HUOM: Jos pidät tämän blogin tekstejä lukemisen arvoisena, niin anna ystävillesikin tilaisuus tutustua niihin: Laita linkki jakoon.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Ilmiö nimeltä Juhana Vartiainen

Viime aikoina on mediassa esiintynyt näkyvästi hahmo nimeltä Juhana Vartiainen. Valtamedia on hänen edesottamuksiaan raportoinut päivittäin ja somekansa on niitä uskollisesti kaiuttanut sosiaalisessa mediassa ja käyttänyt kymmeniä tuhansia tunteja niiden kommentointiin ja kauhisteluun.

Mikä tarkoitus tällaisella mediaperformanssilla on?

Juhana Vartiainen tekee kapitalistiluokan kannalta mitä arvokkainta työtä juuri niin, että hän sitoo kansan huomiota, aikaa ja energiaa itseensä ja jokelluksiinsa.

Tällöin tavallinen kansa ei jaksa eikä ehdi eikä huomaa kehitellä parempaa yhteiskuntajärjestelmää.




On tärkeää ymmärtää, että Juhana Vartiainen yksittäisenä ihmisenä ei ole ongelma. Hän on roolihahmo. Jos hän ei esittäisi sitä roolia, jota esittää, joku muu esittäisi. Teemana on tavallisen riistetyn kansanosan huomion, ajan ja energian kiinnittäminen turhanaikaiseen jankuttamiseen, jotta kapitalistiluokan harjoittama riisto voisi jatkua normaalisti: Business as usual.

Jokainen, joka on lukenut Karl Marxin Pääoman, tietää, että Marx kumosi jo Pääomassa ne argumentit, joita kapitalismin puolustajat nykyään esittävät. Kyseessä ovat nimittäin ne samat argumentit, joita esitettiin jo 150 vuotta sitten! Puolentoista vuosisadan jankuttaminen ei ole johtanut mihinkään. Samoja jo miljoonia kertoja kumottuja argumentteja esitetään edelleen aivan kuin niistä ei olisi koskaan ennen puhuttu!

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä mainittakoon se, että nykyään sanotaan, että mitään oikeaa työväenluokkaa ei enää ole olemassa, kun jokaisella on jo kännykkä ja tietokone. Marx kertoo Pääomassa, että 1800-luvun puolivälissä kapitalismin kannattajat väittivät, että mitään oikeaa työväenluokkaa ei enää ollut olemassa, koska jokaisella oli jo varaa kulkea nahkakengissä eikä kukaan enää kulkenut puukengissä.

Jos joku ei onnistu näkemään, että tuossa on kyseessä yksi ja sama argumentti, niin voivoi...

Puhuminen ei maksa kapitalistiluokalle mitään, mutta työväenluokalle kylläkin. Se maksaa nimittäin sen, että nykyisin vallitsevat taloudelliset valtasuhteet jatkuvat.

Toisinaan tekisi mieli sanoa, että keskustelun aika on ohi. Puolitoista vuosisataa jankuttamista saa riittää.



Yllä on havainnollistava kuva siitä, miten nykyinen kapitalistinen yhteiskunta toimii sosiaalisessa mediassa ja tavallisen kansan keskinäisessä keskustelussa ylipäätään. Ärsyynnytään uutisista, hyökätään sanallisesti hallitusta vastaan, mutta ei nähdä, mikä taho itse asiassa on ohjaksissa.

Alla on puolestaan kuva, joka auttaa ymmärtämän nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevia valtasuhteita.




Mitä sitten pitäisi tehdä?

Pitäisi jättää typerimmät jokellukset ja valtamedian eniten tyrkyttämät provosoinnit huomiotta ja keskittyä toisenlaisen ja nykyistä paremman yhteiskunnan suunnitteluun ja siitä puhumiseen. Olemme ihmisiä. Olkaamme tavallista härkätaisteluhärkää älykkäämpiä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.