HUOM: Jos pidät tämän blogin tekstejä lukemisen arvoisena, niin anna ystävillesikin tilaisuus tutustua niihin: Laita linkki jakoon.

keskiviikko 31. tammikuuta 2018

Sokea piste: Pohjois-Korea

Jos haluan tutustua Englantiin, luen englantilaisia lehtiä ja kirjoja sekä katselen englantilaisia tv-ohjelmia ja elokuvia. Jos haluan tutustua Espanjaan, luen espanjalaisia lehtiä ja kirjoja ja katselen espanjalaisia tv-ohjelmia ja elokuvia. Ja jos haluan tutustua Pohjois-Koreaan, luen pohjoiskorealaisia lehtiä ja kirjoja ja katselen pohjoiskorealaisia tv-ohjelmia ja elokuvia.

Onko tuossa jotain outoa? Toisinaan tuntuu, että joidenkin mielestä tuo on muuten ok, mutta Pohjois-Korean kohdalla pitäisikin tehdä poikkeus ja tutustua pelkästään siihen, mitä sen viholliset siitä sanovat. Mielenkiintoista.

Läntisen maailman valtamedia on demonisoinut Pohjois-Koreaa niin pitkään ja intensiivisesti, että useimmat ihmiset eivät kykene suhtautumaan siihen normaalisti. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että jopa jotkut omien sanojensa mukaan sosialismia kannattavat eivät suostu edes tutustumaan siihen, mitä Pohjois-Koreassa sosialismista ajatellaan. Sen sijaan he alkavat esittää verukkeita sille, miksi heidän ei pitäisi siihen tutustua.

Ensimmäinen veruke on tavallisesti se, että Pohjois-Koreasta on vaikea saada mitään tietoja. Kun heille tarjoaa linkkejä pohjoiskorealaisiin lähteisiin, esille vedetään seuraava veruke eli se, että he eivät voi olla varmoja siitä, että linkitetyissä julkaisuissa esitetyt väitteet ovat tosia. He eivät halua arvioida itse, vaan vaativat etukäteen annetun varmuuden. Samalla he kuitenkin myöntävät, että ne kapitalistien hallitsemat mediat, joita he lukevat päivittäin aamusta iltaan, ovat täynnä puolitotuuksia ja propagandaa.

Minusta tuollainen on äärimmäisen mielenkiintoinen ilmiö. Luulisi, että sosialismia kannattava henkilö tuntisi edes hienoista uteliaisuutta sen suhteen, mitä Pohjois-Koreassa sanotaan sosialismista. Mutta ei. Kapitalistisen maailman propaganda on uponnut fantastisen hyvin jopa moniin omien sanojensa mukaan sosialismia kannattaviin ihmisiin.

Jos joku haluaa tutustua Pohjois-Koreaan, niin hyviä linkkejä löytyy sivulta:

uutisiapohjoiskoreasta.blogspot.fi.

Tässä hyvä videoklippi siitä, miten kapitalistinen media mustamaalaa Pohjois-Koreaa:

https://www.youtube.com/watch?v=7f22QGIWXGw



Onko kansa hypnoosin vallassa?

Englannin kielisessä Wikipediassa (lähteeksi ilmoitettu Encyclopaedia Britannica) kuvaillaan hypnotisoitua seuraavasti (oma suomennokseni):

Hypnotisoitu henkilö näyttää kiinnittävän huomiota vain hypnotisoijalta tulevaan kommunikaatioon ja reagoi tyypillisesti kritiikittömällä, automaattisella tavalla samalla kun jättää kaikki muut ympäristötekijät huomiotta paitsi ne, joihin hypnotisoija kehottaa kiinnittämään huomiota. Hypnoositilassa yksilöllä on taipumus nähdä, tuntea, haistaa ja muutenkin aistia hypnotisoijan suostuttelun (suggestion) mukaisesti, vaikka nämä suostuttelut olisivat avoimesti ristiriidassa ympäristössä todella läsnäolevan aistiärsykkeen kanssa. Hypnoosin vaikutukset eivät rajoitu aistihavaintojen muutoksiin; jopa henkilön muisti ja tietoisuus itsestä saattaa muuttua suostuttelun mukaan ja suostuttelun vaikutukset voivat ulottua (jälkihypnoottisesti) henkilön myöhempään valvetilan toimintaan.

1800-luvulla hypnoosia tutkinut James Braid kuvaili hypnotisoinnin metodia. Oleellista oli se, että hypnotisoitava kiinnittää katseensa johonkin kiiltävään esineeseen ja pitää katseensa siinä kiinni samalla kun kiinnittää myös huomionsa siihen. Vähitellen hän vaipuu hypnoosiin.

On vaikea olla ajattelematta, että nykyään tuollainen kiiltävä esine, johon katse ja huomio kiinnitetään, on tv-ruutu tai tietokoneen tai puhelimen näyttö. Suostuttelua on kaikki se mitä sieltä tarjotaan.

Moni ajattelee, että hypnoosi on pelkkää harmitonta sirkushuvia. Asia ei kuitenkaan ole niin. Mainokset ovat yksi esimerkki suggestiosta, ja niillä on suuri vaikutus ihmisten käyttäytymiseen (ja maapallon saastumiseen). Muuten mainostamiseen ei käytettäisi valtavia summia rahaa. Kun tuotannon automatisointi etenee riittävän pitkälle, tullaan tuotteiden myyntiin ja mainontaan käyttämään lopulta enemmän työvoimaa kuin tuotteiden tuottamiseen. Ja ihmiset saadaan uskomaan, että sellainen on järkevää.

Hypnoosin merkitys on kuitenkin vielä suurempi. Yhteiskunnassa vallitsevaa poliittista näkökantaa syötetään ihmisille samalla tavalla kuin kaupallisia tuotteita ja valtaosa ihmisistä omaksuu sen näkemyksen, jota heille syötetään. Osa tuota näkökantaa on uskomus siitä, että ihmiset muodostavat mielipiteensä itsenäisesti ja vapaasti.

Käydäänpä läpi kohta kohdalta aiemmin annettua kuvausta hypnotisoidusta henkilöstä.

"Hypnotisoitu henkilö näyttää kiinnittävän huomiota vain hypnotisoijalta tulevaan kommunikaatioon..."

Oletko kokeillut, miten enemmistö reagoi, jos tarjoat heille jostain paljon puhutusta tärkeästä aiheesta jotain sellaista näkemystä, joka poikkeaa oleellisesti valtamedian tarjoamasta kuvasta? Kokeile, se on mielenkiintoinen sosiaalinen koe. Varaudu siihen, että reaktio on paniikin ja allergisen reaktion sekoitus,  mahdollisesti jopa väkivaltainen. Ellei sitten sinua jätetä kokonaan huomiotta.

Tai pyydä ihmisiä lukemaan jotain sellaista kirjaa tai lehteä tai katsomaan/kuuntelemaan jotain sellaista tv- tai radiokanavaa, joka tarjoaa oleellisesti valtamedian tarjoamasta poikkeavaa näkemystä. Saatko suostutelluksi ensimmäistäkään henkilöä sellaiseen?

"Hypnotisoitu henkilö ... jättää kaikki muut ympäristötekijät huomiotta paitsi ne, joihin hypnotisoija kehottaa kiinnittämään huomiota."

Ihmiset sanovat, että ilmaisia lounaita ei ole ja ymmärtävät, että tuota ei ole tarkoitettu ymmärrettäväksi pelkästään kirjaimellisesti, vaan se tarkoittaa, että kaikella on hintansa.

Samat ihmiset uskovat vakaasti, että markkinatalous eli kapitalismi pystyy rikastuttamaan kaikkia. Kun valtamedia joskus harvoin, ehkä noin kerran vuodessa, kertoo, että vuosittain maailmassa kuolee noin 10 miljoonaa ihmistä nälkään, ja hiukan useammin, että maailmassa on enemmän ruokaa kuin tarpeeksi, nämä asiat kerrotaan toisistaan irrallisina ja eri näkökulmista katsottuina niin että ihmisten suuri enemmistö ei osaa yhdistää pisteitä ja nähdä suurta kuvaa.

Kun nuo yllämainitut olosuhteet aiheuttavat sen, että suuri määrä ihmisiä lähtee pakolaisiksi etsimään elinkelpoisia olosuhteita, tuokin ilmiö esitetään kuin luonnonilmiönä, joka ei johdu poliittisista päätöksistä. Pakolaisuuden syyksi esitetään vaikkapa ilmasto-olosuhteita ja itse pakolaisuudesta käytetään sanoja kuten tulva tai vyöry.

Pitkälle kehittyneiden teollisuusmaiden isojen kaupunkien kaduilla näkyy kerjäläisiä ja kodittomia ihmisiä. Heitä ei nähdä silloin kun ylistetään kapitalismin kaikille rikkautta tuottavaa vaikutusta, ja kun heidät nähdään, asiaa ei tarkastella ollenkaan talousjärjestelmän sivutuotteena, vaan syynä pidetään noiden ihmisten henkilökohtaisia ominaisuuksia.

Tuohon edelläsanottuun sopii myös tämä:

"Hypnoositilassa yksilöllä on taipumus nähdä, tuntea, haistaa ja muutenkin aistia hypnotisoijan suostuttelun (suggestion) mukaisesti, vaikka nämä suostuttelut olisivat avoimesti ristiriidassa ympäristössä todella läsnäolevan aistiärsykkeen kanssa."

Ja sitten kun laitetaan telkkari tai sanomalehti kiinni, mennään sosiaaliseen mediaan kaiuttamaan sitä mitä on opittu ja tällä tavalla levittämään hypnoosia muihinkin:

"...suostuttelun vaikutukset voivat ulottua (jälkihypnoottisesti) henkilön myöhempään valvetilan toimintaan."

perjantai 26. tammikuuta 2018

Länsimainen vapaus -- vapautta kenen näkökulmasta?

Kuten aiemmassa blogikirjoituksessa (Todellisuus ja näkökulma -- Minkä muotoinen on kahvimuki?) todettiin, se, miltä asiat näyttäytyvät,  riippuu siitä, mistä näkökulmasta käsin niitä katsotaan.

Kenen näkökulmasta katsottuna niinsanottu länsimainen vapaus on vapautta?

Muodollisesti tuo länsimainen vapaus tarkoittaa sitä, että ihminen on vapaa tekemään jotain tiettyä asiaa, jos sitä ei ole erikseen laissa kielletty. Se, että jonkin asian tekemistä ei ole laissa erikseen kielletty, ei kuitenkaan ole mikään tae sille, että ihminen pystyy sen asian käytännössä tekemään.

Tämä tuli esiin mielenkiintoisella tavalla kun joitakin vuosia sitten haastateltiin entisiä itäsaksalaisia ja pyydettiin heitä vertaamaan nykyistä elämäänsä Saksassa entiseen elämäänsä Itä-Saksassa. Huomattava osa haastatelluista oli sitä mieltä, että elämä Itä-Saksassa oli kaiken kaikkiaan parempaa, mutta tämän blogikirjoituksen kannalta mielenkiintoisin kommentti oli matkustamisen vapautta koskeva kommentti:

Haastateltava entinen itäsaksalainen kertoi, että se asia, jota ihmiset Itä-Saksassa eniten kaipasivat, oli mahdollisuus matkustaa eri puolille maailmaa. Haastateltava kertoi, että sitä mahdollisuutta hänellä ei ole edelleenkään, koska hän on niin köyhä, ettei hänellä ole varaa matkustaa.

Onko tuolla henkilöllä siis matkustamisen vapaus vai ei? Tavallisen kapitalismia puolustavan propagandan  mukaan hänellä on matkustamisen vapaus. Silti hän ei voi matkustaa, koska hän on köyhä.

Kenen vapautta siis se paljonpuhuttu länsimainen vapaus on? Se on rikkaiden vapautta.

Toinen esimerkki tästä on niinsanottu sananvapaus. Jokainen saa sanoa mitä haluaa, mutta saadakseen äänensä kuuluville, pitää sanoa sellaista, joka sopii suurten mediayhtiöiden agendaan.

Nykyään maailman kehittyneet yhteiskunnat voidaan jakaa karkeasti kolmeen joukkoon:

1) Rahanvaltaiset yhteiskunnat. Näitä kutsutaan länsimaisiksi demokratioiksi.
2) Uskonnollisen ideologian hallitsemat yhteiskunnat, tavallisesti islamilaiset.
3) Poliittisen ideologian hallitsemat yhteiskunnat, tavallisesti sosialistiset.

Kapitalistin näkökulmasta vain ensimmäisen joukon yhteiskunnissa vallitsee vapaus -- vain siellä kapitalisti saa vapaasti päättää muiden asioista hallitsemansa varallisuuden voimalla. Kakkos- ja kolmosjoukon yhteiskunnat kapitalisti luokittelee diktatuureiksi, koska siellä varakkuuden antama valta on rajoitettu. Sosialistisissa yhteiskunnissa varakkuus jakautuu kutakuinkin tasan ja islamilaisissa yhteiskunnissa rikkaankin on alistuttava Allahin tahtoon.

Meidän kannaltamme tärkeintä on tietenkin se, mitä tapahtuu meidän omassa yhteiskunnassamme. Tiedotusvaltaa käyttää rikas vähemmistö ja se on saanut köyhätkin kannattamaan sellaista vapautta, joka käytännössä tarkoittaa rikkaiden vapautta köyhien kustannuksella. Köyhien olisi hyvä tiedostaa tämä.

torstai 25. tammikuuta 2018

Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä

1. Terminologiaa


Tavara

Arkikielessä sana 'tavara' herättää mielikuvan fyysisestä esineestä. Marxilaisessa talousteoriassa tavara tarkoittaa kuitenkin mitä tahansa tuotetta, joka on valmistettu markkinoilla myytäväksi. Esimerkiksi hiustenleikkuu ja junamatka ovat myös tavaroita marxilaisessa terminologiassa.

(Jos joku hämmästelee sitä, että marxilaisessa talousteoriassa on markkinat, niin kerrottakoon, että Marx analysoi kapitalistista taloutta, ei sosialistista.)


Arvo ja hinta

On tärkeää ymmärtää terminologinen ero uusliberalistisen taloustieteen ja marxilaisen taloustieteen välillä.

Uusliberalistisessa taloustieteessä arvo ja hinta ovat synonyymeja -- ne tarkoittavat samaa, ovat saman käsitteen kaksi eri nimeä.

Marxilaisessa taloustieteessä arvo ja hinta sen sijaan tarkoittavat kahta eri asiaa -- ne ovat kahden eri käsitteen nimiä. Arvo ei ole sama kuin hinta. Arvo ei myöskään ole sama asia kuin käyttöarvo; nekin ovat kaksi eri käsitettä.


Arvon määritelmä marxilaisessa taloustieteessä (ns. Työarvoteoria) 

Tavaran (tuotteen) arvo tarkoittaa sen valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittavaa työmäärää.

Ylläolevaa arvon määritelmää kutsutaan Työarvoteoriaksi. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että marxilaisessa taloustieteessä se ei ole teoria, vaan määritelmä. Työarvoteorian kehittivät Marxia aiemmat taloustieteilijät ja heille arvo ja hinta olivat synonyymeja. Heille työarvoteoria oli ilmeisesti teoria, mutta marxilaisessa talousteoriassa arvo ja hinta ovat eri käsitteitä ja tässä kontekstissa työarvoteoria on ymmärrettävä arvon määritelmäksi.

Näin ollen ei ole mitään mieltä kysyä, mistä tiedetään, että tavaran arvo on sen valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittavaa työmäärää. Se tiedetään siitä, että tavaran arvo tarkoittaa sen valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittavaa työmäärää.


Mitä tarkoittaa yhteiskunnallisesti välttämätön työmäärä?

Yhteiskunnallisesti välttämätön työmäärä on se koko yhteiskunnan mittakaavassa pienin mahdollinen työmäärä, joka tarvitaan tavaran valmistamiseen.

Yksittäisen tavaran arvo ei siis riipu siitä, paljonko juuri sen kappaleen valmistamiseen on sattunut kulumaan työaikaa. Tavaran arvo ei tuplaannu siitä, että sen valmistelussa hidastellaan ja tuhlataan aikaa niin, että siihen lopulta kuluu kaksi kertaa niin paljon kuin olisi välttämätöntä.


2. Lisäarvoteoria


Kaiken kaikkiaan tavarat myydään arvoaan vastaavasta hinnasta

Kaikilla tavaroilla on tietty yhteenlaskettu arvo. Kaikilla tavaroilla on myös tietty yhteenlaskettu hinta. Näin ollen arvon ja hinnan välillä on olemassa tietty suhde. Jotkin tavarat myydään arvoaan alemmasta hinnasta ja jotkut arvoaan suuremmasta hinnasta, mutta viimekädessä kaikki tavarat myydään kaikista tavaroista. Raha toimii vain tuon vaihdon välittäjänä.


Työntekijä myy työnantajalle työvoimansa, ei työtä

Marxia edeltävä taloustiede ei ollut kyennut ratkaisemaan hinnanmuodostuksen arvoitusta, koska se lähti liikkeelle siitä ajatuksesta, että työläinen myy työnantajalle työnsä.

Jos noin olisi ja kysyttäisiin, mikä on sen työn arvo, niin osoittautuisi, että sillä on kaksi eri arvoa. Toinen arvo on se palkka, jonka työläinen saa työstään ja toinen arvo on se arvonlisäys, jonka tuo työ tuo työnantajalle (josta osana on tietysti palkka).

Tuo mysteeri jäi ratkaisematta aina siihen asti, kunnes Marx kehitti kapitalistisen talouden analyysinsa. Avain tuon mysteerin ratkaisemiseen on siinä, että työläinen ei myy työtään, vaan työvoimaansa. Työ syntyy vasta sitten kun työnantaja käyttää ostamaansa työvoimaa ja tämä työ syntyy työnantajan omistukseen. Tämän eron valtava merkitys näkyy jäljempänä.


Työvoimakin on tavara

Työvoima on erottamattomasti kiinni työläisen persoonassa. Työvoiman valmistus on työläisen valmistusta. Miten työläinen valmistetaan ja mitä hänen valmistamisekseen tarvitaan?

Työläisen, työvoiman, valmistamiseen tarvitaan kaikki se, mitä työläinen normaalisti kuluttaa kehdosta hautaan pysyäkseen työkykyisenä sukupolvesta toiseen.

Se, mitä pidetään normaalina tai välttämättömänä kulutustasona, saa miniminsä biologisista olemassaolon ehdoista ja asettuu käytännössä sitä korkeammalle tasolle sen mukaan, mitä kulloisessakin yhteiskunnassa pidetään normaalina ja asianmukaisena. Nykyään esimerkiksi kännykän omistaminen tai koulunkäyminen ei ole luksusta, vaan sitä pidetään samalla tavalla normaalina kuin ruoan syömistä.


Palkka on maksu työvoimasta, ei työstä

Työvoimakin on tavaraa ja tavarat myydään ja ostetaan suuressa mittakaavassa arvoaan vastaavasta hinnasta. Niinpä palkka vastaa työvoiman arvoa. Ei tietenkään jokaisen työläisen palkka erikseen, mutta suuressa mittakaavassa yhteenlaskettuna.

Mikä sitten on työvoiman arvo? Se on työvoiman valmistamiseen yhteiskunnallisesti välttämättä tarvittava työmäärä. Ja mikä tuo työmäärä sitten on? Se on niiden tavaroiden valmistamiseen tarvittava työmäärä, joita kuluttamalla työläinen pysyy työkykyisenä sukupolvesta toiseen.

Elämänkaarensa aikana työläinen kuluttaa tietyn määrän tavaroita elääkseen työkykyisenä työläisenä ja noiden tavaroiden valmistamiseksi pitää toisten työläisten tehdä tietty määrä työtä.

Näin ollen työläisen työvoiman arvo yhtä työpäivää kohti on periaatteessa laskettavissa. Sanotaan, että se on vaikka 4 tuntia. Toisin sanoen muiden työläisten pitää tehdä työtä 4 tuntia valmistaakseen ne tavarat, joita kuluttamalla meidän työläisemme pysyy työkykyisenä yhden työpäivän ajan.

Työlaisemme työvoiman arvo yhtä työpäivää kohti on siis 4 työtuntia ja niinpä hän saa palkan, jolla hän voi ostaa tuotteet, joiden valmistamiseksi muut työläiset ovat tehneet 4 tuntia töitä.

Mutta kuinka monta tuntia meidän työläisemme on tehtävä töitä saadakseen yhden päivän palkan?

Ei suinkaan 4 tuntia, vaan tyypillisesti 8 tuntia!

Työläisemme tekee siis töitä 8 tuntia ja saa palkan, jolla hän voi ostaa tuotteet, joiden valmistamiseksi on tehty työtä 4 tuntia.

Mihin katoavat työläisemme tekemien 8 työtunnin arvosta ne 4, jotka eivät ole hänen palkassaan? Ne jäävät työnantajalle voitoksi. Tätä kutsutaan lisäarvoksi.


Lisäarvo

Työvoiman arvo yhtä työpäivää kohti on, sanokaamme, 4 työtuntia ja työläinen saa sitä vastaavan palkan, mutta työläisen on palkkansa saadakseen tehtävä töitä, sanokaamme, 8 tuntia. Työläinen tuottaa työnantajalle oman palkkansa puolessa työpäivässä ja toisen puolen työpäivästään hän tahkoaa voittoa työnantalle.

Lisäarvo on se arvo, jonka työläisen tekemällä työllä on hänen palkkansa yli. Lisäarvo muodostaa työnantajan voiton.

Yllä on käytetty esimerkkinä 8-tuntista työpäivää, josta lisäarvo muodostaa 4 tuntia. Tämä on sopusoinnussa tilastotietojen kanssa. Nykyään länsimaissa työnantajat anastavat itselleen noin puolet tehdyn työn arvosta ja vain toinen puoli maksetaan palkkoina.


3. Käytännön merkitys


Kuten ylläolevasta huomaamme, työpäivän pituus on aivan ratkaisevassa osassa lisäarvon muodostamisessa. Lisäarvo on arvo, jonka työnantaja anastaa työläiseltä.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa tämä on aivan laillista ja siihen on totuttu vuosisatojen aikana niin, että useimmat eivät näe siinä mitään outoa. Se ei kuitenkaan ole mikään argumentti kapitalistisen järjestelmän puolustamiseksi. Orjuuden aikakaudella orjatkin olivat niin tottuneita orjuuteen, ettei useimmat nähneet siinä mitään outoa.

Työväenliikkeen alkuaikoina taistelu työpäivän pituudesta oli kaikkein tärkein taistelukysymys. Sadan vuoden aikana, 1800-luvun alkupuolelta 1900-luvun alkupuolelle, työpäivän pituus saatiin kutakuinkin puolitettua. Jopa 16-tuntisesta työpäivästä päästiin 8-tuntiseen työpäivään.

Mutta mitä tapahtui työpäivän pituudelle seuraavien sadan vuoden aikana? Ei mitään! Työpäivän pituus on edelleen 8 tuntia. Miten tämä on mahdollista? Se on mahdollista niin, että työnantajat ovat hallitsemansa mediavoiman avulla lietsoneet työläiset kuluttajiksi, joille kuluttaminen on tärkeämpää kuin vapaa-aika.

Työnantajille on ehdottoman tärkeää, että työläisten kulutus ja työnteon määrä kasvaa, koska työnantajien voitot syntyvät tästä. Sivutuotteena on sitten se, että maapallon kantokyky ylittyy.

Työväenliikkeen olisi käytävä keskuudessaan arvokeskustelua ja palattava vaatimukseen työpäivän lyhentämisestä. Kuluttamisen maksimoimispyrkimyksistä on luovuttava; kulutuksen taso on jo riittävä. Seuraavaksi on alettava panostaa elämänlaatuun esimerkiksi vapaa-aikaa lisäämällä.


keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Todellisuus ja näkökulma -- Minkä muotoinen on kahvimuki?

Kuvitellaan, että kahvipöydän ääressä istuu 3 henkilöä katsomassa kahvimukia kukin omasta vinkkelistään ja sitten he alkavat kuvailla näkemäänsä. Koska näkökulmat ovat erilaiset, kahvimuki näyttäytyy erimuotoisena eri henkilöille. Keskustelu kiihtyy väittelyksi ja henkilöt alkavat syyttää toisiaan vääristelystä, valehtelusta ja sokeudesta. Lopulta porukka eroaa vannoten, ettei enää koskaan juo kahvia samalla kokoonpanolla.

Noin arkipäiväisen esimerkin kautta esitettynä tuollainen käytös on tietysti jokaisen mielestä naurettavaa. Mutta kun on kyse sellaisista asioista, joita ei paljaalla silmällä hahmota kovin hyvin -- kuten esimerkiksi taloudesta -- tuollaista käyttäytymistä pidetäänkin normaalina ja asiaankuuluvana.

Tarkastellaan uusliberalistista talousteoriaa ja marxilaista talousteoriaa.

Uusliberalistinen talousteoria on kehitetty tarkastelemalla taloutta yksittäisen toimijan näkökulmasta. Tuosta näkökulmasta -- tyypillisesti liikeyrityksen tai yksityishenkilön -- katsottuna kiinnostavaa on vain se, mistä raha tulee viimekädessä ja minne raha menee ensikädessä. Se, mistä meille rahaa antava taho sai rahan, ei kiinnosta uusliberalistista talousteoriaa. Eikä myöskään se, minne raha menee sen tahon kädestä, jolle me sen annoimme, kiinnosta uusliberalistista talousteoriaa.

Marxilaisen talousteorian näkökulma ei ole yksittäisen toimijan näkökulma, vaan lintuperspektiivi. Tästä näkökulmasta katsottuna näkyy sekin, mikä ei uusliberalistista talousteoriaa kiinnosta ollenkaan.

Yksi mielenkiintoinen ero noiden näkökulmien välillä on esimerkiksi se,  että uusliberalistisen teorian mukaan osto ja myynti ovat kaksi eri tapahtumaa. Tämä käsitys tulee siitä, että teoria on sidottu yksittäisen toimijan näkökulmaan ja yksittäinen toimija on yksittäisessä vaihtotapahtumassa joko myyjänä tai ostajana mutta ei molempina.

Marxilainen teoria katsoo asiaa lintuperspektiivistä ja näkee, että osto ja myynti ovat yksi ja sama vaihtotapahtuma, jolla on kaksi osapuolta. Toinen osapuoli kutsuu sitä ostoksi ja toinen osapuoli kutsuu sitä myynniksi.

Uusliberalismin ratkaisu köyhyyden poistoon on yksinkertainen: myy suuremmalla summalla kuin ostat, niin rikastut. Uusliberalistinen teoria on sidottu yksittäisen toimijan näkökulmaan ja niinpä tuo köyhyyden poistamisreseptikin poistaa vain yksittäisen toimijan köyhyyden. Uusliberalistinen teoria ei näe eikä sitä kiinnosta, että yksittäisen toimijan ylijäämä tulee toisten toimijoiden alijäämän kautta.

Marxilainen teoria sen sijaan näkee, että osto ja myynti ovat yksi ja sama vaihtotapahtuma,  ja sen takia tavaroita ei pelkästään myydä yhtä paljon kuin niitä ostetaan, vaan kyseessä on vieläpä samat tavarat. Tavarat myös myydään samalla summalla kuin ne ostetaan, ja näin ollen koko taloudessa ostoja tehdään yhteensä tarkalleen samalla summalla kuin myyntejä. On siis mahdotonta poistaa köyhyyttä koko talousalueella sillä reseptillä, että jokainen myy enemmän kuin ostaa. Sitä ei yksinkertaisesti tapahdu, koska se on periaatteellinen mahdottomuus.

Uusliberalistit koettavat torjua tuon huomion turvautumalla Deus ex machina -ratkaisuun: Kyllä jokainen voi tehdä ylijäämää. Pitää vain huolehtia siitä, että se alijäämä jää "jollekulle muulle". On vaikea löytää sellaista muotoilua tuolle, että se ei näyttäisi välittömästi täysin järjettömältä hölynpölyltä. Kuitenkin tuota yritetään toteuttaa käytännössä ihan vakavalla naamalla.

Esimerkki tuosta on se, että "ulkomaat" asetetaan "jonkun muun" rooliin. Kokonaan huomiotta jätetään tietysti se, että ulkomailla tehdään tuota samaa ja silloin me olemme sen "jonkun muun" roolissa.

Miksi sitten on olemassa kaksi noin erilaista teoriaa? Siksi, että niillä on eri käyttötarkoitus. Yhtä hyvin voitaisiin kysyä, miksi on kehitetty sekä sirppi että vasara; eikö yksi työkalu olisi riittänyt? Vasara ja sirppi ovat kumpikin käyttökelpoisia työkaluja, kunhan niitä käytetään siihen tarkoitukseen, johon ne on kehitetty.

Uusliberalistinen teoria on kehitetty yksittäisten liikeyritysten, kapitalistien, tarpeeseen. Marxilainen teoria sen sijaan on kehitetty talouden toiminnan ymmärtämiseen yhteiskunnan mittakaavassa ja -- jos poliittinen tahto löytyy -- sen hallitsemiseen.

Tärkeä poliittinen kysymys on se, kumpaa teoriaa maata johtavien poliitikkojen tulisi käyttää koko maan talouden hallitsemiseen? Vaikka valtiolla ja kunnalla on oma kirjanpito, niin eivät ne silti ole muusta yhteiskunnasta irrallisia palikoita, joiden toiminta ei vaikuttaisi muuhun yhteiskuntaan. Sen takia niitä ei pitäisi yrittää hallita sellaisella työkalulla, joka on kehitetty liikeyritysten tarpeisiin. Valtion ja kunnan tehtävät ja velvollisuudet ovat laajemmat ja siksi niiden on pystyttävä ymmärtämään talouden toimintaa eikä pelkästään hoitamaan kirjanpitoa.


Onko kahvimuki tämän muotoinen?

Vai onko se tämän muotoinen? 

Vaiko kenties tämän muotoinen? 


Sananen rahan kierrosta

Uusliberalistinen talousteoria palvelee liikeyritysten tarpeita sekä muiden sellaisten kirjanpitoyksiköiden tarpeita, joiden ei tarvitse piitata siitä, mitä oman kirjanpidon ulkopuolella tapahtuu.
Sellainen teoria ei tietenkään sovellu julkisen sektorin pyörittämiseen, koska poliitikkojen tehtävä on huolehtia koko kansan hyvinvoinnista eikä vain julkisen sektorin kirjanpidon hyvinvoinnista.
Uusliberalistisesta näkemyksestä kumpuavat sellaiset kysymykset kuin esimerkiksi paljonko se-ja-se asia maksaa yhteiskunnalle ja vastaukseksi odotetaan jotain tiettyä eurosummaa.
Yhteiskunnan tärkein resurssi ei ole raha, vaan työvoima. Sen käyttämättä jättäminen on resurssien haaskaamista. Rahan laittaminen kiertoon ei maksa käytännössä mitään, koska se raha tulee takaisin verojen muodossa, kunhan se laitetaan kiertoon sopiviin kohteisiin. Rikkaiden ja suurituloisten veronkevennykset ei ole sellainen kohde.
Raha on laitettava kiertoon palkkaamalla ihmiset tekemään rakentavaa työtä. Yhteiskunnassa on paljon tärkeää työtä tehtävänä, joka jää tekemättä vain sen takia, että sen teettäminen ei ole kapitalistille yhtä kannattavaa kuin työn teettäminen vaikkapa Bangladeshissa.
Samalla kun tärkeitä töitä jää tekemättä, työttömät ovat joutilaina. Ainoa kohtaanto-ongelma tässä on se, että yhteiskuntaa pyöritetään kapitalistien ehdoilla.
Taloudellinen valta on otettava kansan kollektiiviseen omistukseen ja investointipäätökset tehtävä poliittisesti. Kansan on rakennettava itselleen hyvinvointia. Työnteon lähtökohtainen motiivi ei saa olla se, että se tuottaa voittoa kapitalistille.


tiistai 23. tammikuuta 2018

Mielipiteen muodostamisen vapaus?

Mitä tarkkaan ottaen tarkoittaa mielipiteen muodostamisen vapaus? Tarkoittaako se sitä, että saat ihan itse muodostaa mielipiteesi ilman, että sinun tarvitsee kuulla kenenkään muun mielipidettä mistään asiasta?

Jos sinut hylätään vastasyntyneenä susilauman kasvatettavaksi ja jos susien edesottamuksia ei lasketa mielipiteiksi, niin silloin sinulla ehkä on mielipiteen muodostamisen vapaus. Ja ihan vapaasti ja omasta tahdostasi tulet muodostamaan sen mielipiteen, että paras tapa elää on elää susilauman keskuudessa niin kuin muutkin sudet.

Tuollaisesta on olemassa ihan todellisia esimerkkejä menneiltä vuosisadoilta: Lapsia on hylätty metsään, susilauma on adoptoinut heitä, ja vuosia myöhemmin kun noita lapsia löydettiin, he käyttäytyivät ja ilmehtivät aivan kuin sudet.

Mutta tavallisesti mielipiteen muodostamisen vapaudella ei tarkoiteta tuota. Mitä sillä sitten tarkoitetaan? Sitäkö, että saat vapaasti tutustua mihin näkemyksiin vain ja sitten päättää ihan vapaasti, mitä mieltä olet itse?

Käytännössä tuollainen mielipiteen vapaus toteutuu niin, että luet mitä valtamedia kirjoittaa ja menet sen jälkeen sosiaaliseen mediaan katsomaan, kuinka kaverisi kaiuttavat sitä minkä juuri luit valtamediasta. Linkittämiinsä juttuihin kaverisi lyövät saatteeksi päälle leiman "Kyllä" tai "Ei". Sinä saat sitten ihan vapaasti päättää, oletko mieltä "Kyllä" vai "Ei" kustakin jutusta erikseen tai jätätkö mieluummin valitsematta.

Mutta sinulta jää todennäköisesti huomaamatta, että sinulla oli vain negatiivinen valinnan vapaus sen suhteen, mihin juttuihin otit kantaa. Todennäköisesti et kaivannut niitä juttuja, joita et ole koskaan nähnyt.

Harva ihminen keksii koskaan mitään oleellisesti uutta. Harva ihminen kaipaa mitään sellaista erityistä mielipidettä, jota ei ole koskaan kuullut. Moni toki haluaa kuulla uutta, mutta ei osaa sanoa, mitä se uusi voisi olla. Harvoilla onnekkailla on kyky kertoa itselleen asioita, joita ei ole koskaan ennen kuullut. Tällaiset henkilöt voivat käydä mielenkiintoisia keskusteluja itsensä kanssa ja usein pitkästyvät muiden kanssa keskustellessaan juurikin siksi, että muut niin harvoin kertovat mitään uutta.

Mitä se vapaa mielipiteen muodostaminen sitten on? Käytännössä se tarkoittaa mielipiteen valitsemista kuten edellä kuvailtiin. Saat "vapaasti" valita niistä mielipiteistä, joita sinulle tarjoillaan. Ensimmäiseksi valitset tietysti sen mielipiteen, että olet ihan itse muodostanut kaikki mielipiteesi, etkä kopioinut niitä muilta. Tuo on hyvä valita ihan ensimmäiseksi, koska siinä vaiheessa se vielä pitää melkein paikkansa.

Moni luultavasti muodostaa maailmankuvansa ja -katsomuksensa samankaltaisella tavalla kuin ostoskori kasataan marketissa: Otetaan yksi tuote yhdeltä hyllyltä ja toinen toiselta jne. Paitsi että tuotteiden sijasta valitaan mielipiteitä, ja jos omassa kaveripiirissä ei ole ketään, joka olisi joka asiasta tismalleen samaa mieltä, niin sitten voidaan kuvitella ajattelevamme omilla aivoillamme.

Harva osaa kaivata sellaisia ideoita, joita ei ole kuullut ennen. Niitä kaivataan vasta sitten kun ne on ensin kuultu ja sitten niitä lakataan kuulemasta. Valitettavan usein niitä ei kaivata silloinkaan, koska ne on unohdettu.

Kaiken kaikkiaan ihmisten mielipiteet ja maailmankuva ovat niiden tahojen käsissä, jotka päättävät siitä, mitä ihmiset kuulevat ja näkevät. Tosiasia, jota monen on vaikea niellä, on se, että valtamedia asettaa päivittäisen agendan. Keskenään puhuessaan ihmiset lähinnä vain kaiuttavat sitä mitä ovat valtamediasta suoraan tai epäsuorasti saaneet. Ellei sitten puhe ole jostain henkilökohtaisista arkipäiväisyyksistä kuten että mitä söin tänään tms.

Kuinka vapaasti ihmiset siis muodostavat mielipiteensä? Yhtä vapaasti kuin he päättävät siitä, mitä valtamediassa näytetään. Eli käytännössä ei lainkaan.

Sellaisissa yhteiskunnissa, joissa asioista päätetään uskonnollisen tai poliittisen ideologian perusteella, valtamedian sisältö määräytyy tuon ideologian mukaan. Niinsanotuissa demokraattisissa yhteiskunnissa, joissa raha ratkaisee, valtamedian sisältö määräytyy sen mukaan, kuka sen omistaa.

Jostain syystä meidän kapitalistisessa yhteiskunnassa, jossa vapaus tarkoittaa rahanvaltaa eli kapitalistien vapautta, tavallinen köyhä kansakin kannattaa tuollaista "vapautta". Miksi? Koska se on se mielipide -- tai pikemminkin iskulause -- jota kansalle syötetään.

On selvää, että nämä eri tahot, tavallinen kansa, valtamedia, vanhemmat, opettajat, kaverit jne. ovat keskinäisissä vuorovaikutuksissa. Onkin kysyttävä, mistä tulevat uudet ideat? Tai mistä nousevat uudelleen vanhat ideat, jotka olivat jo päässeet unohtumaan? Ne ajetaan kansan tietoisuuteen juuri valtamediaa käyttämällä. Tällä tavalla niistä tehdään päivittäinen puheenaihe ja kansa saadaan kaiuttamaan niitä toisilleen.

Vielä yksi tärkeä seikka liittyy psykologiaan. Alitajunta ei ymmärrä negaatiota eli ei'tä. Jos tupakoinnin lopettamista yrittävä hokee itselleen "en polta, en polta, en polta..." niin hänen alitajuntansa reagoi siihen samoin kuin jos hän hokisi "polta, polta, polta...". Tämä tosiseikka tunnetaan tupakasta vieroittamisen yhteydessä.

Mutta tunnetaanko tuo sama tosiseikka silloin kun on kyse "vapaasta" mielipiteen muodostuksesta? Jos hallitus esittää uusia toimenpiteitä kansan kurjistamiseksi ja köyhien kyykyttämiseksi, niin ehdotusta vastustavat tahot usein vain kaiuttavat sen mitä hallitus on esittänyt ja lyövät siihen päälle leiman "Ei". Vaikutus alitajuntaan on sama kuin jos oltaisiin jätetty sanomatta se ei ja yksinkertaisesti toistettu se mitä hallitus esitti.

Tämä on ollut vasemmistolle suuri ongelma sen viestinnässä. Se enimmäkseen vain toistaa sitä mitä vastapuoli esittää ja lyö siihen päälle leiman "Ei". Ensinnäkin sellaisen lukeminen on mielenkiinnotonta sen jälkeen kun on jo porvarimedioista lukenut hallituksen suunnitelmat, ja toisaalta sellainen viestintä toimii tarkoitustaan vastaan. Vasemmiston pitää kehittää oma agenda ja keskittyä puhumaan siitä. Mutta se on toisen jutun aihe.


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Joukkovoimaa vaiko ei...

Kun kansan suuri enemmistö toimii organisoidusti yhteisen päämäärän hyväksi, se on voittamaton.
Mutta pieni rikas eliitti, kapitalistiluokka, on hallitsemansa valtamedian avulla aivopessyt kansan uskomaan, että tuollainen organisoitu yhteiseen päämäärään pyrkiminen on diktatuuria ja että diktatuuri on aina pahasta.
Niinpä kansan enemmistö kuvittelee, että se hajota ja hallitse -politiikka, jolla kansaa hallitaan, on juurikin poliittista vapautta, ja kansa tarrautuu siihen kuin hukkuva oljenkorteen.
Kansa kuvittelee olevansa vapaa kun saa taistella keskenään toisarvoisista asioista ja prosentin parin justeerauksista samalla kun kapitalistit nauravat koko matkan pankkiin.
Palkkaorjat kuvittelevat, että jos orja saa valita orjaisäntänsä, niin orjuus ei enää olekaan orjuutta.
Kansa on omaksunut individualismin eikä enää kykene näkemään oikeuksien ja velvollisuuksien välistä yhteyttä. Kansa kuvittelee, että rahalla voi aina ostaa mitä vain, vaikka uuden elinkelpoisen maapallon, miettimättä ollenkaan, että jonkun pitää valmistaa ne hyödykkeet, joita rahalla ostettaisiin.
Kansa on omaksunut kapitalistien vapauskäsityksen eli sen, että ihmisellä voi olla oikeuksia ilman velvollisuuksia. Kapitalisteilla voi kapitalistisessa yhteiskunnassa, mutta se on mahdollista vain sen kautta, että vastaavat velvollisuudet on sälytetty työväenluokan (josta ns. keskiluokka muodostaa noin puolet) harteille.
Jotkut haaveilevat sellaisesta sosialismista, jossa kaikilla on vain oikeuksia eikä velvollisuuksia lainkaan (koska velvollisuudet ovat järkyttävää diktatuuria, ellei sitten olla kapitalismissa, jossa oikeudet ja velvollisuudet jakautuvat "luonnollisella tavalla" varallisuuden mukaan).
Tuollaista utopiasosialismia ei ole eikä tule. Vain sellainen sosialismi on mahdollinen, jossa oikeudet ja velvollisuudet kulkevat käsi kädessä ja jakautuvat kutakuinkin tasan ihmisten kesken.
On sääli ja tragedia, että moni pitää tuollaista sosialistista yhteiskuntaa järkyttävänä diktatuurina, jossa ihmisillä ei ole vapautta. Sellainen näkemys nimittäin takaa kapitalistiluokan harvainvallan jatkumisen omassa yhteiskunnassamme vielä pitkän aikaa.