HUOM: Jos pidät tämän blogin tekstejä lukemisen arvoisena, niin anna ystävillesikin tilaisuus tutustua niihin: Laita linkki jakoon.

keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Hyvinvointivaltioko työväenluokan jakajana?

Mitä hyvinvointivaltio tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että pidetään yhdessä huoli niistä, jotka eivät pysty omilla ansioillaan tai säästöillään pitämään huolta itsestään.


Kapitalistiluokka ja työväenluokka

Kapitalistisessa yhteiskunnassa tuotantovälineiden (koneet, laitteet jne.) omistus on erotettu työvoiman omistuksesta (työntekjät).

Kapitalisteiksi kutsutaan niitä tahoja, jotka määräävät tuotantovälineiden käytöstä ja työväenluokaksi sitä tahoa, jolla on työvoima. Tutummin termein sanottuina kapitalisteja ovat työnantajat (ja heidän rahoittajansa) ja muut kuuluvat työväenluokkaan.


Luokkayhteiskunta

Kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa kansa jakautuu kahteen luokkaan: kapitalistiluokkaan ja työväenluokkaan. Kapitlistiluokka omistaa tuotantovälineet ja päättää niiden käytöstä. Työväenluokka omistaa työvoiman.

Tuotantovälineitä voidaan käyttää vain työvoiman avulla ja tuotanto syntyy vain näiden kahden yhteisvaikutuksesta. Siksi keskeisessä osassa on neuvottelut ns. työnanajapuolen (eli kapitalistiluokan) ja ns. palkansaajapuolen (eli työväenluokan) välillä. Näissä neuvotteluissa ratkaistaan, millä ehdoilla työvoima saa käyttää tuotantovälineitä.

Koska kapitalistiluokkaan kuuluvilla henkilöillä on isommat säästöt, he pystyvät sietämään työväenluokkaan kuuluvia henkilöitä paremmin tuotannon seisahtumisen. Tämän takia kapitalistiluokka eli ns. työnantajat ovat etulyöntiasemassa noissa edellämainituissa neuvotteluissa.


Taloudellisten arvojen syntyminen

Taloudelliset arvot syntyvät työnteosta. Ne kulkeutuvat eri käsien kautta eri nimikkeillä eri kohteisiin. Ne kuitenkin syntyvät työläisten työnteosta eikä mistään muusta.

Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä

Taloudelliset arvot syntyvät siis ns. työnantajien omistukseen. Mitä tahansa veroja kapitalistit maksavatkin, ne verot on ensin anastettu työläisten tekemästä työstä.


Koko työväenluokka ei tee työtä -- ei nyt eikä koskaan ennenkään

Työväenluokka koostuu niistä henkilöistä, jotka eivät saa toimeentuloaan omistamastaan pääomasta tai sen tuotosta. Nykyään länsimaissa noin puolet työväenluokasta ei itse asiassa käy töissä; he ovat lapsia, opiskelijoita, työttömiä, työkyvyttömiä, eläkeläisiä jne.

Heistä pidetään huolta sosiaalituilla, jotka rahoitetaan verotuksella. Ja kuten aiemmin sanottiin: Mitä tahansa veroja kapitalistit maksavatkin, ne verot on ensin anastettu työläisten tekemästä työstä.

Toisin sanoen työläiset ovat ainoa oikeasti veroja maksava porukka.

Vielä sata vuotta sitten tuo tulonjako tapahtui perheen sisällä. Perheenisä kävi palkkatöissä ja sillä palkalla eli koko perhe. Nykyään tuo tulonjako tapahtuu kunnan ja valtion välityksellä: työssäkäyvät maksavat veroja ja apua tarvitsevat saavat sosiaalitukea. Perheenisän ja muun perheen ei enää tarvitse asua yhdessä tai olla edes virallisesti perhe keskenään.


Yksinkertaista kansaa huiputtava silmänkääntötemppu

Verotuksen ja sosiaalituen välityksellä tapahtuva tulonjako mahdollistaa silmänkääntötempun, jonka avulla työväenluokka saadaan taistelemaan itseään vastaan. Tuo tapahtuu luomalla vastakkainasettelu "veronmaksajien" ja "sosiaalitukien saajien" välille.

Tuo vastakkaiasettelu näkyy sitten vaikkapa siinä, että työssäkäyvät riistetyt kannattavat työttömien kyykyttämistä aktiivimallin tai milloin minkäkin välityksellä.

Toinen työväenluokkaa jakava leimausmetodi on leipäjonot. Tuolla tavalla saadaan työssäkäyvä keskiluokkainen työväenluokan osa tuntemaan ylemmyydentunnetta köyhiin nähden. Samalla köyhyyden näkyväksitekeminen saa työssäkäyvät nöyriksi työnantajiaan kohtaan: köyhyyden näkeminen toimii pelotteena.

Ääriesimerkkinä työväenluokan jakamisesta on rasismi, kuten tässä artikkelissa kerrotaan:

http://www.bolshevik.org/1917/no12/no12capitalismandracism.html


Pitäisikö hyvinvointivaltio sitten romuttaa?

Ei tietenkään. Kaikista pitää pitää huolta.

On kuitenkin nähtävä, että nykyinen kapitalistiluokan hallussa oleva valtamedia käyttää hyvinvointivaltion mekanismeja hyväkseen työväenluokan pirstomisessa ja asettamisessa toisiaan vastaan.


maanantai 19. helmikuuta 2018

Mitä kansa tarvitsee juuri nyt?

Mitä kansa tarvitsee juuri nyt?

Kansa ei tarvitse enää yhtään todistetta siitä, että asiat ovat pielessä. Sen kansa tietää jo liiankin hyvin. Kansa ei tarvitse kiukustuttamista, raivostuttamista, kiihottamista. Kansa on jo raivon partaalla. Lakatkaa raivostuttamasta toisianne ja alkakaa opiskella perusasioita. Lakatkaa jakamasta toisillenne kapitalistiluokan esille asettamien trollien edesottamuksia.




Se, mitä kansa tarvitsee, on perusteellinen yhteiskunnallinen analyysi, joka osoittaa, minkä takia asiat ovat pielessä.

Tuo analyysi on löydettävissä Karl Marxin Pääomassa. Siitä on ilmestynyt uusi suomennos pari vuotta sitten. Lainatkaa kirjastosta ja lukekaa ja oppikaa.

Ilman tuota ymmärrystä sokean raivon vallassa toimiminen (ja myös rauhallinen hyväätarkoittava ymmärtämätön näpertely) johtaa vain ojasta allikkoon -- todennäköisesti fasismiin. Merkkejä tästä on ollut nähtävissä Euroopassa jo vuosikaudet.

On ymmärrettävä, että se lapsenusko demokratian olemuksesta ja toiminnasta, joka meille opetettiin koulussa, oli pelkkä satu. On ymmärrettävä, että kapitalistisessa yhteiskunnassa valta on sillä taholla, joka määrää työpaikoista eli kapitalistiluokalla.

On ymmärrettävä, että niin kauan kuin yhteiskunta on kapitalistinen eli tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa, sillä ei ole väliä, millaisen eduskunnan kansa valitsee.

Vaihtoehto on olemassa. Sitä kutsutaan sosialismiksi. Siinä tuotantovälineet ovat kansan kollektiivisessa omistuksessa, toisin kuin kapitalismissa, jossa tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa.

Sosialistisessa yhteiskunnassa kansa päättää demokraattisesti tuotantovälineiden käytöstä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa kapitalistit päättävät siitä ja niin halutessaan jopa siirtävät työpaikat ulkomaille jättäen suomalaiset nuolemaan näppejään. Miksi ihmeessä tavalliset suomalaiset kannattaisivat sellaista järjestelmää, jossa pieni rikas vähemmistö -- ei välttämättä edes suomalainen -- saa päättää suomalaisten työllistymisestä ja työnteon ehdoista?

Opi perusasiat. Sinun täytyy astua johtoon. Valta kansalle!

Oppimisen ylistys

"Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä.
Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Sinun täytyy astua johtoon! Opi, mies yömajassa, opi, mies vankilassa, opi, vaimo keittiössä, opi, kuusikymmenvuotias. Sinun täytyy astua johtoon! Mene kouluun, koditon. Hanki tietoja, vaikka palelet. Nälkäinen, tartu kirjaan. Se on hyvä ase. Sinun täytyy astua johtoon! Älä pelkää kysyä, toveri! Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä. Tarkista lasku; sinun täytyy se maksaa. Laske sormesi joka erälle ja kysy: miksi tämä on näin? Sinun täytyy astua johtoon! Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä. Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Sinun täytyy astua johtoon! Säv. Eero Ojanen San. Bertolt Brecht
Suom. Hannu-Pekka Lappalainen"

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Hallituspolitiikan muuttaminen edellyttää syvällistä muutosta yhteiskunnassa

Hallituksen vastustaminen ja hallituspolitiikan vastustaminen ovat kaksi eri asiaa. Hallituksen vastustaminen sopii kuin nyrkki silmään niinsanotuille oppositiopuolueille ja niiden sitoutuneille kannattajille. Näiden päämääränä on vain vaihtaa henkilöitä.

Hallituspolitiikan vastustaminen sopii puolestaan sille suurelle kansanosalle, joka joutuu kärsimään hallituspolitiikasta.


Hallituspolitiikka ei riipu juurikaan eduskunnan kokoonpanosta

Hallituspolitiikkaa vastustavien kannattaa huomata, että hallituksen vaihtaminen ei sinällään johda hallituspolitiikan vaihtumiseen. Viimeisten kahden eduskunnan aikana kaikki 8(9) eduskuntapuoluetta ovat olleet hallituksessa ja hallituspolitiikka on ollut oleellisesti samaa koko ajan.

Miten on mahdollista, että hallituspolitiikka ei juurikaan riipu siitä, mitkä eduskuntapuolueet ovat hallituksessa? Se käy ilmi allaolevasta kuvasta.



Koulussa opetettava idyllinen käsitys demokratian toiminnasta ei siis ole todenmukainen. Koulussa lapsille opetetaan, että demokratia toimii niin että kansa valitsee vaaleissa ihan vapaasti kenet haluaa eduskuntaan ja sen jälkeen eduskunta päättää ihan vapaasti mitä on kansalle luvannut ja sitten kaikki noudattavat sitä ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.


Valtamedian rooli

Ensinnäkään kansalaiset eivät valitse eduskuntaa täysin vapaasti. Kansalaisten äänestyskäyttäytyminen riippuu kansalaisten maailmankuvasta ja tuon maailmankuvan muokkaa mitä suurimmassa määrin valtamedia, joka puolestaan on hallitsevan luokan eli kapitalistiluokan käsissä.

Vaikka YLE on kansan omistama, sen ohjelmapolitiikka on eduskunnassa vallitsevan politiikan mukainen eli samanlaista kuin suurten yksityisomistuksessa olevien medioiden: asioita tarkastellaan kapitalistiluokan näkökulmasta ja sen etua puolustaen.

Valtamedia muokkaa ihmisten maailmankuvaa valitsemalla ne aiheet, joista ylipäätään raportoidaan, painottamalla niitä keskenään sopivasti, valitsemalla sopiva näkökulma, josta nuo aiheet nähdään, esittämällä tiettyjä kysymyksiä ja jättämällä toiset kysymykset esittämättä, rajaamalla keskustelua esittämällä itse kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan ja asettamalla täten rajat soveliaalle kritiikille ynnä muilla vastaavilla keinoilla.

Valtamedia ei vaikuta pelkästään äänestäjiin, vaan vieläkin suuremmassa määrin kansanedustajiin ja ministereihin. He ovat tukevammin indoktrinoituja kuin kansalaiset keskimäärin.


Eduskunnan rakenteellinen korruptio

Vaikka eduskuntaan valittaisiin joku vastarannankiiski, hän mukautuu hyvin pian eduskunnassa vallitsevaan tunnelmaan. Ensinnäkin hänelle maksetaan kansanedustajan palkkaa, mikä siirtää hänet välittömästi pieneen hyvintoimeentulevaan marginaaliin: vain noin 3% kansasta tienaa kansanedustajan palkkion verran tai enemmän.

On täysin luonnollista, että suurituloinen katsoo asioita suurituloisen näkökulmasta. Kansanedustajien palkkioilla varmistetaan se, että eduskunnassa on vain suurituloisia. Kun vielä kansanedustajien päiväohjelma pidetään erittäin kiireisenä, varmistetaan se, että kansanedustajat elävät keskenään kuplassa, joka on hyvin eristetty tavallisen kansan kokemusmaailmasta.

Vaikka kansanedustaja olisi ennen edustajaksi valikoitumistaan elänyt ns. tavallista elämää, se unohtuu aika äkkiä moisessa kuplassa elettäessä. Kansanedustaja seuraa valtamediaa ja kuvittelee sen esittävän asiat neutraalisti. Tällä tavalla kansanedustajan indoktrinoituneisuus syvenee päivä päivältä.

On siis ymmärrettävää, että eduskunta katselee asioita suurituloisten näkökulmasta. Suurituloinen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kapitalisti. Kapitalisti on henkilö, joka omistaa niin paljon tuotantovälineitä, että se antaa hänelle yhteiskunnallista valtaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kapitalisti määrää työpaikoista. Kyseessä voi olla liikeyritystä suoraan määräävä taho tai sen rahoittaja. Aniharva suurituloinenkaan yltää kapitalistiluokkaan.


Eduskunnan ja hallituksen heiluttajat

On siis periaatteessa mahdollista, että suurituloisetkin kansanedustajat joskus haluaisivat tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa vaikka sitten kapitalistiluokan edun vastaisesti. Jos eduskunta alkaa keskustella moisista uudistuksista, kapitalistien etujärjestöt muistuttavat eduskuntaa, että moinen ei sovi. EK ilmoittaisi suorasanaisesti kapitalistiluokan hallitsemien medioiden kautta, että moisten uudistusten hyväksyminen johtaisi työpaikkojen laajamittaiseen siirtämiseen ulkomaille.

Tuollaisen ilmoituksen jälkeen eduskunta hautaa kyseiset uudistushankkeet vähin äänin. Asia esitetään ikään kuin vastaansanomattomaan luonnonvoimaan sopeutumisena. Tavallisesti käytetään fraasia "taloudellisten realiteettien huomioonottaminen", joka selkokielelle käännettynä tarkoittaa pelkästään kapitalistiluokan edun huomioonottamista.

Tällä tavalla kapitalistiluokka pystyy kiristämään eduskunnalta sellaista politiikkaa, joka ajaa kapitalistiluokan etua. Uhkana on maan talouden raunioittaminen, jos eduskunta ei tottele.


Entä työväenluokan järjestöt?

Työläiset voisivat itse asiassa myöskin kiristää eduskuntaa samalla tavalla. Työntekijät voisivat uhata lakolla aivan kuten kapitalistit uhkaavat pääomien siirtämisellä ulkomaille. Miksi työntekijöitä edustavat järjestöt eivät tee tätä? Miksi ne alistuvat kapitalistiluokan määräysvaltaan? Siksi, että työntekijöiden järjestöissä valtaa pitävät niinsanotut reformistiset tahot.

Työväenliike jakautui 1800-luvun loppupuolelta lähtien niin, että aiemman vallankumouksellisen politiikan rinnalle vakiintui niinsanottu reformistinen politiikka, jonka ytimenä oli se, että työväenluokan vapauttamiseksi ei ole välttämätöntä tehdä vallankumousta, vaan riittää saada pieniä edistysaskeleita yksi toisensa jälkeen. Tuollainen politiikka on sitä mikä nykyään tunnetaan sosialidemokratiana. Se jakaa hyvinvointia niissä raameissa kuin kapitalistiluokka sallii ja on täten riippuvaista kapitalistiluokan suostumuksesta.

Reformismia kutsutaan myös revisionismiksi, koska se pitää sisällään Marxin esittämän kapitalismianalyysin hylkäämistä. Rosa Luxemburg kirjoitti aikanaan lukemisen arvoisen kirjan Reformismi vai Vallankumous? joka on ladattavissa maksutta. Suosittelen lukemaan sen.

Marx ja Engels kehottivat Kommunistisen puolueen manifestissa 1848 kaikkien maiden työläisiä liittymään yhteen. Tuon kehotuksen motivaationa oli juuri se, että kapitalistit eivät voisi kiristää paikallisia (eli yhden maan) poliitikkoja suosimaan kapitalistiluokkaa, jos sama vastustus olisi voimassa joka maassa -- jos työläiset olisivat kansainvälisesti solidaarisia keskenään eivätkä kilpailisi toisiaan vastaan.

Tuollainen solidaarisuus toteutuu tavallisesti paikallisesti yhdessä maassa lakon aikana. Organisoituneet ja organisoitumisen arvon ymmärtävät työläiset eivät ryhdy lakkorikkureiksi. Tuollainen ymmärrys kansainvälisellä tasolla saisi kapitalistiluokan alistumaan. Kapitalistiluokka nimittäin rikastuu pelkästään työläisten tekemällä työllä ja täten kapitalistit ovat riippuvaisia työläisistä. Yksittäinen kapitalisti voi tietysti rikastua toisen kapitalistin kustannuksella, mutta koko kapitalistiluokka voi rikastua ainoastaaan työläisten tekemästä työstä.  Ainoa keino kapitalistien pitää yllä tuota valta-asemaansa on saada työläiset taistelemaan toisiaan vastaan. Tuota taistelua kutsutaan kansainväliseksi kilpailukykykilpailuksi ja siihen meitä lietsovat kaikki eduskuntapuolueet yhteen ääneen.

Suosittelen lukemaan tämän blogin aiemman kirjoituksen Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä.


Mitä pitäisi tehdä?

1) Ymmärrä, että valtamedia on kapitalistiluokan näkökulman välittäjä

Aivan ensimmäinen asia tehtäväksi olisi se, että mahdollisimman moni kansalainen saataisiin ymmärtämään, että valtamedia ei ole neutraali informoija, vaan se esittää asiat kapitalistiluokan näkökulmasta käsin. Niin kauan kuin suuri osa kansaa ei tiedä, mitä kapitalistiluokka tarkoittaa, voidaan käyttää termiä yksityiset työnantajat ja rahoittajat.

Sitä mukaa kun ihminen ymmärtää, että valtamedia on kapitalistiluokan näkökulman välittäjä, ihmisen pitäisi luopua seuraamasta valtamediaa. Ainakaan ei ole mitään syytä seurata valtamediaa enemmän kuin mitään muuta mediaa. On ymmärrettävä, että sosiaalisen median viestintä on mitä suurimmassa osin sitä, että kaverit kaiuttavat sitä mitä valtamedia on esittänyt. Somessa roikkuminen ei siis ole välttämättä keino välttää valtamedian propaganda.


2) Opettele ymmärtämään, miten kapitalistinen talous oikeasti toimii

Seuraava askel on saada mahdollisimman moni  ymmärtämään, miten kapitalistinen talous (lyhyemmin sanottuna kapitalismi) toimii. Kapitalistisen talouden eriarvoistava vaikutus ei ole ensisijassa eriarvoistaminen yksilöiden kulutuskyvyn suhteen, vaan eriarvoistaminen yhteiskunnallisen päätöksenteon suhteen. Kiristämällä eduskuntaa pieni vähemmistö määrää maan asioista -- aivan riippumatta siitä, millaisen eduskunnan kansa valitsee.


3) Kansalle valta, ei pelkästään leipää ja sirkushuveja

Se, että kansalla on riittävästi leipää ja sirkushuveja, ei saa riittää. Jos se riittäisi, olisimme yhtä hyvin voineet jäädä tyytymään orjuuteen aikanaan. Nykyinen palkkaorjuus ei eroa vanhanajan orjuudesta juuri muuten kuin että nykyään palkkaorja saa itse valita isäntänsä, jos sellaisen onnistuu löytämään.


4) Kapitalismi tuhoaa maapallon elinkelpoisuuden

Neljänneksi olisi saatava mahdollisimman moni ymmärtämään, että kapitalistit kilpailevat keskenään ja tämä pakottaa heidät maksimoimaan tuotantonsa ja kansalaisten kulutuksen. Tämä puolestaan tulee tuhoamaan maapallon luonnon ja elinkelpoisuuden. Tämän jo yksinään pitäisi olla riittävä syy kapitalismin kumoamiseen.





keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Miksi diktatuuri on välttämätön

Ennen kuin kukaan hermostuu otsikosta, kiirehditään kertomaan, että elämme tällä hetkellä diktatuurissa ja olemme eläneet jo pitkän aikaa. Elämme omistavan luokan diktatuurissa, kapitalistiluokan diktatuurissa, rahanvallassa. Sitä kutsutaan länsimaiseksi demokratiaksi.

Nykyisessä yhteiskunnassamme tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tuotantovälineillä tuotetaan kaikki se, jota me elääksemme tarvitsemme: ruoka, vaatteet, asunnot jne. Noiden elämänvälttämättömyyksien tuottamiseen tarvittavat välineet ovat siis yksityisessa omistuksessa. Ja omistaminen tarkoittaa, että omistaja määrää omistamastaan omaisuudesta.

On siis yksityisissä käsissä, tuotetaanko meidän tarvitsema ruoka, vaatteet, asunnot jne. vai ei, ja jos tuotetaan, niin millä ehdoilla.

Automaatio ei ole vielä täydellinen. Se tarkoittaa sitä, että edelleen tarvitaan ihmistyövoimaa tuotannossa. Tuotantovälineiden omistus on yhdellä taholla ja työvoiman omistus on toisella taholla. Tämä jako muodostaa luokkayhteiskunnan, jossa edellistä tahoa kutsutaan kapitalistiluokaksi ja jälkimmäistä työväenluokaksi.

Työvoiman on käytettävä tuotantovälineitä, jotta tuotantoa tapahtuisi. Kenen ehdoilla tämä tapahtuu? Nykyisellä globalisaation aikakaudella tämä tapahtuu suoraan sanottuna tuotantovälineiden omistajien ehdoilla. He pystyvät kilpailuttamaan eri maiden työläisiä toisiaan vastaan. Lisäksi tuotantovälineiden omistajat pystyvät kiristämään eduskuntaa uhkaamalla siirtävänsä tuotannon pois maasta, jos eduskunta tekee päätöksiä, joita tuotantovälineiden omistajat eli kapitalistit eivät hyväksy. Kapitalistit hallitsevat siis myös valtiovaltaa.

On sanomattakin selvää, että vastaavanlainen kiristys kunnanvaltuustojen suhteen tapahtuu paikallisesti.

Marx ja Engels kehottivat Kommunistisen Puolueen Manifestissa 1848 kaikkien maiden työläisiä liittymään yhteen. He tarkoittivat sillä nimenomaan kansainvälistä yhteenliittymistä, joka lopettaisi kansainvälisen kilpailukykykilpailun ja kapitalistien mahdollisuuden kilpailuttaa eri maiden työväenluokkia toisiaan vastaan.

Vaikka pääomien vapaa liikkuminen lopetettaisiin, yksittäisissä maissa vallitsisi edelleen kapitalistinen järjestelmä. Tuotantovälineet olisivat edelleen yksityisessä omistuksessa.

Miten tuohon voisi tulla muutos?

Jo noin 30 vuoden ajan valtamedia on ajanut intensiivistä kampanjaa, jolla kansaa on indoktrinoitu uskomaan, että kapitalistiselle järjestelmälle ei ole vaihtoehtoa. Oikeasti vaihtoehto on olemassa, mutta kansan enemmistö uskoo valtamedian tekemän aivopesun ansiosta, että ei ole.

Vaihtoehto on sosialistinen järjestelmä, jossa tuotantovälineet ovat valtion omistuksessa. Mitä tapahtuisi, jos tuotantovälineet siirrettäisiin valtion omistukseen eikä mitään muuta muutettaisi? Kansan enemmistö olisi edelleen siinä uskossa, että kapitalismille ei ole vaihtoehtoa ja vaatisi tuotantovälineiden yksityistämistä.

Tuotantovälineiden kansallistamisessa on kyse siitä, että tuotantovälineet saatetaan koko kansan kollektiiviseen omistukseen. Tällöin tuotantovälineiden omistus on samalla taholla kuin työvoiman omistus. Kun neuvotellaan, millä ehdoilla tuotantovälineitä käytetään, sama taho on neuvottelupöydän molemmilla puolilla, eikä ongelmia neuvotteluissa synny. Koko kansan etu on oikeasti olemassa ja löydettävissä.

Mutta koska kansan suuri enemmistö on kuluneiden vuosikymmenien aikana saatu uskomaan, että tuollainen sosialismi on pahasta ja mahdotonta, se tekee kaikkensa sabotoidakseen tuollaista ja pyrkiäkseen siihen, että pieni vähemmistö omistaa suurimman osan tuotantovälineistä. Ulkomaiset kapitalistit tekisivät parhaansa tuollaisten pyrkimysten auttamiseksi esimerkiksi propagandan avulla.

Näin ollen sosialistisen yhteiskunnan olisi sosialismin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi suojeltava itseään. Se tarkoittaisi esimerkiksi tuollaisen ulkoapäin tulevan propagandan estämistä ja myös omassa yhteiskunnassa esiintyvän kapitalismia puolustavan propagandan estämistä. Se tarkoittaisi myös kansan ideologista kouluttamista ymmärtämään, miksi on kaikkien etu, että kaikki yhdessä omistavat tuotantovälineet.

Tuollaisen koulutuksen ja maailmankuvan ja mielipiteiden muokkaaminen edellyttää mediamonopolia. Sananvapautta olisi siis rajoitettava niin että kapitalismin puolesta ei saisi puhua. Tuollainen rajoitus ei merkitsisi laadullista muutosta sananvapauteen. Jo nyt tietyt ilmaisut ovat laittomia, esimerkiksi rikokseen yllyttäminen, tupakan mainostaminen, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, lapsipornon levittäminen jne. Ja ne on kielletty hyvästä syystä: ne ovat yhteiskunnalle haitallisia ja vaarallisia. Samasta syystä kiellettäisiin sellaisen propagandan levittäminen, jolla pyritään saattamaan tuotantovälineiden omistus pienen vähemmistön haltuun.

Tuollaista järjestelmää, jossa tuotantovälineet ja tiedotusvälineet ovat koko kansan kollektiivisessa omistuksessa ja demokraattisesti valittujen edustajien hallitsemia, kutsutaan työväenluokan diktatuuriksi.

Oikeasti valittavanamme ei siis ole diktatuuri tai jotain muuta, vaan valittavana on kapitalistiluokan diktatuuri tai työväenluokan diktatuuri -- pienen vähemmistön diktatuuri tai suuren enemmistön diktatuuri.

Vasta sitten kun pyrkimykset kapitalistiseen järjestelmään ovat kadonneet kansan mielistä, eikä vaaraa niiden palaamisesta ole, voidaan siirtyä työväenluokan diktatuurista kommunismiin. Kommunistisessa yhteiskunnassa ei ole valtiota, vaan se on anarkistinen yhteisö, jossa jokainen toimii yhteisön hyväksi, koska näkee sen luonnolliseksi tavaksi elää.

Mikä Pohjois-Koreassa risoo?

Haluaisin esittää kysymyksen kaikille teille, joita Suomen hallituksen ja EU:n nykyinen politiikka risoo: Mikä teitä risoo Pohjois-Koreassa?

Sekö, että siellä teloitetaan dissidenttejä syöttämällä heidät koirille? Sekö, että Pohjois-Koreassa ihmisille uskotellaan, että Pohjois-Korea on vienyt astronautin aurinkoon? Sekö, että Pohjois-Koreassa uskotaan yksisarvisiin? Vaiko se, että että Kim Jong Il'in uskotaan tehneen täydellisen tuloksen ensimmäisellä golf-kierroksellaan? Tms.?

Tuollaiset mielikuvat ovat yhtä mielettömiä kuin ne suomalaisissa medioissa työttömistä levitetyt mielikuvat, joiden mukaan työttömät ovat laiskoja, ja jos osallistuvat mielenosoituksiin, ovat kännissä jne...

Katsokaapa tämä video ennen kuin jatkamme: https://www.youtube.com/watch?v=7f22QGIWXGw

Se, mikä on yhteistä Pohjois-Korealle ja edesmenneelle Neuvostoliitolle, on tuotantovälineiden kollektiivinen omistus. Koko kansa omistaa yhdessä valtion kautta kaikki yritykset ja tuotantovälineet.

Mikä sitten on erilaista Pohjois-Korean ja Neuvostoliiton välillä? Se, että Neuvostoliitossa alettiin Gorbatshovin kaudella uskoa kapitalistisen talouden ihanuuteen ja käyttää kapitalistisen talouden palkitsemismetodeja yms.

Lukekaapa tämä artikkeli ennen kuin jatkamme: https://drive.google.com/file/d/0B9VjzyD8Z8q7cTJZM1BUaUpsbW8/view

Pohjois-Koreaa on demonisoitu sen syntymästä lähtien kapitalistisen maailman median toimesta. Suosittelen itse kutakin lukemaan kirjan The US Imperialists Started the Korean War.

Seuraavaksi pyydän itse kutakin miettimään niitä mustamaalauksia, joita valtamedia levittelee työttömistä. Mustamaalaajana on yksi ja sama taho ja mustamaalauksen syynä on yksi ja sama tavoite: mustamaalata työväenluokan valtaa tuotantovälineiden hallintaan.

Pohjois-Korean mustamaalaaminen USA:n imperialistien hallitsemassa mediassa kuten esimerkiksi YLE'ssä, on nähtävä edellä esitettyä taustaa vasten.

Työttömien mustamaalaaminen Suomessa on osa tuota samaa prosessia.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Miksi Korea on jaettu Pohjois-Koreaan ja Etelä-Koreaan?

 Miksi Korea on jaettu Pohjois-Koreaan ja Etelä-Koreaan?

Vuodesta 1910 lähtien Korea oli Japanin siirtomaa. Toisessa maailmansodassa Japani oli liittoutunut Saksan kanssa (kuten oli myös Italia ja Suomi). Vuoden 1945 loppukesästä alkoi vaikuttaa selvältä, että Japani tulisi häviämään sodan.

Saksan, Italian ja Japanin ym. vastaiset ns. liittoutuneet pitivät sisällään mm. USA:n ja Iso-Britannian sekä Neuvostoliiton.

Kun Japanin antautuminen alkoi vaikuttaa selviöltä, USA onnistui saamaan Jaltan konferenssissa itselleen oikeuden vastanottaa Japanin antautumisen Korean niemimaalla.

USA ei tuolloin edes hallinnut Korean niemimaata. USA:lle oli kuitenkin mitä tärkeintä hankkia sillanpääasema Korean niemimaalla. Siitä sillanpääasemasta voisi sittemmin hyökätä kohti Kiinaa ja Neuvostoliittoa.

USA onnistui ennen toisen maailmansodan päättymistä saada osan joukoistaan Korean eteläosiin ja vastaanottamaan Japanin antautumisen.

Korean niemimaa oli sodan päättyessä kahden tahon miehittämä. Eteläistä osaa miehitti USA ja pohjoista osaa Neuvostoliitto.

Rauhansopimus edellytti miehittäjien poistumista maasta sodan päätyttyä. Neuvostoliitto noudatti sopimusta ja poistui Koreasta, mutta USA ei noudattanut sopimusta eikä poistunut Koreasta.

USA pystytti Korean eteläosaan saman hallinnon, joka siellä oli ollut ennestään. Samat japanilaisten laatimat lait olivat voimassa samojen japanilaisten valvomina.

Muutama vuosi sodan päättymisen jälkeen USA onnistui saamaan "kansanvälisen yhteisön" (YK) hyväksymään, että Etelä-Korea olisi muka itsenäinen valtio.

Näin Etelä-Koreasta tuli USA:n nukkehallitus ja sotilastukikohta ja tämä on jatkunut tähän päivään asti.

USA on toisen maailmansodan päättymisestä lähtien (tai oikeastaan jo hieman ennen sitä) pyrkinyt saamaan Korean niemimaalla sillanpääaseman, josta hyökätä Kiinaa ja Neuvostoliittoa (nyk. Venäjä) vastaan.

Tarkemman kuvan saamiseksi suosittelen lukemaan teoksen "The US Imperialists Started the Korean War",  joka on ladattavissa maksutta sivulta http://www.korean-books.com.kp/en/search/?page=book välilehti 5.




perjantai 9. helmikuuta 2018

Asunnoissa ja pörssiosakkeissa ei ole kiinni rahaa ollenkaan

Se, miltä asiat näyttävät, riippuu siitä, mistä näkökulmasta niitä katsotaan. Taloudessa kaksi oleellisesti eri näkökulmaa ovat yksittäisen toimijan näkökulma ja lintuperspektiivi.

Asunnon ostoa tai myyntiä harkitseva henkilö ajattelee, että hänellä voi olla joko asunto tai rahat, mutta ei molempia. Jos hän ostaa asunnon, hän ei voi käyttää ostoon käyttämiään rahoja mihinkään  muuhun. Jos hän myy asunnon, hän voi käyttää rahat muuhun. (Oletetaan tässä, että asunto on ostettu ilman siihen sidottua asuntolainaa.)

Hyvällä tahdolla voi ymmärtää, että yksittäisellä asunnon omistajalla on vaikutelma, että asunnossa on kiinni paljon rahaa. Asunnon omistajan näkökulmasta tuo on toimiva tulkinta tilanteesta.

Harhaan ajaudutaan, jos yksittäisen toimijan näkökulmasta vedetyt johtopäätökset yleistetään koskemaan koko yhteiskuntaa. Katsotaanpa, miltä asia näyttää lintuperspektiivistä.

Tarkastellaan tilannetta, jossa A ostaa asunnon B:ltä. Oletetaan, että ostoa varten ei oteta pankkilainaa, vaan ostosumma on etukäteen säästetty. Kaupan jälkeen ostajalla on yksi asunto enemmän kuin ennen kauppaa ja myyjällä yksi asunto vähemmän kuin ennen kauppaa.

Asuntojen kokonaislukumäärä ei siis muuttunut kaupan ansiosta. Kaupan jälkeen ostajalla on kauppasumman verran vähemmän ja myyjällä saman verran enemmän rahaa käytettävissään kuin ennen kauppaa. Käytettävissä olevan rahan määräkään ei siis muuttunut, vaan erona on vain se, että nyt se raha on myyjän käytettävissä, kun se ennen kauppaa oli ostajan käytettävissä.

Raha ei siis lintuperspektiivistä katsottuna ole kiinni asunnossa, vaan on yhtä vapaasti käytettävissä mihin tahansa tarkoitukseen kuin se oli ennen asuntokauppaakin, nyt vain eri henkilön kädessä.

On helppo nähdä, että sama tarkastelu voidaan tehdä pörssiosakkeiden tai minkä tahansa muun hyödykkeen suhteen.

Mutta onko asunnoissa kiinni jotain? Niissä on kiinni se työpanos, joka niiden valmistamiseen on käytetty. Sitä työpanosta ei voi asunnosta irrottaa eikä asunto voi olla olemassa ilman sitä. Taloudelliset arvot syntyvät työnteosta. Raha on vain pelimerkkejä -- vaihdon väline.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Suomen itsenäisyyden ajan psykohistoriaa

Kerrotaan taustatiedoksi yhdestä eläinkokeesta. Häkkiin oli suljettu apinalauma, ja tarjolle ripustettiin banaaniterttu. Kun ensimmäinen apina alkoi kurkottaa kohti banaaniterttua, koko lauma suihkutettiin vesitykillä märäksi. Tämä toistettiin muutaman kerran, mutta aika pian apinat oppivat olemaan kurkottamatta kohti banaaniterttua.

Seuraavaksi yksi apina siirrettiin häkin ulkopuolelle ja tilalle tuotiin toinen apina. Tämä uusi apina alkoi heti kurotella kohti banaaniterttua, mutta muut apinat hätistelivät sen pois ja jos muu ei auttanut, antoivat sille selkäsaunan. Pian tämä uusi apina oppi tällä tavalla, että banaaniterttua ei pidä tavoitella.

Tämän jälkeen häkistä poistettiin yksi alkuperäinen apina kerrallaan ja tilalle tuotiin uusi. Heti kun uusi apina oli opetettu tavoille muiden apinoiden toimesta, tehtiin taas uusi vaihto. Lopulta häkissä ei ollut enää yhtään vesisuihkua kokenutta apinaa, mutta silti apinat osasivat olla tavoittelematta banaaniterttua ja osasivat opettaa uusille tulokkaillekin, että banaaniterttua ei saa tavoitella. Siitä oli tullut "maan tapa" ilman että kukaan tiesi, miksi.

Suomen sisällissota 1918 oli jälkimaininkeineen siihen astisen maailmanhistorian julmin ja verisin maan väkilukuun suhteutettuna. Sisällissota oli luokkasota, jossa suurena enemmistönä ollut työväenluokka tavoitteli valtaa omassa maassaan. Se nitistettiin äärimmäisen julmasti saksalaisten sotilaiden avulla.

Minkä johtopäätöksen työväenluokkaiset ihmiset tuosta vetivät? Varmasti moni veti sen johtopäätöksen, että omaa etua ei kannata yrittää ajaa, vaan helpommalla pääsee, jos alistuu riistoon ja kyykytykseen suoralta kädeltä ja ilman vastarintaa.

Sukupolvea myöhemmin oli vuorossa kaksi uutta sotaa: talvisota ja jatkosota. Nämäkin olivat traumaattisia kokemuksia Suomen kansalle, vaikka eri tavalla. Siinä missä sisällissota oli ollut yhteiskuntaluokkien välinen sota, talvi- ja jatkosota olivat valtioiden välisiä sotia, joissa rintamalinjan kummallakin puolella tykinruokana oli työväenluokka.

Kun sisällissota jälkimaininkeineen eli valkoisine terroreineen ja tuhoamisleireineen oli siihenastisen maailmanhistorian verisin, toisessa maailmansodassa Suomi teki maailmanennätyksen heroiinin käyttömäärässä per asukas. Heroiinin voimalla sotilaita piiskatiin sankaritekoihin. Sodan jälkeen sitten monet eivät pystyneet irrottautumaan huume- ja päihderiippuvuudesta.

Vaikka ihmiset voivat oppia lukemalla ja miettimällä, niin ihmiset oppivat myös samoin kuin apinat kirjoituksen alussa kuvatussa eläinkokeessa -- sanattomasti muiden käytöksestä johtopäätöksiä vetäen.

Perhettä kohdannut äärimmäinen trauma siirtyy sukupolvelta toiselle, vaikkei siitä puhuttaisi halaistua sanaa. Ja ehkä kaikkein parhaiten juuri silloin kun siitä ei puhuta halaistua sanaa. Lapset vaistoavat vanhempien tunnelman ja se jää kummittelemaan lapsen omaan sieluun ja siirtyy aikanaan seuraavalle sukupolvelle. Kestää monta sukupolvea hälventää tuollainen trauma -- sitä kauemmin, mitä ankarammasta traumasta on kyse ja mitä vähemmän siitä puhutaan.

Espanjan sisällissota käytiin 1930-luvun jälkipuoliskolla ja siitä on tehty valtava määrä kirjoja ja elokuvia. Suomen sisällissotaa on hädin tuskin käsitelty, vaikka siitä on kulunut jo 100 vuotta.

Toisesta maailmansodasta on kulunut jo yli 70 vuotta, mutta vasta aivan viime vuosina on alettu yleisesti tunnustaa edes se tosiseikka, että Suomi oli jatkosodassa liittoutunut Saksan kanssa.

Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan sotien traumat elävät edelleen tänä päivänä kansan keskuudessa; ne ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle puhumattomuuden ilmapiirissä. Ne näkyvät muun  muassa armottomuutena heikkoutta kohtaan. Kymmenisen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaiset ovat arvoiltaan/asenteiltaan Euroopan oikeistolaisin kansakunta. Tutkimuksessa ei kysytty puoluekannatuksia, vaan asenteita akselilla oman-onnensa-seppä vaiko kaikkia pitää auttaa yms.

https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-sodan-arpia-armottomuus-heikkoutta-kohtaan/228384

Suomi hävisi jatkosodan ja sen ansiosta työväenliike pystyi taas toimimaan avoimesti. Suomessa alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota, joka vahvistui siihen saakka kunnes Neuvostoliitto lakkautettiin 1991. Sen jälkeen Suomessa alkoi uudelleen entistä kovempi riisto ja kyykytys sekä hyvinvointivaltion purkaminen.

Voisi sanoa, että suomalainen työväenluokka ei ole vielä poliittisesti noussut omin voimin omille jaloilleen sisällissodan jättämän trauman jäljiltä. Sotien jälkeen ja Neuvostoliiton lakkauttamiseen asti Suomessa tehtiin vasemmistolaista politiikkaa Neuvostoliiton tuella ja suojeluksessa, mutta Neuvostoliiton lakkauttaminen merkitsi kainalosauvojen potkaisemista suomalaisen työväenliikkeen alta pois.

Kuten esimerksi Paulo Freire on kirjoittanut kirjassaan "Sorrettujen pedagogiikka", sorretuilla on taipumus samastaa oma etunsa sortajiensa etuun. Suomessa vallitsee tuollainen tilanne. Valtaosa työväenluokkaisista ihmisistä kuvittelee, että kapitalistiluokan etu on koko maan etu.

Osittain tuollainen harha voi johtua siitä, ettei osata kuvitella muuta talousjärjestelmää kuin kapitalistinen. Tuollaisessa ajatuskontekstissa johtopäätökseksi tulee tietenkin, että joko taloutta hoidetaan kapitalistien ehdoilla tai sitten sitä ei hoideta lainkaan. Valtamedia on viimeisten 30 vuoden aikana ajanut ihmisten selkäytimiin Reaganin ja Thatcherin hokeman "There is no alternative to capitalism". Tuosta hypnoosista ihmiset pitäisi ravistella hereille.

Ilmiö nimeltä Juhana Vartiainen

Viime aikoina on mediassa esiintynyt näkyvästi hahmo nimeltä Juhana Vartiainen. Valtamedia on hänen edesottamuksiaan raportoinut päivittäin ja somekansa on niitä uskollisesti kaiuttanut sosiaalisessa mediassa ja käyttänyt kymmeniä tuhansia tunteja niiden kommentointiin ja kauhisteluun.

Mikä tarkoitus tällaisella mediaperformanssilla on?

Juhana Vartiainen tekee kapitalistiluokan kannalta mitä arvokkainta työtä juuri niin, että hän sitoo kansan huomiota, aikaa ja energiaa itseensä ja jokelluksiinsa.

Tällöin tavallinen kansa ei jaksa eikä ehdi eikä huomaa kehitellä parempaa yhteiskuntajärjestelmää.




On tärkeää ymmärtää, että Juhana Vartiainen yksittäisenä ihmisenä ei ole ongelma. Hän on roolihahmo. Jos hän ei esittäisi sitä roolia, jota esittää, joku muu esittäisi. Teemana on tavallisen riistetyn kansanosan huomion, ajan ja energian kiinnittäminen turhanaikaiseen jankuttamiseen, jotta kapitalistiluokan harjoittama riisto voisi jatkua normaalisti: Business as usual.

Jokainen, joka on lukenut Karl Marxin Pääoman, tietää, että Marx kumosi jo Pääomassa ne argumentit, joita kapitalismin puolustajat nykyään esittävät. Kyseessä ovat nimittäin ne samat argumentit, joita esitettiin jo 150 vuotta sitten! Puolentoista vuosisadan jankuttaminen ei ole johtanut mihinkään. Samoja jo miljoonia kertoja kumottuja argumentteja esitetään edelleen aivan kuin niistä ei olisi koskaan ennen puhuttu!

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä mainittakoon se, että nykyään sanotaan, että mitään oikeaa työväenluokkaa ei enää ole olemassa, kun jokaisella on jo kännykkä ja tietokone. Marx kertoo Pääomassa, että 1800-luvun puolivälissä kapitalismin kannattajat väittivät, että mitään oikeaa työväenluokkaa ei enää ollut olemassa, koska jokaisella oli jo varaa kulkea nahkakengissä eikä kukaan enää kulkenut puukengissä.

Jos joku ei onnistu näkemään, että tuossa on kyseessä yksi ja sama argumentti, niin voivoi...

Puhuminen ei maksa kapitalistiluokalle mitään, mutta työväenluokalle kylläkin. Se maksaa nimittäin sen, että nykyisin vallitsevat taloudelliset valtasuhteet jatkuvat.

Toisinaan tekisi mieli sanoa, että keskustelun aika on ohi. Puolitoista vuosisataa jankuttamista saa riittää.



Yllä on havainnollistava kuva siitä, miten nykyinen kapitalistinen yhteiskunta toimii sosiaalisessa mediassa ja tavallisen kansan keskinäisessä keskustelussa ylipäätään. Ärsyynnytään uutisista, hyökätään sanallisesti hallitusta vastaan, mutta ei nähdä, mikä taho itse asiassa on ohjaksissa.

Alla on puolestaan kuva, joka auttaa ymmärtämän nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevia valtasuhteita.




Mitä sitten pitäisi tehdä?

Pitäisi jättää typerimmät jokellukset ja valtamedian eniten tyrkyttämät provosoinnit huomiotta ja keskittyä toisenlaisen ja nykyistä paremman yhteiskunnan suunnitteluun ja siitä puhumiseen. Olemme ihmisiä. Olkaamme tavallista härkätaisteluhärkää älykkäämpiä.




Mistä raha tulee ja minne raha menee?

Rahan olemus filosofisesti

Mitä käsite raha tarkoittaa? Se tarkoittaa yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä. Toisin sanoen rahalla voi maksaa "kenelle vain" ilman, että asiasta tarvitsee erikseen neuvotella. Tämä pätee valuutta-alueen kokoisessa yhteisössä.

Mitä se sitten tarkoittaa, että rahalla voi maksaa "kenelle vain" ilman, että asiasta tarvitsee erikseen neuvotella? Sen voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että rahan haltijalla on reaalinen saatava kyseiseltä yhteisöltä kollektiivisesti. Rahan voi siis ajatella edustavan yhteisön kollektiivista velkaa rahan haltijalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin mitä yleensä tarkoitetaan sanonnalla "raha on velkaa". Sen merkityksestä puhutaan jäljempänä.


Raha teknisesti

Satoja ja tuhansia vuosia sitten rahan fyysinen olemus -- sanoisimmeko rahan kantaja-aine -- oli metallia kuten kultaa, hopeaa ja kuparia. Ideana oli, että rahan piti olla helposti vakioitavissa ja jaettavissa pienempiin ja yhdistettävissä suurempiin yksiköihin. Alkeellisemmissa yhteiskunnissa käytettiin noita kriteerejä täyttämättömiä rahoja kuten oravannahkoja tai simpukankuoria tms.

Rahan arvo ja rahaa kannattavan/kuljettavan materiaalin arvo ovat kuitenkin filosofisesti kaksi eri asiaa. Yhteiskuntien kehittyessä on huomattu, että sitä mukaa kun ihmisten luottamus rahajärjestelmän toimivuuteen kasvaa, rahaa kantavalla materiaalilla ei tarvitse olla yhtä suurta arvoa kuin sillä rahalla, jota se symboloi. Ensin alettiin käyttää paperiseteleitä ja sittemmin bittejä tietokoneen kiintolevyllä.

Emme tässä kirjoituksessa käy läpi rahan historiaa mitenkään kattavasti, koska se ei ole tämän kirjoituksen varsinainen tarkoitus. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään nykyistä yhteiskuntaa,  ja sitä tarkoitusta varten riittää tietää vain palanen rahan historiasta. Tärkeämpää on ymmärtää rahan nykyinen olemus niin filosofisesti kuin teknisesti.

Setelien voidaan ajatella syntyneen siten, että siihen aikaan kun rahan kantajamateriaali oli esimerkiksi kulta, kuka tahansa saattoi kirjoittaa velkakirjan, jossa sitoutuu maksamaan velkakirjan esittäjälle vaadittaessa tai erikseen määritellyillä ehdoilla tietyn summan kultaa. Tuollaisen velkakirjan arvo riippuu tietysti siitä, kuinka laajaa ja vankkaa luottamusta velkakirjan liikkeellelaskija nauttii. Tuollaista velkakirjaa voidaan ajatella yksittäisen tahon liikkeellelaskemana setelinä.

Pankin voidaan nykyään ajatella olevan tuollaisten yksityisten velkakirjojen standardoimis- ja  takaajayritys.

Kun yksittäinen henkilö tai yritys tai kunta tai valtio lainaa rahaa pankilta, kyseinen lainanottaja allekirjoittaa velkakirjan. Se voidaan tulkita kyseisen tahon liikkeellelaskemaksi velkakirjaksi. Pankki muuttaa tuon velkakirjan standardimuotoon eli rahaksi ja luovuttaa tämän rahasumman velkakirjan liikkeellelaskijalle eli lainanottajalle. Tällä tavalla lainanottajan ei tarvitse ostoksilla ollessaan vakuutella luottokelpoisuuttaan, vaan hän voi yksinkertaisesti maksaa rahalla, johon yleisesti luotetaan. Pankki on ennen lainan myöntämistä tutkinut ja arvioinut lainanottajan luottokelpoisuuden -- hyvin taikka huonosti.

Mielenkiintoinen ja vähän tunnettu seikka tuossa pankin lainanantoprosessissa on se,  että ne rahat, jotka pankki antaa lainanottajan käyttöön, syntyvät lainanantohetkellä. Niitä ei ollut ennestään olemassa. Tästä asiasta alettiin käydä kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa noin 10 vuotta sitten ja moni väitti, että pankki ei luo rahaa tuolla kuvatulla tavalla. Nykyään asiassa ei enää ole mitään kiistelemistä, kun Suomen Pankki kertoo omilla nettisivuillaan, että pankki luo rahaa tuolla kuvatulla tavalla: http://www.euro.fi/fi/ylakoulut/mita-raha-on/raha-on-velkaa/

Raha siis syntyy teknisesti siitä, että pankki myöntää lainan. Vastaavasti raha katoaa kun pankkilaina maksetaan pois. Kun lainanottaja ostaa rahalla jotain, myyjä (ketjun n:ssä lenkissä) saa rahan käyttöönsä ja voi esimerkiksi tallettaa sen pankkiin omalle tililleen. Tässä mielessä pankkitalletukset ovat velkaa. (Huomaa, että tämä on velkaa eri mielessä kuin aivan kirjoituksen alussa esitetty.) Voit tutkia eri maiden tilastoja ja verrata maassa olevien pankkilainojen määrää pankkitalletusten määrään. Ne eivät ole eurolleen samansuuruisia, koska talletuksia siirretään ulkomaille (alhaisemman verotuksen maihin), mutta ne ovat samansuuntaisia.

Poikkeaako tämä nykyinen käytäntö vanhasta ennen tietokoneaikaa vallinneesta käytännöstä? Karl Marx kuvaili Pääomassa 1800-luvun puolivälissä samankaltaista prosessia. Englannissa oli silloin vieläpä kultakanta, eli maan keskuspankki lupasi maksaa tietyn summan kultaa kustakin setelistä.

Marxin kuvailu oli suurinpiirtein tällainen:

A vie 5 punnan setelin pankkiin talletuksena omalle tililleen. Pankki lainaa tuon setelin B:lle. B ostaa C:ltä jotain tuolla setelillä ja C tallettaa tuon setelin pankkiin omalle tililleen. Pankki lainaa setelin D:lle, joka ostaa sillä jotain E:ltä  jne.

Ideana oli siis se, että seteli tulee pankkiin talletuksena ja lähtee pankista lainana. Fyysisesti on olemassa vain tuo yksi seteli, mutta sen avulla saadaan sekä talletusten että velan määrä kasvamaan moninkertaiseksi (ja, huom!, samaa tahtia).

Mikä sitten on ero nykyaikaan? Jos nykyään hyväksyttäisiin pelkästään käteismaksu, niin erona ei olisi mitään. (Tarkkaan ottaen myös Marxin aikana pystyi maksamaan luotolla, mutta ei niin yleisesti kuin nykyään.) Nykyään kaikki ne tahot, jotka ovat tuon 5 punnan talletuksen tehneet, voivat olla yht'aikaa ostoksilla, vaikka setelipaino on laskenut liikkeelle vain yhden setelin. Tällainen kysynnän (tarjolla olevan rahan määrän) kasvu voi olla omiaan vaikuttamaan hintatasoon.


Velan määrä ja talletusten määrä

Kuten huomataan ylläolevasta, velan määrä ja talletusten määrä kasvaa ja pienenee käsi kädessä. Julkisuudessa kauhistellaan aina velan suurta määrää ja kasvua, mutta ikinä ei kauhistella talletusten suurta määrää ja kasvua. Miksi ei? Kyseessä on saman kolikon kaksi puolta. Miksi medioissa ei ikinä kerrota sitä, että talletusten määrä kasvaa jatkuvasti? Siksikö, että se voisi saada ihmiset kyselemään, keiden tileillä ne talletukset ovat?


Rahan kierto

Terveessä taloudessa raha kiertää. Tätä on käsitelty tämän blogin aiemmassa kirjoituksessa Kenen näkökulmasta palkat ovat kustannuksia?

Rahan kierto katkeaa esimerkiksi niin, että yritykset maksavat palkkoja halpatyömaihin ja myyvät tuotteensa korkean hintatason maihin sekä piilottavat voittonsa veroparatiiseihin.

Tuollaisessa tilanteessa korkean hintatason maan asukkaat maksavat tuotteista enemmän kuin tienaavat palkkoina. Ostot pitää rahoittaa lainalla. Esimerkiksi USA:ssa tätä on tehty jo noin 40 vuoden ajan.

Mutta antaako pankki lainaa tarpeettoman krääsän ostamiseen? Vain rajoitetusti. Miten siis saadaan kansa velkaannutettua riittävästi niin että se voi ostaa paljon, vaikka tienaa vähän? Yksi metodi on pumpata asuntojen hinnat korkealle myöntämällä auliisti asuntolainoja. Asunnon ostoon lainatut rahat eivät ole kiinni asunnossa, vaan siirtyvät asuntokaupan myötä asunnon myyjän vapaasti käytettäväksi. Se raha on vapaasti käytettävissä vaikkapa tarpeettoman krääsän ostamiseen. Asunnon myyjän ei tietenkään tarvitse sitä tehdä itse; hänen kädestään raha leviää laajalle monessa lenkissä ellei hän sitten pidä rahaa talletettuna pankissa tai kotona patjan alla.

Toki asunnon myyjällä saattoi olla asuntolaina samaan asuntoon, ja hän joutuu käyttämään osan myynnistä saamastaan summasta velan poismaksamiseen. Mutta niin kauan kuin asuntojen hinnat nousevat jatkuvasti, hänelle jää ylimääräistä rahaa muualle käytettäväksi. Ja jos hän ottaa uuden ja entistä isomman asuntolainan toisen asunnon ostamiseen, niin se summa siirtyy sitten sen uuden asunnon myyjälle. Seuraamalla jälkiä sylttytehtaalle asti päätynemme lopulta asuntojen rakennuttajiin. Jokainen asunto ostetaan ensiksi uutena.


Rahan synty ja velan/talletusten kasvu

Toisinaan näkee esitettävän, että rahan syntymekanismi johtaa vääjäämättä velan kasvuun. Perusteluksi esitetään se, että kun raha syntyy korollisena lainana, niin takaisin maksettavaksi edellytetään suurempaa rahasummaa kuin on olemassa (rahaa on vain lainan pääoman verran ja lisäksi pitäisi maksaa korko).

Tuossa perustelussa on vakava virhe. Siinä oletetaan, että sekä lainan pääoma että korko on maksettava yhdellä kerralla. Tai että pääoma on lyhennettävä ensin ja korko maksettava vasta sitten. Tai sitten siinä luullaan virheellisesti, että korkoraha lakkaa olemasta kun korko maksetaan. Näin ei ole. Kun lainaa lyhennetään, vastaava määrä rahaa katoaa. Korkoa maksettaessa rahaa sen sijaan ei katoa.

Teoriassa olisi siis täysin mahdollista maksaa sekä lainan korko että pääoma, vaikka rahaa on olemassa vain pääoman verran. Tuo onnistuisi niin, että velallinen maksaa ensin koron ja sen jälkeen velkoja ostaa velalliselta esimerkiksi tämän työvoimaa koron verran. Tämän jälkeen velallinen voi maksaa lainan kokonaan pois.

Tuo on siis teoriassa mahdollista ja tarkoittaisi sitä, että velallinen maksaa koron omalla työllään, mutta näin ei tapahdu käytännössä. Miksi ei? Kuten ylläolevasta nähtiin, tuo edellyttää sitä, että koron saaja ei talleta korkoa rahan muodossa, vaan vaihtaa sen reaalisiin hyödykkeisiin, esimerkiksi tuotantovälineisiin/yrityksiin.

Miksi koron saaja sitten haluaa pitää saamansa koron rahan muodossa? Ilmeisesti rahaspekulaatioilla ajatellaan olevan helpompi tienata lisää rahaa kuin reaalisella tuotannolla. Voidaan myös ajatella, että rahaspekulaatio ja reaalitalous kasvavat tai pienenevät samanaikaisesti, vaikkeivat välttämättä samassa tahdissa. Näin ollen reaalitalouden kasvu johtaisi myös rahatalouden kasvuun.


Rahan liikkeellelaskusta valtion monopoli?

Moni vaatii, että rahan liikkeellelaskusta on tehtävä valtion monopoli. Rahan liikkeellelaskeminen on niin tärkeä asia yhteiskunnan toiminnan kannalta, ettei sitä voi uskoa yksityisille tahoille, joiden lähtökohtainen motiivi on voiton tuottaminen eikä yhteiskunnan palveleminen. Tuossa on vissi perä.

Olemme nähneet vuosien varrella, että pankit eivät itse asiassa ole kyenneet takaamaan myöntämiään lainoja ja maksumiehiksi ja -naisiksi on valjastettu tavallinen kansa valtioiden myöntämien pankkitukien kautta.

On siis täysin perusteltua vaatia pankkeja kansallistettavaksi.

tiistai 6. helmikuuta 2018

Kenen näkökulmasta palkat ovat kustannuksia?

Yhteiskunnallisessa keskustelussa käytetään usein termiä "palkkakustannukset". Mutta ovatko palkat itsessään kustannuksia? Ei, ne ovat kustannuksia vain tietystä näkökulmasta katsottuna, ja se näkökulma on työnantajan näkökulma.

Aina kun kuulee tai näkee käytettävän termiä "palkkakustannus", on hälytyskellojen soitava ja on huomattava, että nyt asioita esitetään työnantajan näkökulmasta. Jos puhujana on työväenluokan edustaja, on hälytyskellojen soitava entistäkin äänekkäämmin ja on kysyttävä, miksi tuo edustaja on omaksunut vastapuolen näkökulman.

Työntekijöille, joita on yhteiskunnassa moninkertaisesti enemmän kuin työnantajia, palkat eivät ole kustannuksia, vaan tuloa. Onkin kysyttävä, miksi julkisuudessa käytävässä keskustelussa palkoista puhutaan miltei poikkeuksetta työnantajan näkökulmasta?

Vastaus on se, että samat tahot, jotka omistavat tuotantovälineet, hallitsevat myös tiedotusvälineitä. Ajanmittaan yksipuolinen tiedotus saa sitten tavallisen kansankin omaksumaan kapitalistiluokan näkökulman. Tätä ilmiötä käsiteltiin kirjoituksessa Informaatiosisällissota.

Uusliberalistinen talousteoria on sidottu yksittäisen toimijan näkökulmaan. Marxilainen talousteoria näkee talouden lintuperspektiivistä. Siinä missä uusliberalistisen talousteorian näkökulmasta palkat katoavat mustaan aukkoon, marxilainen talousteoria näkee, että raha kiertää.

Palkat ovat työntekijöille juuri se ostovoima, jolla he ostavat kulutustuotteita, joita työnantajat haluavat myydä asiakkailleen. Jos palkat tyrehtyvät, tyrehtyy myös kulutuskysyntä ja sen myötä yritysten myyntitulot.




Pääomatuotteet (tuotannossa käytettävät koneet, laitteet, rakennukset, raaka-aineet jne.) kapitalistit myyvät toisilleen, mutta kulutustuotteet he myyvät pääasiassa työläisille.

Työläiset valmistavat sekä pääoma- että kulutustuotteet, mutta palkallaan he voivat ostaa vain valmistamansa kulutustuotteet. Pääomatuotteet jäävät kapitalisteille rikastuttamaan heitä.

Nykyaikaisessa hyvinvointivaltiossa raha ei kierrä pelkästään työntekijöiden ja työnantajien kesken, vaan se kiertää myös julkiselle sektorille ja sieltä sosiaalitukien muodossa muun muassa työelämän ulkopuolella oleville henkilöille kuten työttömille, eläkeläisille, opiskelijoille ja työkyvyttömille. Sosiaalitukia annetaan myös työssäkäyville (mm. asumistuki, lapsilisät) ja jopa kapitalisteille (yritystuet).

Jotta talous voisi toimia terveesti pitkällä tähtäimellä, rahan on kierrettävä. Allaolevassa kuvassa on mukana joitain veroja ja sosiaalitukia. Kuvan rakenne ei oleellisesti muutu, vaikka mukaan otettaisiin kaikki verot ja sosiaalituet. Kuvasta olisi vain vaikea saada selkoa. (Sitäkin sietää miettiä, onko se tarkoituskin, että vero- ja tukiviidakko olisi niin sekava, että punainen lanka hukkuu tavalliselta tallaajalta?)




Kapitalistisessa yhteiskunnassa talous on yksityisten yritysten käsissä. Näiden yritysten toiminnan lähtökohtainen motiivi on tuottaa voittoa omistajilleen, eivätkä he tunne sen kummempaa yhteiskuntavastuuta, vaikka juhlapuheissa toisin väittävätkin.

Jos yritys pystyy kasvattamaan voittojaan vaikkapa siirtämällä tuotannon halvempiin maihin, se ennenpitkää tekee niin. Jos yritys pystyy minimoimaan veronmaksuaan piilottelemalla voittoja veroparatiiseihin, se tekee niin. Ellei se sitten ole niin pieni yritys, että moinen kikkailu ei ole vaivannäön arvoinen.

Tuollaisilla toimilla on kuitenkin yhteiskuntaa näivettävä vaikutus. Ne nimittäin katkovat rahan kierron. Tällöin taloutta joudutaan pitämään pystyssä keinotekoisesti myöntämällä aina vain enemmän velkaa kuluttajille (usein velka lasketaan liikkeelle asuntolainan kautta). Kuluttajat sitten ostavat tuotteita velaksi ja tuo velkaraha päätyy veroparatiisiin kapitalistien talletuksina.



Kapitalistin märkä uni: palkat alhaisen hintatason maihin, myyntitulot korkean hintatason maista ja voitot veroparatiiseihin (kuva). Mutta jos palkat maksetaan alhaisen hintatason maihin, niin mistä tulee ostovoima korkean hintatason maihin? Ei mistään.

Tuollainen voitonmaksimointipyrkimys toimii vain niille yrityksille, jotka alkavat tuota ensimmäisinä toteuttaa. Kun riittävän moni yritys yrittää samaa, kulutus romahtaa korkean hintatason maissa ja ne lakkaavat olemasta korken hintatason maita. Tätä voi yrittää kiertää myöntämällä luottoa kuluttajille ja myymällä velaksi. USA:ssa on turvauduttu tähän jo 40 vuoden ajan ja nyt alkaa tulla pää vetävän käteen.

Tässä vaiheessa pitäisi jo olla aika selvää, että kapitalistin etu ei ole sama kuin koko kansan etu, yhtä vähän kuin orjaisännän etu oli aikanaan orjien etu. Tosin nykyään kapitalistista taloutta puolustetaan oleellisesti samoilla argumenteilla kuin orjuutta aikanaan. Argumenttien ydin on se, että jos tuotantovälineiden omistussuhteita muutetaan, niin tuotanto lakkaa -- aivan kuin tuotantovälineet, työvoima ja tietotaito lakkaisivat olemasta, jos ne eivät olisi kapitalistin hallinnassa. Siinä taas yksi esimerkki siitä, miten asioita katsotaan kapitalistin näkökulmasta. Siitä näkökulmasta katsottuna asia nimittäin varmaankin vaikuttaa juuri tuollaiselta. Mutta suurimmalla osalla kansaa ei ole mitään hyvää syytä katsella asioita kapitalistin näkökulmasta.


perjantai 2. helmikuuta 2018

Informaatiosisällissota

Yleensä informaatiosodankäynnillä ajatellaan valtioiden välistä informaatiosotaa, koska sellainen on helpommin havaittavissa. Esimerkiksi USA:lla ja Venäjällä on kummallakin resursseja ja halua tuollaisen informaatiosodan käymiseen, ja niinpä sitä käydään ja se on helppo havaita.

Tällä kertaa aiheena on kuitenkin informaatiosisällissota. Sitä käydään yksittäisen valtion sisällä eikä se tavallisesti ole alueiden välistä, vaan yhteiskuntaluokkien välistä. Tällaista informaatiosotaa on monen vaikea havaita jäljempänä selitettävästä syystä.

Tuotantovälineet omistava luokka omistaa myös suurimman osan valtamediaa. Suomessa YLE on kansan omistama, mutta työväenluokkaisen näkemyksen omaavat tahot ovat menettäneet hallintansa siihen ja näin ollen YLE on samassa kuorossa kapitalistiluokan omistaman median kanssa.

Tilanteessa, jossa informaatiosisällissodan yhdellä osapuolella on niin suuri ylivoima, että sitä voidaan kutsua lähes tiedotusmonopoliksi, kansa alkaa vähitellen pitää tuon osapuolen tarjoamaa informaatiota neutraalina. Tämä vaikutelma syntyy sitä mukaa kun kansa tottuu tuon osapuolen tarjoamaan näkökulmaan eri asioihin ja omaksuu sen ja toistaa sitä keskinäisissä keskusteluissaan.

Kun kansa on omaksunut sen riittävän vankasti, voidaan sanoa, että kansa on indoktrinoitu. Suomessa informaatiosisällissodassa tiedotusylivoima on kapitalistiluokalla ja kansa on omaksunut kapitalistiluokan näkökulman asioihin. Koska informaatiosisällissodassa yhdellä osapuolella on valtava ylivoima, monet eivät edes huomaa informaatiosisällissodan olemassaoloa. Alakynnessä olevan tahon tiedotusta ei edes havaita.

Tuollaisella informaatioylivoimalla on itseään vahvistava vaikutus. Kun kansa omaksuu informaatiosisällissodassa vastapuolen näkökulman, se alkaa "aivan itse omasta vapaasta tahdosta" ajatella asioista samoin kuin vastapuoli ja samastuu vastapuolen intresseihin. Riistetty kansanosa alkaa pitää riistäjän etua koko kansan etuna. Riistetty kansa tuntee yhä vähemmän tarvetta riistäjän etua vastaan suunnatulle informaatiolle.

Orjuuden aikakaudella suurin osa orjista olisi pitänyt kauhistuksena sitä, että orjaisännät olisivat hylänneet heidät oman onnensa nojaan vapauttamalla heidät. Vastaavasti nykyaikana palkkaorjat pitävät työttömyyttä kauheana kohtalona. Tämä ei selity sillä, että orjaisännät aikanaan tai työnantajat nykyään olisivat hyväntekijöitä, vaan sillä, että heillä on käytännössä monopoli tuotantovälineisiin ja näinollen vapautetun orjan tai työttömän työntekijän on liki mahdotonta elättää itseään alistumatta uudelleen orjuuteen tai palkkaorjuuteen.

Yksi tärkeä osa kapitalistiluokan informaatiosodankäyntiä on saada työväenluokkaiset ihmiset uskomaan, että mitään luokkajakoa kapitalistiluokkaan ja työväenluokkaan ei ole olemassakaan tai että se ei ainakaan perustu tuotantovälineiden omistukseen. Toinen tärkeä uskonkappale on se, että kapitalistinen tuotanto ja talous ovat luonnollisia ja ikuisia asiaintiloja, joille ei ole olemassa vaihtoehtoa. Aikanaan esitettiin, että orjuus oli luonnollinen ja Jumalan tarkoittama olotila.

Luokkajaon olemassaolo on kuitenkin tosiasia. Pieni vähemmistö omistaa valtaosan tuotantovälineistä ja suuri enemmistö omistaa vain pienen osan niistä. Suuri enemmistö omistaa kuitenkin työvoiman, jolla niitä tuotantovälineitä käytetään. Kun tämä käyttö tapahtuu tuotantovälineiden omistajien ehdoilla,  kansan enemmistö eli työväenluokka on pienen vähemmistön eli kapitalistiluokan riistämä. Tämä on tosiseikka, jonka olemassaolo ei riipu siitä, tiedämmekö tai ymmärrämmekö sen vai emme tai pidämmekö siitä vai emme.

Kapitalistiluokka on taloudellisesti riippuvainen työväenluokasta, koska rikkaudet syntyvät työnteosta. Jos työväenluokka lakkaa tekemästä työtä, kapitalistiluokka alkaa köyhtyä. Tämän takia lakko ja työajan lyhentäminen koskee kapitalistiluokkaan niin kipeästi. Tämän takia kapitalistiluokan hallitsemat mediat huutavat niin kovaan ääneen lakkoa vastaan.

Kapitalistiluokka ei siis voi informaatiosisällissodassa hallitsemastaan ylivoimasta huolimatta nitistää työväenluokkaa, koska kapitalistiluokan hyvinvointi on työväenluokan työnteosta riippuvainen. On kapitalistiluokan oman edun mukaista pitää työväenluokka työkykyisenä ja -haluisena mutta samalla organisoitumattomana ja riiston mekanismia ymmärtämättömänä.

Riiston merkitys ja miksi kapitalistiluokan rikastuminen on työväenluokan työnteosta riippuvainen:

Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä