin tuollaisia aloitteita tulee. Kyseessä ei siis ole yksi lakialoite, jossa ehdotetaan tätä periaatetta, vaan kustakin kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämistä ehdotetaan omalla erillisellä lakialoitteella. Tällä tavalla varmistetaan myös se, että tuon kannatusrajan määrittäminen pysyy puolueen päätettävissä riippumatta siitä, mitä mieltä muiden puolueiden kansanedustajat siitä ovat.

Muita asioita koskevissa eduskunnan äänestyksissä puolueen edustajat äänestävät tyhjää. Tämä on erittäin tärkeä pointti. Mikä tahansa konkreettinen asia, jota puolue ryhtyisi ajamaan, karkottaisi pois kannattajia (koska joka asiasta jotkut ovat eri mieltä) ja vesittäisi täten puolueen varsinaista tarkoitusta: luoda kansalle suora ja jatkuvasti avoin vaikutuskanava eduskuntaan. Puolueen aktiiveilla on varmasti omia henkilökohtaisia poliittisia mieltymyksiään, mutta heidän on pidättäydyttävä käyttämästä puolueen vaikutusvaltaa niiden edistämiseen millään muulla tavalla kuin sillä, jolla muutkin kansalaiset voivat vaikuttaa: tekemällä kansalaisaloitteen ja hankkimalla sille riittävästi kannatusta.

Tällainen puolue elvyttäisi kansan uskoa siihen, että kansa voi vaikuttaa maassa harjoitettavaan politiikkaan. Tämän uskon elpyminen aktivoi kansaa osallistumaan politiikan tekemiseen. Tämä aktivoituminen saa kansan perehtymään käsiteltävien asioiden taustoihin ja eri asioiden välisiin asiayhteyksiin.

Vain sellainen kansa, joka osallistuu aktiivisesti politiikan tekoon ja perehtyy käsiteltäviin asioihin, voi todella päättää omista asioistaan.

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä ja sitä yhtä puoluetta voisi kutsua nimellä Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue. Eduskunnassa se esiintyy tällä hetkellä 9 eri piilonimellä. Valitaanpa niistä hallitus miten tahansa, politiikka pysyy samana.

Suomen Kapitalistiselle Talouskasvupuolueelle kaksi asiaa on pyhiä: talousjärjestelmän on oltava kapitalistinen ja talouden pitää kasvaa. Kaikki muut asiat ja tavoitteet uhrataan noiden kahden alttarille. Tästä ovat kaikki eduskuntapuolueet keskenään yksimielisiä.

Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty?

Yksi välttämätön edellytys tällaiseen tilanteeseen päätymiselle on kansan luokkatietoisuuden rapautuminen. Se on saatu aikaiseksi propagandan keinoin. Tätä on kuvailtu tämän blogin aiemmassa tekstissä:

Informaatiosisällissota

Sitten kun kansan (ja puolueiden) luokkatietoisuus on kadonnut, jää jäljelle vain pelkkä gallupdemokratia. Se koostuu siitä, että valtamedia kertoo tuon yllä linkitetyn artikkelin kuvaamin tavoin kansalle, mitkä ovat niinsanotut "taloudelliset realiteetit" (eli kapitalistiluokan etu) ja sitten annetaan valmiita vaihtoehtoja valittavaksi, miten noille "taloudellisille realiteeteille" pitäisi antautua (eli miten kapitalistiluokan etua pitäisi ajaa) ja sitten gallupeissa tutkitaan, mikä vaihtoehto saa eniten kannatusta.

Koska puolueilla ei ole enää mitään tietoista ideologiaa, ainoa tärkeä kysymys niille on se, pääsevätkö ne hallitukseen paistattelemaan parrasvaloissa. Sinne päästäkseen jokainen puolue kiirehtii olemaan aina sitä mieltä, mitä gallupit väittävät kansan olevan. Puolueiden mieleen ei tule edes kyseenalaistaa gallupien kysymyksenasettelua. Tai jos jotkut mikropuolueet niin tekevät, niin niistä emme valtamediassa kuule.

Tällä tavalla päädytään nykyiseen tilanteeseen, jossa kaikki puolueet ajavat samaa asiaa: "taloudellisille realiteeteille" alistumista (eli kapitalistiluokan edun ajamista ja sen esittämistä "koko kansan etuna").

Samalla talouden kehitystä mitataan mittarilla (BKT), joka kätkee näkyvistä hyvinvoinnin aina vain epätasaisemman jakautumisen kansalaisten kesken ja tällä tavalla valtamedia voi levittää väitettä, että "meillä" tai "Suomella" menee aina vain paremmin, samalla kun alati suurempi osa tavallista kansaa kokee kantapään kautta, että ei todellakaan mene.





tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pohjois-Korean Songun-politiikka ja USA:n talouspakotteet

Pohjois-Korea on jo vuosikymmenet noudattanut Songun-politiikkaa, joka tarkoittaa armeija ensin -politiikkaa. Taustalla on ajatus, että jotta maa ja kansa voisi päättää vapaasti omista asioistaan, sen on ensin varmistettava valtiollinen itsenäisyytensä. Tämä onnistuu vain vahvalla aseellisella puolustuksella.

Korean jako kahtia johtuu USA:n miehityksestä Korean niemimaan eteläosassa. Vuodesta 1910 lähtien Korea oli Japanin siirtomaa ja toisen maailmansodan lähestyessä loppuaan oli ilmeistä, että Japani hävinneenä osapuolena joutuu vetäytymään Koreasta. USA näki tilaisuutensa tulleen ja hankki itselleen jalansijan Korean niemimaalla voidakseen sieltä käsin edetä myöhemmin kohti Kiinaa ja Venäjää.

Toisen maailmansodan päätyttyä Korean pohjoisosa oli Neuvostoliiton joukkojen hallussa ja eteläosa USA:n joukkojen hallussa. Rauhansopimuksessa vieraiden joukkojen edellytettiin poistuvan maasta. Neuvostoliitto noudatti sopimusta ja poistui Koreasta, mutta USA ei. USA vakiinnutti sotilastukikohtansa Korean eteläosiin ja onnistui vuonna 1948 saamaan Korean eteläosalle muodollisen itsenäisyyden nimikkeellä Etelä-Korea. Siitä lähtien USA on suorittanut jatkuvia rajaloukkauksia ja muita provokaatioita Pohjois-Koreaa vastaan.

Nuo provokaatiot huipentuivat Korean sotaan 1950-53, jossa USA tappoi 3 miljoonaa pohjoiskorealaista ja tuhosi maan infrastruktuurin käytännössä kokonaan. Siitä huolimatta Pohjois-Korea ei antautunut ja vuonna 1953 solmittiin aselepo Pohjois-Korean ja USA:n välillä, mutta rauhansopimusta ei ole edelleenkään solmittu. Sodan jälkeen USA on jatkanut provokaatioita ja rajaloukkauksia entistäkin innokkaammin.

Tämä historiallinen taustakatsaus auttaa ymmärtämään, miksi Pohjois-Korean on luonnollista olettaa, että sillä on oltava vahva aseellinen maanpuolustus välttääkseen USA:n miehitys. USA:n käyttäytyminen muualla maailmassa antaa samanlaisen opetuksen: Libya, Irak, Syyria... Toisen maailmansodan jälkeen USA on pommittanut kymmeniä eri maita ja rahoittanut, kouluttanut ja muutenkin tukenut terroristeja kumotakseen demokraattisesti valittuja hallituksia, jotka eivät ole alistuneet ehdoitta USA:n mielivaltaan.

Pohjois-Korean Songun-politiikka tarkoittaa siis maanpuolustuksen asettamista muiden asioiden edelle tai muuten niistä muista asioista ei voitaisi päättää itse ensinkään, koska USA miehittäisi maan.

USA on hyvin perillä siitä, että Pohjois-Korea noudattaa Songun-politiikkaa. Näin ollen USA tietää, että talouspakotteet vaikeuttavat Pohjois-Koreassa kansan arkipäivää, mutteivat heikennä maanpuolustusta. USA haluaa tehdä elämästä vaikeaa tavalliselle kansalle, jotta kansa päättäisi luopua sosialismista. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, koska pohjoiskorealaiset ovat saaneet lapsesta asti vankan ideologisen koulutuksen. On todennäköisempää, että USA:n omat kansalaiset päättäisivät siirtyä sosialismiin kuin että pohjoiskorealaiset päättäisivät siirtyä kapitalismiin.

Mutta tuota ei USA:ssa tajuta. Siellä nimittäin kuvitellaan, että pohjoiskorealaiset ovat pakon alla sosialismissa ja haluaisivat siitä pois. Se on valtava harhaluulo, joka ilmentää sitä, kuinka vaikeaa on ymmärtää toisenlaista yhteiskuntaa. Useimmat länsimaiset kuvittelevat, että pohjoiskorealaiset kokevat oman elämäntilanteensa samalla tavalla kuin länsimainen kokisi, jos hän aikuisena muuttaisi asumaan Pohjois-Koreaan pohjoiskorealaisten tavalla.

Tuollainen kuvitelma on kuitenkin täysin harhainen. Se, miten ihminen kokee oman elämäntilanteensa, riippuu siitä, miten hän sen tulkitsee. Se, miten ihminen tulkitsee oman elämäntilanteensa, riippuu hänen tiedoistaan ja asenteistaan ja nämä hän on oppinut omassa yhteiskunnassaan ja kasvuympäristössään. Kahdessa täysin erilaisessa yhteiskunnassa varttuneet ihmiset kokevat samanlaisen ympäristön eri tavoin.

USA:n pakotteet eivät tule toimimaan. Pohjoiskorealaisten maanpuolustustahto ja ennenkaikkea tahto puolustaa sosialismia ovat äärimmäisen vahvat, eikä niitä pysty murentamaan hienoisella mukavuuden heikentämisellä. Pohjoiskorealaisille sosialismin puolustaminen on vapauden puolustamista ja siitä pidetään kiinni kaikin voimin.

Kim Jong Un teki viime viikolla aloitteen tapaamisesta Donald Trump'in kanssa, johon jälkimmäinen on suostunut ilman ennakkoehtoja. Tuo ennakkoehtojen puuttuminen on huomionarvoinen asia. Aikaisemmin USA on aina vaatinut, että Pohjois-Korean pitäisi tehdä myönnytyksiä jo ennen kuin mitään keskusteluja voidaan käydä.

Pohjois-Korea on ilmoittanut olevansa valmis luopumaan ydinaseohjelmastaan, jos saa varmuuden sille, että USA ei hyökkää maahan ja että USA tunnustaa maan itsenäisyyden. Nuo turvatakuut eivät tarkoita pelkkiä sanoja, vaan vähintäänkin sitä, että USA:n on vetäydyttävä Etelä-Koreasta ja annettava Etelä-Korealle tosiasiallinen itsenäisyys.

On päivänselvää, että USA ei tule tuollaiseen suostumaan ja siksi on selvää, että neuvottelut eivät tule johtamaan mihinkään konkreettiseen edistykseen Korean niemimaan tilanteen lievittämisessä. Mutta Kim Jong Un'in aloite ja neuvottelujen kariutuminen on oiva tapa näyttää maailmalle, että Korean niemimaan jännittynyt tilanne johtuu USA:n valtapolitiikasta eikä mistään muusta.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Trollit vahvistavat kuplia

Kuvitellaanpa tilanne, jossa joku matemaatikko alkaa selittää differentiaalilaskennan perusteita jollekin kuulijajoukolle. Kuulijoiden joukossa on henkilö tai kaksi, jotka alkavat inttää kysymyksiä tyyliin "mistä tiedät, että 1+1=2?" tai "millä perusteella väität, että jos n kasvaa rajattomasti, niin lopulta n>100?" yms.

Luennoija kehottaa noita henkilöitä poistumaan ja seuraamaan ala-asteen matematiikanopetusta.

Somessa tuollainen tilanne on arkipäivää jokaiselle, joka yrittää sanoa jotain sellaista, jolla pyritään muuttamaan yhteiskuntaa -- toisin sanoen jotain sellaista, joka ei ole valtamedian julkaisuista luettavissa päivittäin tai liki päivittäin. Tuollaisia alussa kuvattuja kysymysten (ja "vastaväitteiden") esittäjiä kutsutaan trolleiksi.

Yhteiskuntamme perustoimintatavat saavat aikaiseksi ja vahvistavat ihmisten välistä epätasa-arvoisuutta. Ne tahot, jotka hyötyvät nykyisenkaltaisesta yhteiskunnasta toisten kustannuksella, haluavat säilyttää nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ja sabotoida toisenlaisen yhteiskuntajärjestelmän esittelemistä julkisuudessa.

Nuo hyötyvät tahot palkkaavat palvelukseensa trolleja. Esimerkkinä tästä mainittakoon Nato-trollit.

NATO: "Introduction to the online course "Introduction to Strategic Communications"

Nato on USA'n johtama sotilasliittoutuma ja USA on suurkapitalistien johtama supervalta.

Nykyään Nato'n pääasiallinen agenda on lietsoa konfliktia Venäjän kanssa ja tässä yhteydessä Nato pyrkii saamaan myös Suomen osaksi omaa hyökkäysrintamaansa.

Mutta tämän kirjoituksen keskeisenä teemana on siis somessa operoivien trollien ja somessa esiintyvien kuplien välisen yhteyden valottaminen.

Trolllien esittämät kommentit tunnistaa siitä, että ne eivät todellakaan ansaitse tulla vastatuiksi. Ne ovat liian typeriä tai asiaankuulumattomia. Niiden yksinomaisena tarkoituksena on rakentavaan keskusteluun pyrkivän henkilön ajan ja energian sitominen turhanaikaiseen jankuttamiseen.

Tuollainen trollien käyttämä taktiikka perustuu siihen koulussa aikanaan opetettuun asenteeseen, että keskustelussa pitää vastata esitettyihin argumentteihin -- aivan riippumatta siitä, miten typeriä tai asiaankuulumattomia argumentit ovat!

Trollit pyrkivät siis käyttämään hyväkseen kunnon ihmisten "kunnollisuutta" ja "hyviä käytöstapoja". Jos yksi tai kaksi trollia saavat sidottua yhden fiksun ihmisen idioottimaiseen jankuttamiseen, niin trollien palkkaaja on saavuttanut tavoitteensa.

Jokaisen fiksuja näkemyksiä esittävän on vain jätettävä trollit omaan arvoonsa. Jos hän ei sitä tee, trollit estävät häntä esittelemästä lisää fiksuja mielipiteitä; trollit pitävät huolen siitä, että hänen kaikki aikansa ja energiansa kuluvat ala-astetasoiseen jankuttamiseen.

Fiksun henkilön on luotettava keskustelua seuraavan porukan fiksuuteen siinä määrin, että rohkenee jättää kaikkein typerimmät kommentit vastaamatta.

Somessa jotkut henkilöt pyrkivät kehittelemään näkökulmiaan yhteistyössä toisten kanssa. On ymmärrettävää, että heidän pitää sulkea trollit pois häiritsemästä tuota vuorovaikutusta. Tuloksena on tietenkin se, että lopulta näkökulmia hiomaan jäävät vain sellaiset henkilöt, jotka ovat jo lähtökohtaisesti yhtä mieltä ainakin joistain perusasioista. Jos tuollaista keskusteluyhteisöä kutsutaan kuplaksi, niin silloin on aihetta sanoa, että trollit vahvistavat kuplia.






Mitä sosialismi tarkoittaa ja miksi se olisi hyvä asia

Sosialismi tarkoittaa käytännössä sitä, että kansa omistaa kollektiivisesti yhteiskunnan talouden eli tuotanto- ja rahoitusvälineet.

Miten tämä poikkeaa kapitalistisesta yhteiskunnasta? Otetaan esimerkiksi Suomi. Suomessa kansa valitsee kunnanvaltuustot ja eduskunnan. Kansa tekee sen "ihan vapaasti" niin kuin parhaaksi näkee.

Ja mikä taho päättää sen, mitä kansa parhaaksi näkee? Se taho, joka päättää kansan maailmankuvasta. Käytännössä valtamedia ja sen hallitsijat.

Suomalaiset valitsevat siis kunnanvaltuustot ja eduskunnan ja sen jälkeen nämä elimet kertovat kansalle, että näiden kädet ovat sidotut, koska "taloudelliset realiteetit" pakottavat eduskunnan ja kunnanvaltuuston toimimaan niin taikka näin. Mitä ovat nuo "taloudelliset realiteetit"?

Nuo "taloudelliset realiteetit" ovat talouden omistajien intressit. Ne ovat tuotantovälineiden omistajien ja heidän rahoittajiensa intressit. Jos kunnanvaltuusto ei päätä niin kuin kunnassa toimivan suuryrityksen omistajataho haluaa, yritys siirtää toimintansa ja työpaikat muualle. Jos eduskunta ei tee niin kuin Suomessa toimiva suuryritys ja sen rahoittajataho haluaa, yritys siirtää pääomansa ja työpaikat ulkomaille.

"Taloudellisten realiteettien" huomioonottaminen tarkoittaa siis talouden omistajien pillin mukaan tanssimista -- aivan siitä riippumatta, miten ihmiset äänestävät vaaleissa.

Miten sosialistinen yhteiskunta poikkeaisi tästä? Siten, että talous olisi kansan valitsemien kunnanvaltuustojen ja eduskunnan hallussa. Tällä tavalla kansa päättäisi taloudesta ja sen myötä kaikesta muustakin. Millään yksittäisellä taholla ei olisi mitään vipuvartta, jonka avulla kiristää kansan vaaleissa valitsemaa edustustoa.

Mutta muuttuisiko käytännössä mikään? Kyllä muuttuisi. Ensinnäkin kansalaiset olisivat keskenään tasa-arvoisia päättämään yhteiskunnan asioista. Yksi ääni per nenä vaaleissa pätisi myös talouteen.

Toiseksi (aineellisen) kulutuksen maksimoimisen ei tarvitsisi enää olla elämän pääasiallinen tarkoitus. Kapitalistisessa yhteiskunnassa tuotannon lähtökohtainen motiivi on tuotannon omistajan voiton maksimoiminen ja tämän saavuttamiseksi kulutus on maksimoitava. Sosialistisessa yhteiskunnassa olisi mahdollista päättää demokraattisesti, mitä on tarpeellista tuottaa ja missä määrin.

Tämä antaisi mahdollisuuden suojella maapallon luontoa, ympäristöä ja elinkelpoisuutta!

Sosialismiin siirtyminen on itse asiassa välttämätöntä maapallon elinkelpoisuuden pelastamiseksi juuri edellämainituista syistä. Kapitalistinen keskinäinen kilpailu tulee muuten tuhoamaan maapallon.

http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232780-maapallon-elinkelpoisuuden-sailyttaminen-edellyttaa-sosialismiin-siirtymista

Tuotantoteknologia ja automatisointi ovat kehittyneet valtavasti ja kehittyvät edelleen. Tämä mahdollistaa yhä paremman elintason tarjoamisen kaikille ilman työnteon määrän lisäämistä -- kunhan vain luovumme kapitalismista. Kapitalistisessa talousjärjestelmässä nimittäin työnteon maksimoiminen maksimoi työn teettäjien voitot, ja tämä juuri on tuotannon lähtökohtainen motiivi kapitalistisessa taloudessa. Sosialistisessa taloudessa toiminnan lähtökohtaisena motiivina on ihmisten hyvinvoinnin (ei välttämättä aineellisen kulutuksen) maksimoiminen tasavertaisesti.

https://vapaus2018.blogspot.fi/2018/01/marxin-lisaarvoteoria-lyhyesti.html

Sosialistisessa yhteiskunnassa tuotannon tehostaminen johtaisi vapaa-ajan lisääntymiseen ja aineettomien arvojen kuluttamien kasvuun esimerkiksi koulutuksen, taiteen, kulttuurin jne. muodossa.

Yhteenvetona todettakoon siis että sosialismi mahdollistaisi ihmisten välisen tasa-arvon ja elämän mielekkyyden lisäämisen sekä maapallon elinkelpoisuuden pelastamisen.

On selvää, että sosialismi on toteutettava ennemmin tai myöhemmin, ellemme sitten hyväksy sitä, että me kaikki tuhoudumme kapitalistien keskinäisen kilpailun takia. Se, voidaanko sosialismi toteuttaa yhdessä maassa vai pitääkö se toteuttaa koko maapallolla kerralla vai mahdollisesti kokonaisessa maanosassa kerralla tms. ovat taktisia kysymyksiä. Niitä pitää pohtia, mutta mitään epäselvyyttä ei pitäisi olla siitä, että sosialismiin siirtyminen on ainoa tapa pelastaa maapallo ihmiskunnallle elinkelpoisena.