HUOM: Jos pidät tämän blogin tekstejä lukemisen arvoisena, niin anna ystävillesikin tilaisuus tutustua niihin: Laita linkki jakoon.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pohjois-Korea, USA, Suomi ja ihmisoikeudet

Moni blogisti on lähestynyt Kim Jong Un'in ja Donald Trump'in tapaamista ihmisoikeusperspektiivistä. Miten ihmisoikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta Pohjois-Koreassa? Tämä on ollut monen kirjoittajan huolenaiheena. Kukaan ei sen sijaan tunnu olleen huolissaan siitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta USA:ssa. Miksi ihmeessä ei? Syynä on se, että samat tahot, jotka hallitsevat USA:ta, hallitsevat myös Suomen valtamedian uutisointia.

Nuo tahot ovat viimeisten 70 vuoden aikana aivopesseet kapitalistisen maailman ihmiset uskomaan, että sosialistisissa maissa rikotaan ihmisoikeuksia mitä räikeimmin, kun taas kapitalistiset maat ovat onneloita, joissa kaikilla on hyvä olla ja joissa kaikki ihmisoikeudet toteutuvat ongelmitta.

Maailma ja sen myötä Suomikin on nyt muuttumassa.

Yksi merkittävä muutos on se, että USA:n rooli maailmanvaltiaana on painumassa unholaan. Trumpin johdolla USA on eristämässä itseään muusta maailmasta ja tämä on kaikille maailman rauhaa rakastaville kansoille ilouutinen. Saa nähdä, saako Trump jatkaa rauhassa politiikkaansa, vai salamurhataanko hänet ennen seuraavia vaaleja (joissa hänet oletettavasti valittaisiin jatkokaudelle).


Mitä ihmisoikeudet ovat?

Mutta ihmisoikeudet, mitä ne ovat? Kapitalistisen median levittämän mentaliteetin mukaan ihmisoikeudet ovat ennenkaikkea yksittäisen ihmisen oikeus rikastua toisten ihmisten tekemällä työllä, oikeus myydä ja ostaa mitä tahansa, rahanvalta.

Kapitalistisen median näkökulmasta kaikki sellaiset yhteiskunnat -- kuten sosialistiset tai islamilaiset -- yhteiskunnat, joissa raha ei ole ylin auktoriteetti, vaan ylimpänä auktoriteettina on poliittinen tai uskonnollinen ideologia -- ovat diktatuureja.

Mitkä ovat oikeita ihmisoikeuksia? Selvästikin näihin kuuluu oikeus jokaisen ihmisen perustarpeiden tyydyttämiseen. Jokaisella pitää olla ruokaa, vaatteita, asunto, terveydenhuolto, koulutus, kulttuuritarjontaa. Miten nämä toteutuvat Pohjois-Koreassa ja USA:ssa? Pohjois-Koreassa jokaisella on nuo perustarpeet tyydytettynä, kun taas USA:ssa ei. USA:ssa on valtava määrä ihmisiä, joilla ei ole kotia eikä maksutonta terveydenhuoltoa eikä koulutusta.

Nämä ovat yksinkertaisesti tosiseikkoja.

Miksi suomalaisten enemmistö edelleen fanittaa USA:ta kuin jotakin maagista ihmeonnelaa? Ilmeisesti tämä asenne juontaa juurensa jostain kylmän sodan aikaisilta vaiheilta.


Katsaus ihmisoikeuksien toteutumisen edellytyksiin

Jokaisella pitää olla ruokaa, vaatteita, asunto, terveydenhuolto, koulutus, kulttuuritarjontaa. Miten nuo hyödykkeet syntyvät? Ne syntyvät työnteon kautta. Jokaisella on oikeus nohin hyödykkeisiin. Miksi siis ei jokaisella olisi velvollisuus osallistua noiden hyödykkeiden valmistamiseen?

"Hetkinen!", huudahtaa nyt moni kapitalismifanittaja, "Minulla on rahaa noiden ostamiseen, miksi minun pitäisi tehdä työtä niiden tuottamiseksi?" Tässä lähestytään yhtä oleellista eroa kapitalistisen ja sosialistisen yhteiskunnan välillä, nimittäin sitä, millä perusteella työt jaetaan.

Sosialistisessa yhteiskunnassa jokaisen on osallistuttava työntekoon (paitsi tietysti työkyvyttömien, lasten ja vanhusten). Kapitalistisessa yhteiskunnassa työntekoon on osallistuttuva varattomien. Siinä se ero.

Ihmisoikeuksien toteutumiseksi on siis tehtävä työtä. Mutta kenen pitää tuo työ tehdä? Sosialistisessa yhteiskunnassa jokaisen on osallistuttuva, kapitalistisessa yhteiskunnassa vain niiden on osallistuttuva, joilla ei ole riittävästi varallisuutta kaiken sen ostamiseen, mitä tarvitsevat.


Suomalaisen hyvinvointivaltion historiaa

Kuten tiedämme, Suomi hävisi onneksi toisessa maailmansodassa Saksan rinnalla Neuvostoliitolle ja muille liittoutuneille. Tämän myötä vasemmistolainen politiikka Suomessa laillistettiin. (Tiesitkö muuten, että SDP oli ainoa demaripuolue Euroopassa, joka ei sodan aikana tuominnut natsien toimia?)

Sodan jälkeen Suomessa kehitettiin kansaneläkejärjestelmä, peruskoulujärjestelmä, toimeentulotuki ym. ym. Näiden vahvistaminen jatkui siihen päivään asti, jolloin Neuvostoliitto lakkautettiin. Silloin suunta kääntyi siihen politiikkaan, jota näemme tänäkin päivänä.

Miten suomalaiset suhtautuvat tuohon politiikkaan? Enemmistö on omaksunut kapitalistisen median aivopesun ja kannattaa "Suomen etuna" kapitalistien, eli siis yksityisten työnantajien ja rahoittajien, edun toteuttamista.

Pohjois-Koreassa joka tehtaassa on luokkahuoneet, joissa opetetaan työntekijöille vallankumouksen historiaa. Jos Suomessa olisi joka työpaikalla opetettu työntekijöille hyvinvointivaltion historiaa viimeisten 70 vuoden aikana, hyvinvointivaltion purkaminen ei onnistuisi niin helposti kuin se nyt näyttää onnistuvan.

Jokainen ymmärtänee, että hyvinvointivaltion purkamisessa on kyse ihmisoikeuksien rikkomisesta.


Mihin kelkkaan Suomi hyppää?

Hyppääkö Suomi muutamien muiden Neuvostoliitosta traumatisoituneiden Itä-Euroopan maiden kanssa NATO'n kelkkaan? USA on Trumpin johdolla eristäytymässä ja marginalisoitumassa muusta maailmasta. Tuohon kelkkaan hyppääminen olisi typerää -- noin 30 vuotta myöhästynyt hyppy.

Suomen tulisi vapautua US:n henkisestä johtajuudesta ja alkaa ajatella asioita omalla järjellä. Sikäli kuin me suomalaiset uskomme, että suomalaisilla on oma järki olemassa.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

USA:n ote maailmanherruudesta on herpaantumassa

Toisen maailmansodan myötä maailman valtasuhteet muuttuivat sekä kapitalistivaltioiden kesken että kapitalistiblokin ja sosialistiblokin välillä. Vanhat kapitalistivallat kuten Englanti, Ranska, Saksa, Italia ja Japani olivat huomattavasti heikentyneet sodan näännyttäminä. USA oli päässyt helpommalla ja sen oli helppo ottaa kapitalistisen maailman johtoasema.

Niinsanotun Truman-doktriinin mukaan USA:n oli hallittava maailmaa joka puolella, ja tämänpä takia USA juurrutti itsensä myös Korean niemimaalle. Sieltä käsin oli tarkoitus edetä tilaisuuden tullen kohti Kiinaa ja Neuvostoliittoa. Pohjois-Korea osoittautui kuitenkin odotettua kovemmaksi vastukseksi, ja USA:n eteneminen kohti pohjoista Korean niemimaalla ei ole toteutunut tähän päivään mennessä.

https://vapaus2018.blogspot.com/2018/05/usa-on-haviamassa-informaatiosodan.html

Trump on ansainnut laakerinsa liike-elämässä. Siellä hänen käyttämänsä neuvottelutaktiikka – sanotaan tänään jotain ja huomenna päinvastaista ja ylihuomenna vielä jotain muuta – saattaa toimiakin, mutta kansainvälisessä diplomatiassa se ei toimi. Itseään kunnioittavat valtiot eivät moista pelleilyä kauan katso. Tämä tuli selväksi viimeistään viikonloppuna pidetyn G7-huippukokouksen myötä.

Saksan, Ranskan ja Kanadan edustajat sanoivat huomiotaherättävän selvin sanoin sen, minkä saksalainen Bild -aikakauslehti ilmaisi taannoin kansikuvallaan: kuvassa oli pystyssä oleva keskisormi, jolle oli annettu Trumpin kasvot.

Niinsanottu ”kansainvälinen yhteisö” (eli USA ja sen perässähiihtäjät) ovat eristäytymässä muusta maailmasta ja jäämässä yksin paitsioon.

Viime vuosina USA on menettänyt ykkössijansa niin talouden kuin tieteenkin suhteen. Kiina on ajanut ohi kummallakin sektorilla. Venäjä, Kiina, Iran, Venezuela ym. ovat ottamassa käyttöön omat valuuttansa keskinäisissä öljykaupoissaan dollarin sijasta.

Kapitalismin keskeiset mekanismit ovat tuhoamassa USA:ta. Tuotantokustannusten minimoimiseksi kapitalistit ovat siirtäneet tuotantoa USA:sta Kiinaan ja muualle Aasiaan ja tämän myötä tavalliset homersimpsonit ovat menettäneet työpaikkansa ja palkkansa eli ostovoimansa. USA:n kapitalistit eivät olleetkaan isänmaallisia tukipilareita, vaan verenimijöitä, joille valtio oli vain työkalu, jonka avulla he saattoivat rikastuttaa itseään työläisten kustannuksella. Kohta alkaa tulla pää vetävän käteen ja sen jälkeen USA putoaa kuin tyhjä nahka.

Huomenna Kim Jong Un ja Donald Trump tapaavat Singaporessa. USA on viime viikkoina turvautunut mitä erinäisimpiin provokaatioihin – niin sanallisiin (Libyan malli, Pohjois-Korean laivattava ydinaseet USA:an jne.) kuin fyysisiinkin (aiempaa laajemmat sotaharjoituksen Pohjois-Korean rajalla) saadakseen Pohjois-Korean perumaan tapaamisen.

Miksi USA haluaisi Pohjois-Korean peruvan huipputapaamisen? Siksi, että silloin USA voisi esittää, että Pohjois-Korea ei halua rauhaa. Pohjois-Korea ei ole provosoitunut, vaan on pitänyt kiinni siitä, että tapaaminen pidetään.

Jos Trump ei nyt viime hetkillä peru tapaamista tai marssi ulos tapaamisen ensi minuuteilla, USA:n on mahdollisesti sovittava Pohjois-Korean kanssa jostain asiasta jotain, edes näön vuoksi. Ja sen sopimuksen USA tulee tapansa mukaan rikkomaan – aivan kuten se on rikkonut kaikki aiemmatkin sopimukset Pohjois-Korean kanssa.

Laitetaanpa tähän lyhyt yhteenveto aiemmista sopimuksista ja miten USA on ne rikkonut. Noam Chomsky tekee asiasta ytimekkään yhteenvedon tässä videoklipissä:

https://www.youtube.com/watch?v=QT4MO9uQxgc&t=16m

1994 Clinton teki niinsanotun puitesopimuksen Pohjois-Korean kanssa. Sopimuksen mukaan Pohjois-Korea lopettaisi ydinaseen kehittämisen ja USA pidättäytyisi vihamielisistä toimista Pohjois-Koreaa vastaan.

Sopimus toimi pääpiirteittäin ja vuoteen 2000 mennessä Pohjois-Korea ei ollut edennyt ydinaseen kehittämisessään. George W. Bush astui virkaansa ja laski välittömästi liikkeelle toimet Pohjois-Koreaa vastaan: ”Pahan akseli”, pakotteet jne. Pohjois-Korea alkoi jatkaa ydinaseen kehittämistä.

2005 tehtiin sopimus USA:n ja Pohjois-Korean välillä. Sopimuksen mukaan Pohjois-Korea lopettaisi ydinaseen kehittämisen ja USA lopettaisi vihamieliset toimet, kuten sotilaalliset uhkailut ja taloudelliset pakotteet Pohjois-Koreaa vastaan. USA:n olisi toimitettava Pohjois-Korealle matalarikasteista uraania lääketieteellisiin tarkoituksiin. G.W. Bush repi välittömästi koko sopimusehdotuksen riekaleiksi. Muutamassa päivässä USA oli häiritsemässä Pohjois-Korean taloudellisia transaktioita. Pohjois-Korea palasi jatkamaan ydinaseen kehittämistä.

Entä miksi Pohjois-Korea ylipäätään alkoi kehittää ydinasetta? Puolustautuakseen USA:a vastaan! Korean sodassa USA teki hirvittäviä sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan ja tappoi nooin neljäsosan Pohjois-Korean väestöstä sekä tuhosi käytönnöllisesti katsoen kaiken infrastruktuurin.

Kukaan, joka on tutustunut Korean niemimaan historiaan, ei voi ihmetellä, miksi Pohjois-Korea haluaa varmistaa turvallisuutensa.

Pöydällä on edelleen sopimusehdotus, jonka USA voisi hyväksyä, jos ylipäätään haluaisi sopia asioista Pohjois-Korean kanssa. Kiina ja Pohjois-Korea ehdottivat, että Pohjois-Korea luopuu ydinaseen kehittämisestä ja vastapainoksi USA lopettaa sotaharjoitusten pitämisen Pohjois-Korean rajalla. Ei ollenkaan hullumpi ajatus. Mutta Obama hylkäsi sen myös.

Jos USA päättäisi käyttää sotilaallista voimaa Pohjois-Koreaa vastaan, yksi välitön reaktio voisi olla se, että Pohjois-Korean tykistö laittaisi Soul'in maan tasalle hetkessä. Ja kuka tietää, mitä sen jälkeen tapahtuisi...

Mutta USA:lla on mahdollisuus päästä sopimukseen Pohjois-Korean kanssa. Yllämainittu kokemus osoittaa, että sopimalla on saavutettu osittaista edistystä, mutta pakotteilla ja uhkailuilla ollaan epäonnistuttu täydellisesti.

Noin siis Noam Chomsky.

Korean niemimaan tapahtumat ovat vain yksi osa siitä näytelmästä USA:n maailmanherruuden murenemisesta, jota saamme seurata ja josta saamme nauttia näinä päivinä.

USA:n maailmanherruuden aikakausi on ollut sairas aikakausi ja jokaisen tervejärkisen ihmisen tulisi olla hyvillään siitä, että USA on vaipumassa historian roskatynnyriin. Toisen maailmansodan jälkeen USA on ollut maailman roistovaltio numero yksi.




maanantai 28. toukokuuta 2018

USA on häviämässä informaatiosodan Korean niemimaalla


Viime kuukausina maailman huomio on ollut kiinnittynyt Korean niemimaan tilanteen mahdolliseen lientymiseen. On odotettu USA:n ja Pohjois-Korean johtajien tapaamista ja on nähty Pohjois-Korean ja Etelä-Korean johtajien tapaamisia.
Mitä USA on viestinyt julkisesti huipputapaamisesta? Ensin trumpettihallinto ilmoitti olevansa valmis tapaamiseen. Kun tapaamisen aika ja paikka oli sovittu, USA perui tapaamisen. Seuraavana päivänä USA olikin taas valmis tapaamiseen. Vatulointia seliteltiin sillä, että "kaikki" pelaavat pelejä. Mutta,  kuten muuan Donald Trumpin Twitter-seuraaja kommentoi, lapset pelaavat pelejä, eivät aikuiset päättäessään ydinaseista.
Mitä Pohjois-Korea on tehnyt tapaamisen alla? Se on vapauttanut 3 USA:n kansalaista, jotka olivat vangittuina rikoksista tuomittuina. Pohjois-Korea vapautti nämä vangit hyvän tahdon eleenä. Pohjois-Korea on tuhonnut ydinasetestikeskuksensa. Pohjois-Korea on siirtynyt käyttämään samaa aikavyöhykettä kuin Etelä-Korea.
Kaikilla näillä teoilla Pohjois-Korea pyrkii näyttämään, että se haluaa lähentymistä Etelä-Korean kanssa ja pitkällä tähtäimellä Koreoiden yhdentymistä. Mitä USA on tehnyt liennytyksen edistämiseksi? Ei mitään.
Se, että USA ei ole tehnyt mitään Korean niemimaan tilanteen liennyttämiseksi, ei ole yllätys kenellekään, joka tuntee Korean historiaa. Korean jakautuminen kahtia on nimenomaan USA:n aikaansaannosta, eikä suinkaan vahingossa aikaansaatu tulos, vaan tietoinen Korean jakaminen nimenomaan siinä tarkoituksessa, että USA saisi tekosyyn sotilaalliseen läsnäoloon Itä-Aasiassa Kiinan ja Venäjän (toisen maailmansodan aikaan Neuvostoliiton) läheisyydessä.
Odotettavissa olevan huipputapaamisen alla USA on esittänyt, että Pohjois-Korean olisi laivattava kaikki ydinaseensa Yhdysvaltoihin. Useimmat suomalaiset varmaan pitävät tuollaista vaatimusta mitä luonnollisimpana. Mutta miltä kuulostaisi, jos Pohjois-Korea vaatisi, että USA:n on laivattava kaikki ydinaseensa Pohjois-Koreaan? Se ei olisi yhtään sen hullumaisempi vaatimus kuin USA:n esittämä, mutta se kuulostaisi hullumaisemmalta, koska USA hallitsee Suomen uutisointia. Suomalaiset on indoktrinoitu ajattelemaan asioita USA:n vallanpitäjien näkökulmasta.
Korean niemimaan tilanteen ymmärtämiseksi on hyvä tehdä pieni katsaus historiaan.
Korea oli Japanin miehittämä siirtomaa 1910-1945. Toisin sanoen Japanin valta Koreassa päättyi kun Japani hävisi toisen maailmansodan.
Sodan päättymisen alla USA kiirehti Korean eteläosiin voidakseen ottaa siellä vastaan japanilaisten antautumisen ja juurruttaakseen sinne oman sotilaallisen läsnäolonsa.
Sodan päättyessä Neuvostoliiton joukot olivat Korean pohjoisosissa ja USA:n joukot Korean eteläosissa. Aiempien sopimusten mukaisesti Neuvostoliiton joukot poistuivat maasta sodan jälkeen, mutta USA ei poistunut, vaan jäi Korean eteläosiin.
USA antoi japanilaisten jatkaa Korean eteläosan hallinnoimista ja alkoivat valmistella sotilaallista hyökkäystä pohjoista vastaan. USA perusti Korean eteläosiin oman nukkearmeijan, jonka avulla voitaisiin lavastaa sota pohjoista vastaan.
Kolmisen vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen perustettiin muodollisesti Pohjois-Korean ja Etelä-Korean valtiot. USA oli saavuttanut yhden välietapin strategiassaan.
Seuraava etappi oli sodan lietsominen etelän ja pohjoisen välille. USA loi Etelä-Koreaan oman pienen nukkearmeijan, jota tultaisiin käyttämään sodan sytyttämisessä. Muutaman vuoden aikana tehtyjen tuhansien provokaatioiden -- "Mainilan laukausten" -- jälkeen USA lopulta onnistui synnyttämään sodan Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välille. USA osallistui sotaan täysin rinnoin ja käytti YK:ta käsikassaranaan esiintymällä sodassa "kansainvälisenä yhteisönä" ja sai mukaansa monta muutakin maata.
Sodassa tehtiin aselepo Pohjois-Korean ja USA:n välillä 1953, mutta rauhaa ei ole solmittu edelleenkään. Teknisesti Pohjois-Korea ja USA ovat siis edelleen sodassa toisiaan vastaan.
Etelä-Korea on olemassa USA:n sotilastukikohdaksi. Se on Etelä-Korean olemassaolon syntyhistoria ja edelleen jatkuva "oikeutus".
On päivänselvää, että USA ei halua liennytystä Korean niemimaalla, koska sellainen veisi USA:lta tekosyyn sotilaalliseen läsnäoloon Korean niemimaalla.
Mistä siis Pohjois-Korean ja USA:n välisissä "neuvotteluissa" on kyse? Kyse on siitä, että Pohjois-Korea haluaa näyttää maailmalle, että USA ei tosiasiassa halua liennytystä.
Pohjois-Koreassa ymmärretään täydellisesti, että USA:n lupaukset eivät ole sen arvokkaampia kuin paperi, jolle ne on kirjoitettu. Ainoa turvatakuu, johon Pohjois-Korea voi luottaa, on mannertenvälinen ydinase. Sen Pohjois-Korea sai valmiiksi viime vuonna ja muita turvatakuita Pohjois-Korea ei tarvitse. Sen sijaan Pohjois-Korea toivoisi, että kapitalistisessakin maailmassa ihmiset ymmärtäisivät, kuka on nykymaailman todellinen "pahis". Se on USA -- tämä on päivänselvää jokaiselle, joka on seurannut maailman tapahtumia viimeisten 70 vuoden aikana.
Jos haluaa ymmärtää toisen yhteiskunnan ihmisten ajattelua ja asenteita, on tutustuttava kyseisen yhteiskunnan omaan tiedonvälitykseen. Tässä linkki pohjoiskorealaiseen historiankirjaan, jossa kerrotaan Korean sodan syntyhistoriasta:
Mutta miten on mahdollista, että Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välit tuntuvat lähentyvän? Se on mahdollista, koska viime vuonna presidentti vaihtui Etelä-Koreassa. Edellinen presidentti oli aiemman, USA:n istuttaman sotilasdiktaattorin jälkeläinen, joka vihasi Pohjois-Koreaa. Hiljattain tuo presidentti tuomittiin korruptiosta pitkään vankeustuomioon. Nykyinen presidentti on vasemmistolaisempi ja rauhaa rakastavampi presidentti, jonka vanhemmat ovat itse asiassa Pohjois-Koreasta lähtöisin.
Aika on nyt otollinen Koreoiden lähentymiselle: Etelä-Koreassa kansa on valinnut itselleen presidentin, joka kannattaa Koreoiden lähentymistä ja yhdistymistä, ja USA:ssa on amatöörihallinto, joka ei osaa pelata strategiapelejä. Nyt jos koskaan Korean kansalla on mahdollisuus ottaa askeleita USA:n ikeestä vapautumiseksi.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Todellinen kansanvalta edellyttää kansan aktivoitumista politiikan tekemiseen

Se,  että kansa valitsee vaaleissa itselleen edustajat muutaman vuoden välein ja seuraa lopun aikaa passiivisena yleisönä median välityksellä, miten valitut edustajat (väärin)käyttävät heille suotua mandaattia, ei ole mitään todellista kansanvaltaa.

Kansanvallan toteutumiseksi kansan on osallistuttuva aktiivisesti politiikan tekemiseen, päätöksentekoon. Päätöksenteossakaan kansan ei pidä rajoittua valitsemaan ylhäältäpäin annetuista valmiista vaihtoehdoista, vaan kansan on ennenkaikkea osallistuttava kysymystenasetteluun ja vastausvaihtoehtojen muodostamiseen.

Nykyään kansalla on mahdollisuus tehdä lakialoitteita eduskunnalle kansalaisaloite.fi -sivuston kautta. Tehtyjen aloitteiden mikroskooppisen pieni määrä kertoo selvää kieltään siitä, kuinka vieraantunut kansa on poliittisesta päätöksenteosta.

Sosiaalisessa mediassa osa kansaa kyllä osallistuu aktiivisesti median tarjoamien provokaatioiden kauhisteluun, mutta vain pieni osa näistä kauhistelijoista tarjoaa mitään konkreettista vaihtoehtoa näkemälleen politiikalle. Ja niistäkin harvasta, jotka tarjoavat konkreettisia ideoita, vain pieni osa vaivautuu kirjoittamaan lakialoitteen. Ja niitä aloitteita vaivautuu allekirjoittamaan vain pieni osa niistä ihmisistä, jotka itse asiassa kannattavat aloitteen sisältöä.

Tähän on tultava muutos; kansan on aktivoiduttava politiikan tekemiseen. Muuten puhe kansanvallasta jää vain tyhjäksi sanahelinäksi.

Vaikka kansalaisaloitteista vain kourallinen vuodessa etenee eduskunnan käsittelyyn asti, muutamat kansanedustajat ovat väittäneet noiden aloitteiden häiritsevän eduskunnan työtä ja siksi he ovat esittäneet, että vaadittava allekirjoitusten määrä on nostettava 50.000:sta vielä korkeammaksi, jotta aloitteiden läpipääsy vaikeutuisi. Tuollaiset lausunnot ovat varsin kuvaavia: niissä kansa nähdään pelkkänä kapulana rattaissa kun edustajat haluavat muokata maata mieleisekseen. Tuollaisten elitististen asenteiden ei pidä antaa toteutua ja siksi kansan on aktivoiduttava politiikan tekemiseen.

Mutta mitä kansa voi sitten tehdä? Eduskunta voi korottaa aloitteeseen vaadittavien allekirjoitusten määrää jos niin haluaa. Mitä sitten tehdään?

Se, mitä asialle voi tehdä, on perustaa uusi puolue -- kutsutaan sitä vaikka nimellä Kansa päättää -- jonka kautta aloitteita tuodaan eduskuntaan. Puolueen perustamiseen riittää 5.000 allekirjoitusta. Puolueen ainoa ohjelmakohta ja vaalilupaus on se, että puolue tekee eduskunnassa lakialoitteen kansanäänestyksen järjestämisestä kaikista niistä kansalaisaloitteista -- kustakin erikseen -- jotka ovat saaneet riittävästi kannatusta kansan keskuudessa (sanotaan näin aluksi vaikka 20.000 allekirjoitusta; tämän rajan määrittäminen on puolueen sisäinen asia), sitä mukaa kuin tuollaisia aloitteita tulee. Kyseessä ei siis ole yksi lakialoite, jossa ehdotetaan tätä periaatetta, vaan kustakin kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämistä ehdotetaan omalla erillisellä lakialoitteella. Tällä tavalla varmistetaan myös se, että tuon kannatusrajan määrittäminen pysyy puolueen päätettävissä riippumatta siitä, mitä mieltä muiden puolueiden kansanedustajat siitä ovat.

Muita asioita koskevissa eduskunnan äänestyksissä puolueen edustajat äänestävät tyhjää. Tämä on erittäin tärkeä pointti. Mikä tahansa konkreettinen asia, jota puolue ryhtyisi ajamaan, karkottaisi pois kannattajia (koska joka asiasta jotkut ovat eri mieltä) ja vesittäisi täten puolueen varsinaista tarkoitusta: luoda kansalle suora ja jatkuvasti avoin vaikutuskanava eduskuntaan. Puolueen aktiiveilla on varmasti omia henkilökohtaisia poliittisia mieltymyksiään, mutta heidän on pidättäydyttävä käyttämästä puolueen vaikutusvaltaa niiden edistämiseen millään muulla tavalla kuin sillä, jolla muutkin kansalaiset voivat vaikuttaa: tekemällä kansalaisaloitteen ja hankkimalla sille riittävästi kannatusta.

Tällainen puolue elvyttäisi kansan uskoa siihen, että kansa voi vaikuttaa maassa harjoitettavaan politiikkaan. Tämän uskon elpyminen aktivoi kansaa osallistumaan politiikan tekemiseen. Tämä aktivoituminen saa kansan perehtymään käsiteltävien asioiden taustoihin ja eri asioiden välisiin asiayhteyksiin.

Vain sellainen kansa, joka osallistuu aktiivisesti politiikan tekoon ja perehtyy käsiteltäviin asioihin, voi todella päättää omista asioistaan.

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä ja sitä yhtä puoluetta voisi kutsua nimellä Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue. Eduskunnassa se esiintyy tällä hetkellä 9 eri piilonimellä. Valitaanpa niistä hallitus miten tahansa, politiikka pysyy samana.

Suomen Kapitalistiselle Talouskasvupuolueelle kaksi asiaa on pyhiä: talousjärjestelmän on oltava kapitalistinen ja talouden pitää kasvaa. Kaikki muut asiat ja tavoitteet uhrataan noiden kahden alttarille. Tästä ovat kaikki eduskuntapuolueet keskenään yksimielisiä.

Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty?

Yksi välttämätön edellytys tällaiseen tilanteeseen päätymiselle on kansan luokkatietoisuuden rapautuminen. Se on saatu aikaiseksi propagandan keinoin. Tätä on kuvailtu tämän blogin aiemmassa tekstissä:

Informaatiosisällissota

Sitten kun kansan (ja puolueiden) luokkatietoisuus on kadonnut, jää jäljelle vain pelkkä gallupdemokratia. Se koostuu siitä, että valtamedia kertoo tuon yllä linkitetyn artikkelin kuvaamin tavoin kansalle, mitkä ovat niinsanotut "taloudelliset realiteetit" (eli kapitalistiluokan etu) ja sitten annetaan valmiita vaihtoehtoja valittavaksi, miten noille "taloudellisille realiteeteille" pitäisi antautua (eli miten kapitalistiluokan etua pitäisi ajaa) ja sitten gallupeissa tutkitaan, mikä vaihtoehto saa eniten kannatusta.

Koska puolueilla ei ole enää mitään tietoista ideologiaa, ainoa tärkeä kysymys niille on se, pääsevätkö ne hallitukseen paistattelemaan parrasvaloissa. Sinne päästäkseen jokainen puolue kiirehtii olemaan aina sitä mieltä, mitä gallupit väittävät kansan olevan. Puolueiden mieleen ei tule edes kyseenalaistaa gallupien kysymyksenasettelua. Tai jos jotkut mikropuolueet niin tekevät, niin niistä emme valtamediassa kuule.

Tällä tavalla päädytään nykyiseen tilanteeseen, jossa kaikki puolueet ajavat samaa asiaa: "taloudellisille realiteeteille" alistumista (eli kapitalistiluokan edun ajamista ja sen esittämistä "koko kansan etuna").

Samalla talouden kehitystä mitataan mittarilla (BKT), joka kätkee näkyvistä hyvinvoinnin aina vain epätasaisemman jakautumisen kansalaisten kesken ja tällä tavalla valtamedia voi levittää väitettä, että "meillä" tai "Suomella" menee aina vain paremmin, samalla kun alati suurempi osa tavallista kansaa kokee kantapään kautta, että ei todellakaan mene.





tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pohjois-Korean Songun-politiikka ja USA:n talouspakotteet

Pohjois-Korea on jo vuosikymmenet noudattanut Songun-politiikkaa, joka tarkoittaa armeija ensin -politiikkaa. Taustalla on ajatus, että jotta maa ja kansa voisi päättää vapaasti omista asioistaan, sen on ensin varmistettava valtiollinen itsenäisyytensä. Tämä onnistuu vain vahvalla aseellisella puolustuksella.

Korean jako kahtia johtuu USA:n miehityksestä Korean niemimaan eteläosassa. Vuodesta 1910 lähtien Korea oli Japanin siirtomaa ja toisen maailmansodan lähestyessä loppuaan oli ilmeistä, että Japani hävinneenä osapuolena joutuu vetäytymään Koreasta. USA näki tilaisuutensa tulleen ja hankki itselleen jalansijan Korean niemimaalla voidakseen sieltä käsin edetä myöhemmin kohti Kiinaa ja Venäjää.

Toisen maailmansodan päätyttyä Korean pohjoisosa oli Neuvostoliiton joukkojen hallussa ja eteläosa USA:n joukkojen hallussa. Rauhansopimuksessa vieraiden joukkojen edellytettiin poistuvan maasta. Neuvostoliitto noudatti sopimusta ja poistui Koreasta, mutta USA ei. USA vakiinnutti sotilastukikohtansa Korean eteläosiin ja onnistui vuonna 1948 saamaan Korean eteläosalle muodollisen itsenäisyyden nimikkeellä Etelä-Korea. Siitä lähtien USA on suorittanut jatkuvia rajaloukkauksia ja muita provokaatioita Pohjois-Koreaa vastaan.

Nuo provokaatiot huipentuivat Korean sotaan 1950-53, jossa USA tappoi 3 miljoonaa pohjoiskorealaista ja tuhosi maan infrastruktuurin käytännössä kokonaan. Siitä huolimatta Pohjois-Korea ei antautunut ja vuonna 1953 solmittiin aselepo Pohjois-Korean ja USA:n välillä, mutta rauhansopimusta ei ole edelleenkään solmittu. Sodan jälkeen USA on jatkanut provokaatioita ja rajaloukkauksia entistäkin innokkaammin.

Tämä historiallinen taustakatsaus auttaa ymmärtämään, miksi Pohjois-Korean on luonnollista olettaa, että sillä on oltava vahva aseellinen maanpuolustus välttääkseen USA:n miehitys. USA:n käyttäytyminen muualla maailmassa antaa samanlaisen opetuksen: Libya, Irak, Syyria... Toisen maailmansodan jälkeen USA on pommittanut kymmeniä eri maita ja rahoittanut, kouluttanut ja muutenkin tukenut terroristeja kumotakseen demokraattisesti valittuja hallituksia, jotka eivät ole alistuneet ehdoitta USA:n mielivaltaan.

Pohjois-Korean Songun-politiikka tarkoittaa siis maanpuolustuksen asettamista muiden asioiden edelle tai muuten niistä muista asioista ei voitaisi päättää itse ensinkään, koska USA miehittäisi maan.

USA on hyvin perillä siitä, että Pohjois-Korea noudattaa Songun-politiikkaa. Näin ollen USA tietää, että talouspakotteet vaikeuttavat Pohjois-Koreassa kansan arkipäivää, mutteivat heikennä maanpuolustusta. USA haluaa tehdä elämästä vaikeaa tavalliselle kansalle, jotta kansa päättäisi luopua sosialismista. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, koska pohjoiskorealaiset ovat saaneet lapsesta asti vankan ideologisen koulutuksen. On todennäköisempää, että USA:n omat kansalaiset päättäisivät siirtyä sosialismiin kuin että pohjoiskorealaiset päättäisivät siirtyä kapitalismiin.

Mutta tuota ei USA:ssa tajuta. Siellä nimittäin kuvitellaan, että pohjoiskorealaiset ovat pakon alla sosialismissa ja haluaisivat siitä pois. Se on valtava harhaluulo, joka ilmentää sitä, kuinka vaikeaa on ymmärtää toisenlaista yhteiskuntaa. Useimmat länsimaiset kuvittelevat, että pohjoiskorealaiset kokevat oman elämäntilanteensa samalla tavalla kuin länsimainen kokisi, jos hän aikuisena muuttaisi asumaan Pohjois-Koreaan pohjoiskorealaisten tavalla.

Tuollainen kuvitelma on kuitenkin täysin harhainen. Se, miten ihminen kokee oman elämäntilanteensa, riippuu siitä, miten hän sen tulkitsee. Se, miten ihminen tulkitsee oman elämäntilanteensa, riippuu hänen tiedoistaan ja asenteistaan ja nämä hän on oppinut omassa yhteiskunnassaan ja kasvuympäristössään. Kahdessa täysin erilaisessa yhteiskunnassa varttuneet ihmiset kokevat samanlaisen ympäristön eri tavoin.

USA:n pakotteet eivät tule toimimaan. Pohjoiskorealaisten maanpuolustustahto ja ennenkaikkea tahto puolustaa sosialismia ovat äärimmäisen vahvat, eikä niitä pysty murentamaan hienoisella mukavuuden heikentämisellä. Pohjoiskorealaisille sosialismin puolustaminen on vapauden puolustamista ja siitä pidetään kiinni kaikin voimin.

Kim Jong Un teki viime viikolla aloitteen tapaamisesta Donald Trump'in kanssa, johon jälkimmäinen on suostunut ilman ennakkoehtoja. Tuo ennakkoehtojen puuttuminen on huomionarvoinen asia. Aikaisemmin USA on aina vaatinut, että Pohjois-Korean pitäisi tehdä myönnytyksiä jo ennen kuin mitään keskusteluja voidaan käydä.

Pohjois-Korea on ilmoittanut olevansa valmis luopumaan ydinaseohjelmastaan, jos saa varmuuden sille, että USA ei hyökkää maahan ja että USA tunnustaa maan itsenäisyyden. Nuo turvatakuut eivät tarkoita pelkkiä sanoja, vaan vähintäänkin sitä, että USA:n on vetäydyttävä Etelä-Koreasta ja annettava Etelä-Korealle tosiasiallinen itsenäisyys.

On päivänselvää, että USA ei tule tuollaiseen suostumaan ja siksi on selvää, että neuvottelut eivät tule johtamaan mihinkään konkreettiseen edistykseen Korean niemimaan tilanteen lievittämisessä. Mutta Kim Jong Un'in aloite ja neuvottelujen kariutuminen on oiva tapa näyttää maailmalle, että Korean niemimaan jännittynyt tilanne johtuu USA:n valtapolitiikasta eikä mistään muusta.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Trollit vahvistavat kuplia

Kuvitellaanpa tilanne, jossa joku matemaatikko alkaa selittää differentiaalilaskennan perusteita jollekin kuulijajoukolle. Kuulijoiden joukossa on henkilö tai kaksi, jotka alkavat inttää kysymyksiä tyyliin "mistä tiedät, että 1+1=2?" tai "millä perusteella väität, että jos n kasvaa rajattomasti, niin lopulta n>100?" yms.

Luennoija kehottaa noita henkilöitä poistumaan ja seuraamaan ala-asteen matematiikanopetusta.

Somessa tuollainen tilanne on arkipäivää jokaiselle, joka yrittää sanoa jotain sellaista, jolla pyritään muuttamaan yhteiskuntaa -- toisin sanoen jotain sellaista, joka ei ole valtamedian julkaisuista luettavissa päivittäin tai liki päivittäin. Tuollaisia alussa kuvattuja kysymysten (ja "vastaväitteiden") esittäjiä kutsutaan trolleiksi.

Yhteiskuntamme perustoimintatavat saavat aikaiseksi ja vahvistavat ihmisten välistä epätasa-arvoisuutta. Ne tahot, jotka hyötyvät nykyisenkaltaisesta yhteiskunnasta toisten kustannuksella, haluavat säilyttää nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ja sabotoida toisenlaisen yhteiskuntajärjestelmän esittelemistä julkisuudessa.

Nuo hyötyvät tahot palkkaavat palvelukseensa trolleja. Esimerkkinä tästä mainittakoon Nato-trollit.

NATO: "Introduction to the online course "Introduction to Strategic Communications"

Nato on USA'n johtama sotilasliittoutuma ja USA on suurkapitalistien johtama supervalta.

Nykyään Nato'n pääasiallinen agenda on lietsoa konfliktia Venäjän kanssa ja tässä yhteydessä Nato pyrkii saamaan myös Suomen osaksi omaa hyökkäysrintamaansa.

Mutta tämän kirjoituksen keskeisenä teemana on siis somessa operoivien trollien ja somessa esiintyvien kuplien välisen yhteyden valottaminen.

Trolllien esittämät kommentit tunnistaa siitä, että ne eivät todellakaan ansaitse tulla vastatuiksi. Ne ovat liian typeriä tai asiaankuulumattomia. Niiden yksinomaisena tarkoituksena on rakentavaan keskusteluun pyrkivän henkilön ajan ja energian sitominen turhanaikaiseen jankuttamiseen.

Tuollainen trollien käyttämä taktiikka perustuu siihen koulussa aikanaan opetettuun asenteeseen, että keskustelussa pitää vastata esitettyihin argumentteihin -- aivan riippumatta siitä, miten typeriä tai asiaankuulumattomia argumentit ovat!

Trollit pyrkivät siis käyttämään hyväkseen kunnon ihmisten "kunnollisuutta" ja "hyviä käytöstapoja". Jos yksi tai kaksi trollia saavat sidottua yhden fiksun ihmisen idioottimaiseen jankuttamiseen, niin trollien palkkaaja on saavuttanut tavoitteensa.

Jokaisen fiksuja näkemyksiä esittävän on vain jätettävä trollit omaan arvoonsa. Jos hän ei sitä tee, trollit estävät häntä esittelemästä lisää fiksuja mielipiteitä; trollit pitävät huolen siitä, että hänen kaikki aikansa ja energiansa kuluvat ala-astetasoiseen jankuttamiseen.

Fiksun henkilön on luotettava keskustelua seuraavan porukan fiksuuteen siinä määrin, että rohkenee jättää kaikkein typerimmät kommentit vastaamatta.

Somessa jotkut henkilöt pyrkivät kehittelemään näkökulmiaan yhteistyössä toisten kanssa. On ymmärrettävää, että heidän pitää sulkea trollit pois häiritsemästä tuota vuorovaikutusta. Tuloksena on tietenkin se, että lopulta näkökulmia hiomaan jäävät vain sellaiset henkilöt, jotka ovat jo lähtökohtaisesti yhtä mieltä ainakin joistain perusasioista. Jos tuollaista keskusteluyhteisöä kutsutaan kuplaksi, niin silloin on aihetta sanoa, että trollit vahvistavat kuplia.






Mitä sosialismi tarkoittaa ja miksi se olisi hyvä asia

Sosialismi tarkoittaa käytännössä sitä, että kansa omistaa kollektiivisesti yhteiskunnan talouden eli tuotanto- ja rahoitusvälineet.

Miten tämä poikkeaa kapitalistisesta yhteiskunnasta? Otetaan esimerkiksi Suomi. Suomessa kansa valitsee kunnanvaltuustot ja eduskunnan. Kansa tekee sen "ihan vapaasti" niin kuin parhaaksi näkee.

Ja mikä taho päättää sen, mitä kansa parhaaksi näkee? Se taho, joka päättää kansan maailmankuvasta. Käytännössä valtamedia ja sen hallitsijat.

Suomalaiset valitsevat siis kunnanvaltuustot ja eduskunnan ja sen jälkeen nämä elimet kertovat kansalle, että näiden kädet ovat sidotut, koska "taloudelliset realiteetit" pakottavat eduskunnan ja kunnanvaltuuston toimimaan niin taikka näin. Mitä ovat nuo "taloudelliset realiteetit"?

Nuo "taloudelliset realiteetit" ovat talouden omistajien intressit. Ne ovat tuotantovälineiden omistajien ja heidän rahoittajiensa intressit. Jos kunnanvaltuusto ei päätä niin kuin kunnassa toimivan suuryrityksen omistajataho haluaa, yritys siirtää toimintansa ja työpaikat muualle. Jos eduskunta ei tee niin kuin Suomessa toimiva suuryritys ja sen rahoittajataho haluaa, yritys siirtää pääomansa ja työpaikat ulkomaille.

"Taloudellisten realiteettien" huomioonottaminen tarkoittaa siis talouden omistajien pillin mukaan tanssimista -- aivan siitä riippumatta, miten ihmiset äänestävät vaaleissa.

Miten sosialistinen yhteiskunta poikkeaisi tästä? Siten, että talous olisi kansan valitsemien kunnanvaltuustojen ja eduskunnan hallussa. Tällä tavalla kansa päättäisi taloudesta ja sen myötä kaikesta muustakin. Millään yksittäisellä taholla ei olisi mitään vipuvartta, jonka avulla kiristää kansan vaaleissa valitsemaa edustustoa.

Mutta muuttuisiko käytännössä mikään? Kyllä muuttuisi. Ensinnäkin kansalaiset olisivat keskenään tasa-arvoisia päättämään yhteiskunnan asioista. Yksi ääni per nenä vaaleissa pätisi myös talouteen.

Toiseksi (aineellisen) kulutuksen maksimoimisen ei tarvitsisi enää olla elämän pääasiallinen tarkoitus. Kapitalistisessa yhteiskunnassa tuotannon lähtökohtainen motiivi on tuotannon omistajan voiton maksimoiminen ja tämän saavuttamiseksi kulutus on maksimoitava. Sosialistisessa yhteiskunnassa olisi mahdollista päättää demokraattisesti, mitä on tarpeellista tuottaa ja missä määrin.

Tämä antaisi mahdollisuuden suojella maapallon luontoa, ympäristöä ja elinkelpoisuutta!

Sosialismiin siirtyminen on itse asiassa välttämätöntä maapallon elinkelpoisuuden pelastamiseksi juuri edellämainituista syistä. Kapitalistinen keskinäinen kilpailu tulee muuten tuhoamaan maapallon.

http://jannekejo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/232780-maapallon-elinkelpoisuuden-sailyttaminen-edellyttaa-sosialismiin-siirtymista

Tuotantoteknologia ja automatisointi ovat kehittyneet valtavasti ja kehittyvät edelleen. Tämä mahdollistaa yhä paremman elintason tarjoamisen kaikille ilman työnteon määrän lisäämistä -- kunhan vain luovumme kapitalismista. Kapitalistisessa talousjärjestelmässä nimittäin työnteon maksimoiminen maksimoi työn teettäjien voitot, ja tämä juuri on tuotannon lähtökohtainen motiivi kapitalistisessa taloudessa. Sosialistisessa taloudessa toiminnan lähtökohtaisena motiivina on ihmisten hyvinvoinnin (ei välttämättä aineellisen kulutuksen) maksimoiminen tasavertaisesti.

https://vapaus2018.blogspot.fi/2018/01/marxin-lisaarvoteoria-lyhyesti.html

Sosialistisessa yhteiskunnassa tuotannon tehostaminen johtaisi vapaa-ajan lisääntymiseen ja aineettomien arvojen kuluttamien kasvuun esimerkiksi koulutuksen, taiteen, kulttuurin jne. muodossa.

Yhteenvetona todettakoon siis että sosialismi mahdollistaisi ihmisten välisen tasa-arvon ja elämän mielekkyyden lisäämisen sekä maapallon elinkelpoisuuden pelastamisen.

On selvää, että sosialismi on toteutettava ennemmin tai myöhemmin, ellemme sitten hyväksy sitä, että me kaikki tuhoudumme kapitalistien keskinäisen kilpailun takia. Se, voidaanko sosialismi toteuttaa yhdessä maassa vai pitääkö se toteuttaa koko maapallolla kerralla vai mahdollisesti kokonaisessa maanosassa kerralla tms. ovat taktisia kysymyksiä. Niitä pitää pohtia, mutta mitään epäselvyyttä ei pitäisi olla siitä, että sosialismiin siirtyminen on ainoa tapa pelastaa maapallo ihmiskunnallle elinkelpoisena.





keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Hyvinvointivaltioko työväenluokan jakajana?

Mitä hyvinvointivaltio tarkoittaa?

Se tarkoittaa sitä, että pidetään yhdessä huoli niistä, jotka eivät pysty omilla ansioillaan tai säästöillään pitämään huolta itsestään.


Kapitalistiluokka ja työväenluokka

Kapitalistisessa yhteiskunnassa tuotantovälineiden (koneet, laitteet jne.) omistus on erotettu työvoiman omistuksesta (työntekjät).

Kapitalisteiksi kutsutaan niitä tahoja, jotka määräävät tuotantovälineiden käytöstä ja työväenluokaksi sitä tahoa, jolla on työvoima. Tutummin termein sanottuina kapitalisteja ovat työnantajat (ja heidän rahoittajansa) ja muut kuuluvat työväenluokkaan.


Luokkayhteiskunta

Kapitalistisessa luokkayhteiskunnassa kansa jakautuu kahteen luokkaan: kapitalistiluokkaan ja työväenluokkaan. Kapitlistiluokka omistaa tuotantovälineet ja päättää niiden käytöstä. Työväenluokka omistaa työvoiman.

Tuotantovälineitä voidaan käyttää vain työvoiman avulla ja tuotanto syntyy vain näiden kahden yhteisvaikutuksesta. Siksi keskeisessä osassa on neuvottelut ns. työnanajapuolen (eli kapitalistiluokan) ja ns. palkansaajapuolen (eli työväenluokan) välillä. Näissä neuvotteluissa ratkaistaan, millä ehdoilla työvoima saa käyttää tuotantovälineitä.

Koska kapitalistiluokkaan kuuluvilla henkilöillä on isommat säästöt, he pystyvät sietämään työväenluokkaan kuuluvia henkilöitä paremmin tuotannon seisahtumisen. Tämän takia kapitalistiluokka eli ns. työnantajat ovat etulyöntiasemassa noissa edellämainituissa neuvotteluissa.


Taloudellisten arvojen syntyminen

Taloudelliset arvot syntyvät työnteosta. Ne kulkeutuvat eri käsien kautta eri nimikkeillä eri kohteisiin. Ne kuitenkin syntyvät työläisten työnteosta eikä mistään muusta.

Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä

Taloudelliset arvot syntyvät siis ns. työnantajien omistukseen. Mitä tahansa veroja kapitalistit maksavatkin, ne verot on ensin anastettu työläisten tekemästä työstä.


Koko työväenluokka ei tee työtä -- ei nyt eikä koskaan ennenkään

Työväenluokka koostuu niistä henkilöistä, jotka eivät saa toimeentuloaan omistamastaan pääomasta tai sen tuotosta. Nykyään länsimaissa noin puolet työväenluokasta ei itse asiassa käy töissä; he ovat lapsia, opiskelijoita, työttömiä, työkyvyttömiä, eläkeläisiä jne.

Heistä pidetään huolta sosiaalituilla, jotka rahoitetaan verotuksella. Ja kuten aiemmin sanottiin: Mitä tahansa veroja kapitalistit maksavatkin, ne verot on ensin anastettu työläisten tekemästä työstä.

Toisin sanoen työläiset ovat ainoa oikeasti veroja maksava porukka.

Vielä sata vuotta sitten tuo tulonjako tapahtui perheen sisällä. Perheenisä kävi palkkatöissä ja sillä palkalla eli koko perhe. Nykyään tuo tulonjako tapahtuu kunnan ja valtion välityksellä: työssäkäyvät maksavat veroja ja apua tarvitsevat saavat sosiaalitukea. Perheenisän ja muun perheen ei enää tarvitse asua yhdessä tai olla edes virallisesti perhe keskenään.


Yksinkertaista kansaa huiputtava silmänkääntötemppu

Verotuksen ja sosiaalituen välityksellä tapahtuva tulonjako mahdollistaa silmänkääntötempun, jonka avulla työväenluokka saadaan taistelemaan itseään vastaan. Tuo tapahtuu luomalla vastakkainasettelu "veronmaksajien" ja "sosiaalitukien saajien" välille.

Tuo vastakkaiasettelu näkyy sitten vaikkapa siinä, että työssäkäyvät riistetyt kannattavat työttömien kyykyttämistä aktiivimallin tai milloin minkäkin välityksellä.

Toinen työväenluokkaa jakava leimausmetodi on leipäjonot. Tuolla tavalla saadaan työssäkäyvä keskiluokkainen työväenluokan osa tuntemaan ylemmyydentunnetta köyhiin nähden. Samalla köyhyyden näkyväksitekeminen saa työssäkäyvät nöyriksi työnantajiaan kohtaan: köyhyyden näkeminen toimii pelotteena.

Ääriesimerkkinä työväenluokan jakamisesta on rasismi, kuten tässä artikkelissa kerrotaan:

http://www.bolshevik.org/1917/no12/no12capitalismandracism.html


Pitäisikö hyvinvointivaltio sitten romuttaa?

Ei tietenkään. Kaikista pitää pitää huolta.

On kuitenkin nähtävä, että nykyinen kapitalistiluokan hallussa oleva valtamedia käyttää hyvinvointivaltion mekanismeja hyväkseen työväenluokan pirstomisessa ja asettamisessa toisiaan vastaan.


maanantai 19. helmikuuta 2018

Mitä kansa tarvitsee juuri nyt?

Mitä kansa tarvitsee juuri nyt?

Kansa ei tarvitse enää yhtään todistetta siitä, että asiat ovat pielessä. Sen kansa tietää jo liiankin hyvin. Kansa ei tarvitse kiukustuttamista, raivostuttamista, kiihottamista. Kansa on jo raivon partaalla. Lakatkaa raivostuttamasta toisianne ja alkakaa opiskella perusasioita. Lakatkaa jakamasta toisillenne kapitalistiluokan esille asettamien trollien edesottamuksia.




Se, mitä kansa tarvitsee, on perusteellinen yhteiskunnallinen analyysi, joka osoittaa, minkä takia asiat ovat pielessä.

Tuo analyysi on löydettävissä Karl Marxin Pääomassa. Siitä on ilmestynyt uusi suomennos pari vuotta sitten. Lainatkaa kirjastosta ja lukekaa ja oppikaa.

Ilman tuota ymmärrystä sokean raivon vallassa toimiminen (ja myös rauhallinen hyväätarkoittava ymmärtämätön näpertely) johtaa vain ojasta allikkoon -- todennäköisesti fasismiin. Merkkejä tästä on ollut nähtävissä Euroopassa jo vuosikaudet.

On ymmärrettävä, että se lapsenusko demokratian olemuksesta ja toiminnasta, joka meille opetettiin koulussa, oli pelkkä satu. On ymmärrettävä, että kapitalistisessa yhteiskunnassa valta on sillä taholla, joka määrää työpaikoista eli kapitalistiluokalla.

On ymmärrettävä, että niin kauan kuin yhteiskunta on kapitalistinen eli tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa, sillä ei ole väliä, millaisen eduskunnan kansa valitsee.

Vaihtoehto on olemassa. Sitä kutsutaan sosialismiksi. Siinä tuotantovälineet ovat kansan kollektiivisessa omistuksessa, toisin kuin kapitalismissa, jossa tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa.

Sosialistisessa yhteiskunnassa kansa päättää demokraattisesti tuotantovälineiden käytöstä. Kapitalistisessa yhteiskunnassa kapitalistit päättävät siitä ja niin halutessaan jopa siirtävät työpaikat ulkomaille jättäen suomalaiset nuolemaan näppejään. Miksi ihmeessä tavalliset suomalaiset kannattaisivat sellaista järjestelmää, jossa pieni rikas vähemmistö -- ei välttämättä edes suomalainen -- saa päättää suomalaisten työllistymisestä ja työnteon ehdoista?

Opi perusasiat. Sinun täytyy astua johtoon. Valta kansalle!

Oppimisen ylistys

"Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä.
Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Sinun täytyy astua johtoon! Opi, mies yömajassa, opi, mies vankilassa, opi, vaimo keittiössä, opi, kuusikymmenvuotias. Sinun täytyy astua johtoon! Mene kouluun, koditon. Hanki tietoja, vaikka palelet. Nälkäinen, tartu kirjaan. Se on hyvä ase. Sinun täytyy astua johtoon! Älä pelkää kysyä, toveri! Älä usko kuulopuheisiin, ota selvää. Mitä itse et tiedä, sitä et tiedä. Tarkista lasku; sinun täytyy se maksaa. Laske sormesi joka erälle ja kysy: miksi tämä on näin? Sinun täytyy astua johtoon! Opi perusasiat. Niille, joiden aika on tullut, se ei koskaan ole liian myöhäistä. Opi kaikki aakkoset. Se ei riitä, mutta opi ne. Älä anna sen harmittaa, vaan ala jo! Sinun täytyy tietää kaikki. Sinun täytyy astua johtoon! Säv. Eero Ojanen San. Bertolt Brecht
Suom. Hannu-Pekka Lappalainen"

sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Hallituspolitiikan muuttaminen edellyttää syvällistä muutosta yhteiskunnassa

Hallituksen vastustaminen ja hallituspolitiikan vastustaminen ovat kaksi eri asiaa. Hallituksen vastustaminen sopii kuin nyrkki silmään niinsanotuille oppositiopuolueille ja niiden sitoutuneille kannattajille. Näiden päämääränä on vain vaihtaa henkilöitä.

Hallituspolitiikan vastustaminen sopii puolestaan sille suurelle kansanosalle, joka joutuu kärsimään hallituspolitiikasta.


Hallituspolitiikka ei riipu juurikaan eduskunnan kokoonpanosta

Hallituspolitiikkaa vastustavien kannattaa huomata, että hallituksen vaihtaminen ei sinällään johda hallituspolitiikan vaihtumiseen. Viimeisten kahden eduskunnan aikana kaikki 8(9) eduskuntapuoluetta ovat olleet hallituksessa ja hallituspolitiikka on ollut oleellisesti samaa koko ajan.

Miten on mahdollista, että hallituspolitiikka ei juurikaan riipu siitä, mitkä eduskuntapuolueet ovat hallituksessa? Se käy ilmi allaolevasta kuvasta.



Koulussa opetettava idyllinen käsitys demokratian toiminnasta ei siis ole todenmukainen. Koulussa lapsille opetetaan, että demokratia toimii niin että kansa valitsee vaaleissa ihan vapaasti kenet haluaa eduskuntaan ja sen jälkeen eduskunta päättää ihan vapaasti mitä on kansalle luvannut ja sitten kaikki noudattavat sitä ja elävät onnellisina elämänsä loppuun asti.


Valtamedian rooli

Ensinnäkään kansalaiset eivät valitse eduskuntaa täysin vapaasti. Kansalaisten äänestyskäyttäytyminen riippuu kansalaisten maailmankuvasta ja tuon maailmankuvan muokkaa mitä suurimmassa määrin valtamedia, joka puolestaan on hallitsevan luokan eli kapitalistiluokan käsissä.

Vaikka YLE on kansan omistama, sen ohjelmapolitiikka on eduskunnassa vallitsevan politiikan mukainen eli samanlaista kuin suurten yksityisomistuksessa olevien medioiden: asioita tarkastellaan kapitalistiluokan näkökulmasta ja sen etua puolustaen.

Valtamedia muokkaa ihmisten maailmankuvaa valitsemalla ne aiheet, joista ylipäätään raportoidaan, painottamalla niitä keskenään sopivasti, valitsemalla sopiva näkökulma, josta nuo aiheet nähdään, esittämällä tiettyjä kysymyksiä ja jättämällä toiset kysymykset esittämättä, rajaamalla keskustelua esittämällä itse kritiikkiä vallanpitäjiä kohtaan ja asettamalla täten rajat soveliaalle kritiikille ynnä muilla vastaavilla keinoilla.

Valtamedia ei vaikuta pelkästään äänestäjiin, vaan vieläkin suuremmassa määrin kansanedustajiin ja ministereihin. He ovat tukevammin indoktrinoituja kuin kansalaiset keskimäärin.


Eduskunnan rakenteellinen korruptio

Vaikka eduskuntaan valittaisiin joku vastarannankiiski, hän mukautuu hyvin pian eduskunnassa vallitsevaan tunnelmaan. Ensinnäkin hänelle maksetaan kansanedustajan palkkaa, mikä siirtää hänet välittömästi pieneen hyvintoimeentulevaan marginaaliin: vain noin 3% kansasta tienaa kansanedustajan palkkion verran tai enemmän.

On täysin luonnollista, että suurituloinen katsoo asioita suurituloisen näkökulmasta. Kansanedustajien palkkioilla varmistetaan se, että eduskunnassa on vain suurituloisia. Kun vielä kansanedustajien päiväohjelma pidetään erittäin kiireisenä, varmistetaan se, että kansanedustajat elävät keskenään kuplassa, joka on hyvin eristetty tavallisen kansan kokemusmaailmasta.

Vaikka kansanedustaja olisi ennen edustajaksi valikoitumistaan elänyt ns. tavallista elämää, se unohtuu aika äkkiä moisessa kuplassa elettäessä. Kansanedustaja seuraa valtamediaa ja kuvittelee sen esittävän asiat neutraalisti. Tällä tavalla kansanedustajan indoktrinoituneisuus syvenee päivä päivältä.

On siis ymmärrettävää, että eduskunta katselee asioita suurituloisten näkökulmasta. Suurituloinen ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin kapitalisti. Kapitalisti on henkilö, joka omistaa niin paljon tuotantovälineitä, että se antaa hänelle yhteiskunnallista valtaa. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että kapitalisti määrää työpaikoista. Kyseessä voi olla liikeyritystä suoraan määräävä taho tai sen rahoittaja. Aniharva suurituloinenkaan yltää kapitalistiluokkaan.


Eduskunnan ja hallituksen heiluttajat

On siis periaatteessa mahdollista, että suurituloisetkin kansanedustajat joskus haluaisivat tehdä sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa politiikkaa vaikka sitten kapitalistiluokan edun vastaisesti. Jos eduskunta alkaa keskustella moisista uudistuksista, kapitalistien etujärjestöt muistuttavat eduskuntaa, että moinen ei sovi. EK ilmoittaisi suorasanaisesti kapitalistiluokan hallitsemien medioiden kautta, että moisten uudistusten hyväksyminen johtaisi työpaikkojen laajamittaiseen siirtämiseen ulkomaille.

Tuollaisen ilmoituksen jälkeen eduskunta hautaa kyseiset uudistushankkeet vähin äänin. Asia esitetään ikään kuin vastaansanomattomaan luonnonvoimaan sopeutumisena. Tavallisesti käytetään fraasia "taloudellisten realiteettien huomioonottaminen", joka selkokielelle käännettynä tarkoittaa pelkästään kapitalistiluokan edun huomioonottamista.

Tällä tavalla kapitalistiluokka pystyy kiristämään eduskunnalta sellaista politiikkaa, joka ajaa kapitalistiluokan etua. Uhkana on maan talouden raunioittaminen, jos eduskunta ei tottele.


Entä työväenluokan järjestöt?

Työläiset voisivat itse asiassa myöskin kiristää eduskuntaa samalla tavalla. Työntekijät voisivat uhata lakolla aivan kuten kapitalistit uhkaavat pääomien siirtämisellä ulkomaille. Miksi työntekijöitä edustavat järjestöt eivät tee tätä? Miksi ne alistuvat kapitalistiluokan määräysvaltaan? Siksi, että työntekijöiden järjestöissä valtaa pitävät niinsanotut reformistiset tahot.

Työväenliike jakautui 1800-luvun loppupuolelta lähtien niin, että aiemman vallankumouksellisen politiikan rinnalle vakiintui niinsanottu reformistinen politiikka, jonka ytimenä oli se, että työväenluokan vapauttamiseksi ei ole välttämätöntä tehdä vallankumousta, vaan riittää saada pieniä edistysaskeleita yksi toisensa jälkeen. Tuollainen politiikka on sitä mikä nykyään tunnetaan sosialidemokratiana. Se jakaa hyvinvointia niissä raameissa kuin kapitalistiluokka sallii ja on täten riippuvaista kapitalistiluokan suostumuksesta.

Reformismia kutsutaan myös revisionismiksi, koska se pitää sisällään Marxin esittämän kapitalismianalyysin hylkäämistä. Rosa Luxemburg kirjoitti aikanaan lukemisen arvoisen kirjan Reformismi vai Vallankumous? joka on ladattavissa maksutta. Suosittelen lukemaan sen.

Marx ja Engels kehottivat Kommunistisen puolueen manifestissa 1848 kaikkien maiden työläisiä liittymään yhteen. Tuon kehotuksen motivaationa oli juuri se, että kapitalistit eivät voisi kiristää paikallisia (eli yhden maan) poliitikkoja suosimaan kapitalistiluokkaa, jos sama vastustus olisi voimassa joka maassa -- jos työläiset olisivat kansainvälisesti solidaarisia keskenään eivätkä kilpailisi toisiaan vastaan.

Tuollainen solidaarisuus toteutuu tavallisesti paikallisesti yhdessä maassa lakon aikana. Organisoituneet ja organisoitumisen arvon ymmärtävät työläiset eivät ryhdy lakkorikkureiksi. Tuollainen ymmärrys kansainvälisellä tasolla saisi kapitalistiluokan alistumaan. Kapitalistiluokka nimittäin rikastuu pelkästään työläisten tekemällä työllä ja täten kapitalistit ovat riippuvaisia työläisistä. Yksittäinen kapitalisti voi tietysti rikastua toisen kapitalistin kustannuksella, mutta koko kapitalistiluokka voi rikastua ainoastaaan työläisten tekemästä työstä.  Ainoa keino kapitalistien pitää yllä tuota valta-asemaansa on saada työläiset taistelemaan toisiaan vastaan. Tuota taistelua kutsutaan kansainväliseksi kilpailukykykilpailuksi ja siihen meitä lietsovat kaikki eduskuntapuolueet yhteen ääneen.

Suosittelen lukemaan tämän blogin aiemman kirjoituksen Marxin lisäarvoteoria lyhyesti selitettynä.


Mitä pitäisi tehdä?

1) Ymmärrä, että valtamedia on kapitalistiluokan näkökulman välittäjä

Aivan ensimmäinen asia tehtäväksi olisi se, että mahdollisimman moni kansalainen saataisiin ymmärtämään, että valtamedia ei ole neutraali informoija, vaan se esittää asiat kapitalistiluokan näkökulmasta käsin. Niin kauan kuin suuri osa kansaa ei tiedä, mitä kapitalistiluokka tarkoittaa, voidaan käyttää termiä yksityiset työnantajat ja rahoittajat.

Sitä mukaa kun ihminen ymmärtää, että valtamedia on kapitalistiluokan näkökulman välittäjä, ihmisen pitäisi luopua seuraamasta valtamediaa. Ainakaan ei ole mitään syytä seurata valtamediaa enemmän kuin mitään muuta mediaa. On ymmärrettävä, että sosiaalisen median viestintä on mitä suurimmassa osin sitä, että kaverit kaiuttavat sitä mitä valtamedia on esittänyt. Somessa roikkuminen ei siis ole välttämättä keino välttää valtamedian propaganda.


2) Opettele ymmärtämään, miten kapitalistinen talous oikeasti toimii

Seuraava askel on saada mahdollisimman moni  ymmärtämään, miten kapitalistinen talous (lyhyemmin sanottuna kapitalismi) toimii. Kapitalistisen talouden eriarvoistava vaikutus ei ole ensisijassa eriarvoistaminen yksilöiden kulutuskyvyn suhteen, vaan eriarvoistaminen yhteiskunnallisen päätöksenteon suhteen. Kiristämällä eduskuntaa pieni vähemmistö määrää maan asioista -- aivan riippumatta siitä, millaisen eduskunnan kansa valitsee.


3) Kansalle valta, ei pelkästään leipää ja sirkushuveja

Se, että kansalla on riittävästi leipää ja sirkushuveja, ei saa riittää. Jos se riittäisi, olisimme yhtä hyvin voineet jäädä tyytymään orjuuteen aikanaan. Nykyinen palkkaorjuus ei eroa vanhanajan orjuudesta juuri muuten kuin että nykyään palkkaorja saa itse valita isäntänsä, jos sellaisen onnistuu löytämään.


4) Kapitalismi tuhoaa maapallon elinkelpoisuuden

Neljänneksi olisi saatava mahdollisimman moni ymmärtämään, että kapitalistit kilpailevat keskenään ja tämä pakottaa heidät maksimoimaan tuotantonsa ja kansalaisten kulutuksen. Tämä puolestaan tulee tuhoamaan maapallon luonnon ja elinkelpoisuuden. Tämän jo yksinään pitäisi olla riittävä syy kapitalismin kumoamiseen.





keskiviikko 14. helmikuuta 2018

Miksi diktatuuri on välttämätön

Ennen kuin kukaan hermostuu otsikosta, kiirehditään kertomaan, että elämme tällä hetkellä diktatuurissa ja olemme eläneet jo pitkän aikaa. Elämme omistavan luokan diktatuurissa, kapitalistiluokan diktatuurissa, rahanvallassa. Sitä kutsutaan länsimaiseksi demokratiaksi.

Nykyisessä yhteiskunnassamme tuotantovälineet ovat yksityisessä omistuksessa. Tuotantovälineillä tuotetaan kaikki se, jota me elääksemme tarvitsemme: ruoka, vaatteet, asunnot jne. Noiden elämänvälttämättömyyksien tuottamiseen tarvittavat välineet ovat siis yksityisessa omistuksessa. Ja omistaminen tarkoittaa, että omistaja määrää omistamastaan omaisuudesta.

On siis yksityisissä käsissä, tuotetaanko meidän tarvitsema ruoka, vaatteet, asunnot jne. vai ei, ja jos tuotetaan, niin millä ehdoilla.

Automaatio ei ole vielä täydellinen. Se tarkoittaa sitä, että edelleen tarvitaan ihmistyövoimaa tuotannossa. Tuotantovälineiden omistus on yhdellä taholla ja työvoiman omistus on toisella taholla. Tämä jako muodostaa luokkayhteiskunnan, jossa edellistä tahoa kutsutaan kapitalistiluokaksi ja jälkimmäistä työväenluokaksi.

Työvoiman on käytettävä tuotantovälineitä, jotta tuotantoa tapahtuisi. Kenen ehdoilla tämä tapahtuu? Nykyisellä globalisaation aikakaudella tämä tapahtuu suoraan sanottuna tuotantovälineiden omistajien ehdoilla. He pystyvät kilpailuttamaan eri maiden työläisiä toisiaan vastaan. Lisäksi tuotantovälineiden omistajat pystyvät kiristämään eduskuntaa uhkaamalla siirtävänsä tuotannon pois maasta, jos eduskunta tekee päätöksiä, joita tuotantovälineiden omistajat eli kapitalistit eivät hyväksy. Kapitalistit hallitsevat siis myös valtiovaltaa.

On sanomattakin selvää, että vastaavanlainen kiristys kunnanvaltuustojen suhteen tapahtuu paikallisesti.

Marx ja Engels kehottivat Kommunistisen Puolueen Manifestissa 1848 kaikkien maiden työläisiä liittymään yhteen. He tarkoittivat sillä nimenomaan kansainvälistä yhteenliittymistä, joka lopettaisi kansainvälisen kilpailukykykilpailun ja kapitalistien mahdollisuuden kilpailuttaa eri maiden työväenluokkia toisiaan vastaan.

Vaikka pääomien vapaa liikkuminen lopetettaisiin, yksittäisissä maissa vallitsisi edelleen kapitalistinen järjestelmä. Tuotantovälineet olisivat edelleen yksityisessä omistuksessa.

Miten tuohon voisi tulla muutos?

Jo noin 30 vuoden ajan valtamedia on ajanut intensiivistä kampanjaa, jolla kansaa on indoktrinoitu uskomaan, että kapitalistiselle järjestelmälle ei ole vaihtoehtoa. Oikeasti vaihtoehto on olemassa, mutta kansan enemmistö uskoo valtamedian tekemän aivopesun ansiosta, että ei ole.

Vaihtoehto on sosialistinen järjestelmä, jossa tuotantovälineet ovat valtion omistuksessa. Mitä tapahtuisi, jos tuotantovälineet siirrettäisiin valtion omistukseen eikä mitään muuta muutettaisi? Kansan enemmistö olisi edelleen siinä uskossa, että kapitalismille ei ole vaihtoehtoa ja vaatisi tuotantovälineiden yksityistämistä.

Tuotantovälineiden kansallistamisessa on kyse siitä, että tuotantovälineet saatetaan koko kansan kollektiiviseen omistukseen. Tällöin tuotantovälineiden omistus on samalla taholla kuin työvoiman omistus. Kun neuvotellaan, millä ehdoilla tuotantovälineitä käytetään, sama taho on neuvottelupöydän molemmilla puolilla, eikä ongelmia neuvotteluissa synny. Koko kansan etu on oikeasti olemassa ja löydettävissä.

Mutta koska kansan suuri enemmistö on kuluneiden vuosikymmenien aikana saatu uskomaan, että tuollainen sosialismi on pahasta ja mahdotonta, se tekee kaikkensa sabotoidakseen tuollaista ja pyrkiäkseen siihen, että pieni vähemmistö omistaa suurimman osan tuotantovälineistä. Ulkomaiset kapitalistit tekisivät parhaansa tuollaisten pyrkimysten auttamiseksi esimerkiksi propagandan avulla.

Näin ollen sosialistisen yhteiskunnan olisi sosialismin ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi suojeltava itseään. Se tarkoittaisi esimerkiksi tuollaisen ulkoapäin tulevan propagandan estämistä ja myös omassa yhteiskunnassa esiintyvän kapitalismia puolustavan propagandan estämistä. Se tarkoittaisi myös kansan ideologista kouluttamista ymmärtämään, miksi on kaikkien etu, että kaikki yhdessä omistavat tuotantovälineet.

Tuollaisen koulutuksen ja maailmankuvan ja mielipiteiden muokkaaminen edellyttää mediamonopolia. Sananvapautta olisi siis rajoitettava niin että kapitalismin puolesta ei saisi puhua. Tuollainen rajoitus ei merkitsisi laadullista muutosta sananvapauteen. Jo nyt tietyt ilmaisut ovat laittomia, esimerkiksi rikokseen yllyttäminen, tupakan mainostaminen, kansanryhmää vastaan kiihottaminen, lapsipornon levittäminen jne. Ja ne on kielletty hyvästä syystä: ne ovat yhteiskunnalle haitallisia ja vaarallisia. Samasta syystä kiellettäisiin sellaisen propagandan levittäminen, jolla pyritään saattamaan tuotantovälineiden omistus pienen vähemmistön haltuun.

Tuollaista järjestelmää, jossa tuotantovälineet ja tiedotusvälineet ovat koko kansan kollektiivisessa omistuksessa ja demokraattisesti valittujen edustajien hallitsemia, kutsutaan työväenluokan diktatuuriksi.

Oikeasti valittavanamme ei siis ole diktatuuri tai jotain muuta, vaan valittavana on kapitalistiluokan diktatuuri tai työväenluokan diktatuuri -- pienen vähemmistön diktatuuri tai suuren enemmistön diktatuuri.

Vasta sitten kun pyrkimykset kapitalistiseen järjestelmään ovat kadonneet kansan mielistä, eikä vaaraa niiden palaamisesta ole, voidaan siirtyä työväenluokan diktatuurista kommunismiin. Kommunistisessa yhteiskunnassa ei ole valtiota, vaan se on anarkistinen yhteisö, jossa jokainen toimii yhteisön hyväksi, koska näkee sen luonnolliseksi tavaksi elää.

Mikä Pohjois-Koreassa risoo?

Haluaisin esittää kysymyksen kaikille teille, joita Suomen hallituksen ja EU:n nykyinen politiikka risoo: Mikä teitä risoo Pohjois-Koreassa?

Sekö, että siellä teloitetaan dissidenttejä syöttämällä heidät koirille? Sekö, että Pohjois-Koreassa ihmisille uskotellaan, että Pohjois-Korea on vienyt astronautin aurinkoon? Sekö, että Pohjois-Koreassa uskotaan yksisarvisiin? Vaiko se, että että Kim Jong Il'in uskotaan tehneen täydellisen tuloksen ensimmäisellä golf-kierroksellaan? Tms.?

Tuollaiset mielikuvat ovat yhtä mielettömiä kuin ne suomalaisissa medioissa työttömistä levitetyt mielikuvat, joiden mukaan työttömät ovat laiskoja, ja jos osallistuvat mielenosoituksiin, ovat kännissä jne...

Katsokaapa tämä video ennen kuin jatkamme: https://www.youtube.com/watch?v=7f22QGIWXGw

Se, mikä on yhteistä Pohjois-Korealle ja edesmenneelle Neuvostoliitolle, on tuotantovälineiden kollektiivinen omistus. Koko kansa omistaa yhdessä valtion kautta kaikki yritykset ja tuotantovälineet.

Mikä sitten on erilaista Pohjois-Korean ja Neuvostoliiton välillä? Se, että Neuvostoliitossa alettiin Gorbatshovin kaudella uskoa kapitalistisen talouden ihanuuteen ja käyttää kapitalistisen talouden palkitsemismetodeja yms.

Lukekaapa tämä artikkeli ennen kuin jatkamme: https://drive.google.com/file/d/0B9VjzyD8Z8q7cTJZM1BUaUpsbW8/view

Pohjois-Koreaa on demonisoitu sen syntymästä lähtien kapitalistisen maailman median toimesta. Suosittelen itse kutakin lukemaan kirjan The US Imperialists Started the Korean War.

Seuraavaksi pyydän itse kutakin miettimään niitä mustamaalauksia, joita valtamedia levittelee työttömistä. Mustamaalaajana on yksi ja sama taho ja mustamaalauksen syynä on yksi ja sama tavoite: mustamaalata työväenluokan valtaa tuotantovälineiden hallintaan.

Pohjois-Korean mustamaalaaminen USA:n imperialistien hallitsemassa mediassa kuten esimerkiksi YLE'ssä, on nähtävä edellä esitettyä taustaa vasten.

Työttömien mustamaalaaminen Suomessa on osa tuota samaa prosessia.

sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Miksi Korea on jaettu Pohjois-Koreaan ja Etelä-Koreaan?

 Miksi Korea on jaettu Pohjois-Koreaan ja Etelä-Koreaan?

Vuodesta 1910 lähtien Korea oli Japanin siirtomaa. Toisessa maailmansodassa Japani oli liittoutunut Saksan kanssa (kuten oli myös Italia ja Suomi). Vuoden 1945 loppukesästä alkoi vaikuttaa selvältä, että Japani tulisi häviämään sodan.

Saksan, Italian ja Japanin ym. vastaiset ns. liittoutuneet pitivät sisällään mm. USA:n ja Iso-Britannian sekä Neuvostoliiton.

Kun Japanin antautuminen alkoi vaikuttaa selviöltä, USA onnistui saamaan Jaltan konferenssissa itselleen oikeuden vastanottaa Japanin antautumisen Korean niemimaalla.

USA ei tuolloin edes hallinnut Korean niemimaata. USA:lle oli kuitenkin mitä tärkeintä hankkia sillanpääasema Korean niemimaalla. Siitä sillanpääasemasta voisi sittemmin hyökätä kohti Kiinaa ja Neuvostoliittoa.

USA onnistui ennen toisen maailmansodan päättymistä saada osan joukoistaan Korean eteläosiin ja vastaanottamaan Japanin antautumisen.

Korean niemimaa oli sodan päättyessä kahden tahon miehittämä. Eteläistä osaa miehitti USA ja pohjoista osaa Neuvostoliitto.

Rauhansopimus edellytti miehittäjien poistumista maasta sodan päätyttyä. Neuvostoliitto noudatti sopimusta ja poistui Koreasta, mutta USA ei noudattanut sopimusta eikä poistunut Koreasta.

USA pystytti Korean eteläosaan saman hallinnon, joka siellä oli ollut ennestään. Samat japanilaisten laatimat lait olivat voimassa samojen japanilaisten valvomina.

Muutama vuosi sodan päättymisen jälkeen USA onnistui saamaan "kansanvälisen yhteisön" (YK) hyväksymään, että Etelä-Korea olisi muka itsenäinen valtio.

Näin Etelä-Koreasta tuli USA:n nukkehallitus ja sotilastukikohta ja tämä on jatkunut tähän päivään asti.

USA on toisen maailmansodan päättymisestä lähtien (tai oikeastaan jo hieman ennen sitä) pyrkinyt saamaan Korean niemimaalla sillanpääaseman, josta hyökätä Kiinaa ja Neuvostoliittoa (nyk. Venäjä) vastaan.

Tarkemman kuvan saamiseksi suosittelen lukemaan teoksen "The US Imperialists Started the Korean War",  joka on ladattavissa maksutta sivulta http://www.korean-books.com.kp/en/search/?page=book välilehti 5.




perjantai 9. helmikuuta 2018

Asunnoissa ja pörssiosakkeissa ei ole kiinni rahaa ollenkaan

Se, miltä asiat näyttävät, riippuu siitä, mistä näkökulmasta niitä katsotaan. Taloudessa kaksi oleellisesti eri näkökulmaa ovat yksittäisen toimijan näkökulma ja lintuperspektiivi.

Asunnon ostoa tai myyntiä harkitseva henkilö ajattelee, että hänellä voi olla joko asunto tai rahat, mutta ei molempia. Jos hän ostaa asunnon, hän ei voi käyttää ostoon käyttämiään rahoja mihinkään  muuhun. Jos hän myy asunnon, hän voi käyttää rahat muuhun. (Oletetaan tässä, että asunto on ostettu ilman siihen sidottua asuntolainaa.)

Hyvällä tahdolla voi ymmärtää, että yksittäisellä asunnon omistajalla on vaikutelma, että asunnossa on kiinni paljon rahaa. Asunnon omistajan näkökulmasta tuo on toimiva tulkinta tilanteesta.

Harhaan ajaudutaan, jos yksittäisen toimijan näkökulmasta vedetyt johtopäätökset yleistetään koskemaan koko yhteiskuntaa. Katsotaanpa, miltä asia näyttää lintuperspektiivistä.

Tarkastellaan tilannetta, jossa A ostaa asunnon B:ltä. Oletetaan, että ostoa varten ei oteta pankkilainaa, vaan ostosumma on etukäteen säästetty. Kaupan jälkeen ostajalla on yksi asunto enemmän kuin ennen kauppaa ja myyjällä yksi asunto vähemmän kuin ennen kauppaa.

Asuntojen kokonaislukumäärä ei siis muuttunut kaupan ansiosta. Kaupan jälkeen ostajalla on kauppasumman verran vähemmän ja myyjällä saman verran enemmän rahaa käytettävissään kuin ennen kauppaa. Käytettävissä olevan rahan määräkään ei siis muuttunut, vaan erona on vain se, että nyt se raha on myyjän käytettävissä, kun se ennen kauppaa oli ostajan käytettävissä.

Raha ei siis lintuperspektiivistä katsottuna ole kiinni asunnossa, vaan on yhtä vapaasti käytettävissä mihin tahansa tarkoitukseen kuin se oli ennen asuntokauppaakin, nyt vain eri henkilön kädessä.

On helppo nähdä, että sama tarkastelu voidaan tehdä pörssiosakkeiden tai minkä tahansa muun hyödykkeen suhteen.

Mutta onko asunnoissa kiinni jotain? Niissä on kiinni se työpanos, joka niiden valmistamiseen on käytetty. Sitä työpanosta ei voi asunnosta irrottaa eikä asunto voi olla olemassa ilman sitä. Taloudelliset arvot syntyvät työnteosta. Raha on vain pelimerkkejä -- vaihdon väline.

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Suomen itsenäisyyden ajan psykohistoriaa

Kerrotaan taustatiedoksi yhdestä eläinkokeesta. Häkkiin oli suljettu apinalauma, ja tarjolle ripustettiin banaaniterttu. Kun ensimmäinen apina alkoi kurkottaa kohti banaaniterttua, koko lauma suihkutettiin vesitykillä märäksi. Tämä toistettiin muutaman kerran, mutta aika pian apinat oppivat olemaan kurkottamatta kohti banaaniterttua.

Seuraavaksi yksi apina siirrettiin häkin ulkopuolelle ja tilalle tuotiin toinen apina. Tämä uusi apina alkoi heti kurotella kohti banaaniterttua, mutta muut apinat hätistelivät sen pois ja jos muu ei auttanut, antoivat sille selkäsaunan. Pian tämä uusi apina oppi tällä tavalla, että banaaniterttua ei pidä tavoitella.

Tämän jälkeen häkistä poistettiin yksi alkuperäinen apina kerrallaan ja tilalle tuotiin uusi. Heti kun uusi apina oli opetettu tavoille muiden apinoiden toimesta, tehtiin taas uusi vaihto. Lopulta häkissä ei ollut enää yhtään vesisuihkua kokenutta apinaa, mutta silti apinat osasivat olla tavoittelematta banaaniterttua ja osasivat opettaa uusille tulokkaillekin, että banaaniterttua ei saa tavoitella. Siitä oli tullut "maan tapa" ilman että kukaan tiesi, miksi.

Suomen sisällissota 1918 oli jälkimaininkeineen siihen astisen maailmanhistorian julmin ja verisin maan väkilukuun suhteutettuna. Sisällissota oli luokkasota, jossa suurena enemmistönä ollut työväenluokka tavoitteli valtaa omassa maassaan. Se nitistettiin äärimmäisen julmasti saksalaisten sotilaiden avulla.

Minkä johtopäätöksen työväenluokkaiset ihmiset tuosta vetivät? Varmasti moni veti sen johtopäätöksen, että omaa etua ei kannata yrittää ajaa, vaan helpommalla pääsee, jos alistuu riistoon ja kyykytykseen suoralta kädeltä ja ilman vastarintaa.

Sukupolvea myöhemmin oli vuorossa kaksi uutta sotaa: talvisota ja jatkosota. Nämäkin olivat traumaattisia kokemuksia Suomen kansalle, vaikka eri tavalla. Siinä missä sisällissota oli ollut yhteiskuntaluokkien välinen sota, talvi- ja jatkosota olivat valtioiden välisiä sotia, joissa rintamalinjan kummallakin puolella tykinruokana oli työväenluokka.

Kun sisällissota jälkimaininkeineen eli valkoisine terroreineen ja tuhoamisleireineen oli siihenastisen maailmanhistorian verisin, toisessa maailmansodassa Suomi teki maailmanennätyksen heroiinin käyttömäärässä per asukas. Heroiinin voimalla sotilaita piiskatiin sankaritekoihin. Sodan jälkeen sitten monet eivät pystyneet irrottautumaan huume- ja päihderiippuvuudesta.

Vaikka ihmiset voivat oppia lukemalla ja miettimällä, niin ihmiset oppivat myös samoin kuin apinat kirjoituksen alussa kuvatussa eläinkokeessa -- sanattomasti muiden käytöksestä johtopäätöksiä vetäen.

Perhettä kohdannut äärimmäinen trauma siirtyy sukupolvelta toiselle, vaikkei siitä puhuttaisi halaistua sanaa. Ja ehkä kaikkein parhaiten juuri silloin kun siitä ei puhuta halaistua sanaa. Lapset vaistoavat vanhempien tunnelman ja se jää kummittelemaan lapsen omaan sieluun ja siirtyy aikanaan seuraavalle sukupolvelle. Kestää monta sukupolvea hälventää tuollainen trauma -- sitä kauemmin, mitä ankarammasta traumasta on kyse ja mitä vähemmän siitä puhutaan.

Espanjan sisällissota käytiin 1930-luvun jälkipuoliskolla ja siitä on tehty valtava määrä kirjoja ja elokuvia. Suomen sisällissotaa on hädin tuskin käsitelty, vaikka siitä on kulunut jo 100 vuotta.

Toisesta maailmansodasta on kulunut jo yli 70 vuotta, mutta vasta aivan viime vuosina on alettu yleisesti tunnustaa edes se tosiseikka, että Suomi oli jatkosodassa liittoutunut Saksan kanssa.

Suomessa tehtyjen tutkimusten mukaan sotien traumat elävät edelleen tänä päivänä kansan keskuudessa; ne ovat siirtyneet sukupolvelta toiselle puhumattomuuden ilmapiirissä. Ne näkyvät muun  muassa armottomuutena heikkoutta kohtaan. Kymmenisen vuotta sitten tehdyssä tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaiset ovat arvoiltaan/asenteiltaan Euroopan oikeistolaisin kansakunta. Tutkimuksessa ei kysytty puoluekannatuksia, vaan asenteita akselilla oman-onnensa-seppä vaiko kaikkia pitää auttaa yms.

https://www.studio55.fi/hyvinvointi/article/suomalaisissa-edelleen-sodan-arpia-armottomuus-heikkoutta-kohtaan/228384

Suomi hävisi jatkosodan ja sen ansiosta työväenliike pystyi taas toimimaan avoimesti. Suomessa alettiin rakentaa hyvinvointivaltiota, joka vahvistui siihen saakka kunnes Neuvostoliitto lakkautettiin 1991. Sen jälkeen Suomessa alkoi uudelleen entistä kovempi riisto ja kyykytys sekä hyvinvointivaltion purkaminen.

Voisi sanoa, että suomalainen työväenluokka ei ole vielä poliittisesti noussut omin voimin omille jaloilleen sisällissodan jättämän trauman jäljiltä. Sotien jälkeen ja Neuvostoliiton lakkauttamiseen asti Suomessa tehtiin vasemmistolaista politiikkaa Neuvostoliiton tuella ja suojeluksessa, mutta Neuvostoliiton lakkauttaminen merkitsi kainalosauvojen potkaisemista suomalaisen työväenliikkeen alta pois.

Kuten esimerksi Paulo Freire on kirjoittanut kirjassaan "Sorrettujen pedagogiikka", sorretuilla on taipumus samastaa oma etunsa sortajiensa etuun. Suomessa vallitsee tuollainen tilanne. Valtaosa työväenluokkaisista ihmisistä kuvittelee, että kapitalistiluokan etu on koko maan etu.

Osittain tuollainen harha voi johtua siitä, ettei osata kuvitella muuta talousjärjestelmää kuin kapitalistinen. Tuollaisessa ajatuskontekstissa johtopäätökseksi tulee tietenkin, että joko taloutta hoidetaan kapitalistien ehdoilla tai sitten sitä ei hoideta lainkaan. Valtamedia on viimeisten 30 vuoden aikana ajanut ihmisten selkäytimiin Reaganin ja Thatcherin hokeman "There is no alternative to capitalism". Tuosta hypnoosista ihmiset pitäisi ravistella hereille.

Ilmiö nimeltä Juhana Vartiainen

Viime aikoina on mediassa esiintynyt näkyvästi hahmo nimeltä Juhana Vartiainen. Valtamedia on hänen edesottamuksiaan raportoinut päivittäin ja somekansa on niitä uskollisesti kaiuttanut sosiaalisessa mediassa ja käyttänyt kymmeniä tuhansia tunteja niiden kommentointiin ja kauhisteluun.

Mikä tarkoitus tällaisella mediaperformanssilla on?

Juhana Vartiainen tekee kapitalistiluokan kannalta mitä arvokkainta työtä juuri niin, että hän sitoo kansan huomiota, aikaa ja energiaa itseensä ja jokelluksiinsa.

Tällöin tavallinen kansa ei jaksa eikä ehdi eikä huomaa kehitellä parempaa yhteiskuntajärjestelmää.




On tärkeää ymmärtää, että Juhana Vartiainen yksittäisenä ihmisenä ei ole ongelma. Hän on roolihahmo. Jos hän ei esittäisi sitä roolia, jota esittää, joku muu esittäisi. Teemana on tavallisen riistetyn kansanosan huomion, ajan ja energian kiinnittäminen turhanaikaiseen jankuttamiseen, jotta kapitalistiluokan harjoittama riisto voisi jatkua normaalisti: Business as usual.

Jokainen, joka on lukenut Karl Marxin Pääoman, tietää, että Marx kumosi jo Pääomassa ne argumentit, joita kapitalismin puolustajat nykyään esittävät. Kyseessä ovat nimittäin ne samat argumentit, joita esitettiin jo 150 vuotta sitten! Puolentoista vuosisadan jankuttaminen ei ole johtanut mihinkään. Samoja jo miljoonia kertoja kumottuja argumentteja esitetään edelleen aivan kuin niistä ei olisi koskaan ennen puhuttu!

Yhtenä konkreettisena esimerkkinä mainittakoon se, että nykyään sanotaan, että mitään oikeaa työväenluokkaa ei enää ole olemassa, kun jokaisella on jo kännykkä ja tietokone. Marx kertoo Pääomassa, että 1800-luvun puolivälissä kapitalismin kannattajat väittivät, että mitään oikeaa työväenluokkaa ei enää ollut olemassa, koska jokaisella oli jo varaa kulkea nahkakengissä eikä kukaan enää kulkenut puukengissä.

Jos joku ei onnistu näkemään, että tuossa on kyseessä yksi ja sama argumentti, niin voivoi...

Puhuminen ei maksa kapitalistiluokalle mitään, mutta työväenluokalle kylläkin. Se maksaa nimittäin sen, että nykyisin vallitsevat taloudelliset valtasuhteet jatkuvat.

Toisinaan tekisi mieli sanoa, että keskustelun aika on ohi. Puolitoista vuosisataa jankuttamista saa riittää.



Yllä on havainnollistava kuva siitä, miten nykyinen kapitalistinen yhteiskunta toimii sosiaalisessa mediassa ja tavallisen kansan keskinäisessä keskustelussa ylipäätään. Ärsyynnytään uutisista, hyökätään sanallisesti hallitusta vastaan, mutta ei nähdä, mikä taho itse asiassa on ohjaksissa.

Alla on puolestaan kuva, joka auttaa ymmärtämän nykyisessä yhteiskunnassa vallitsevia valtasuhteita.




Mitä sitten pitäisi tehdä?

Pitäisi jättää typerimmät jokellukset ja valtamedian eniten tyrkyttämät provosoinnit huomiotta ja keskittyä toisenlaisen ja nykyistä paremman yhteiskunnan suunnitteluun ja siitä puhumiseen. Olemme ihmisiä. Olkaamme tavallista härkätaisteluhärkää älykkäämpiä.




Mistä raha tulee ja minne raha menee?

Rahan olemus filosofisesti

Mitä käsite raha tarkoittaa? Se tarkoittaa yleisesti hyväksyttyä maksuvälinettä. Toisin sanoen rahalla voi maksaa "kenelle vain" ilman, että asiasta tarvitsee erikseen neuvotella. Tämä pätee valuutta-alueen kokoisessa yhteisössä.

Mitä se sitten tarkoittaa, että rahalla voi maksaa "kenelle vain" ilman, että asiasta tarvitsee erikseen neuvotella? Sen voidaan tulkita tarkoittavan sitä, että rahan haltijalla on reaalinen saatava kyseiseltä yhteisöltä kollektiivisesti. Rahan voi siis ajatella edustavan yhteisön kollektiivista velkaa rahan haltijalle. Tämä ei kuitenkaan tarkoita samaa kuin mitä yleensä tarkoitetaan sanonnalla "raha on velkaa". Sen merkityksestä puhutaan jäljempänä.


Raha teknisesti

Satoja ja tuhansia vuosia sitten rahan fyysinen olemus -- sanoisimmeko rahan kantaja-aine -- oli metallia kuten kultaa, hopeaa ja kuparia. Ideana oli, että rahan piti olla helposti vakioitavissa ja jaettavissa pienempiin ja yhdistettävissä suurempiin yksiköihin. Alkeellisemmissa yhteiskunnissa käytettiin noita kriteerejä täyttämättömiä rahoja kuten oravannahkoja tai simpukankuoria tms.

Rahan arvo ja rahaa kannattavan/kuljettavan materiaalin arvo ovat kuitenkin filosofisesti kaksi eri asiaa. Yhteiskuntien kehittyessä on huomattu, että sitä mukaa kun ihmisten luottamus rahajärjestelmän toimivuuteen kasvaa, rahaa kantavalla materiaalilla ei tarvitse olla yhtä suurta arvoa kuin sillä rahalla, jota se symboloi. Ensin alettiin käyttää paperiseteleitä ja sittemmin bittejä tietokoneen kiintolevyllä.

Emme tässä kirjoituksessa käy läpi rahan historiaa mitenkään kattavasti, koska se ei ole tämän kirjoituksen varsinainen tarkoitus. Tämän kirjoituksen tarkoituksena on auttaa ymmärtämään nykyistä yhteiskuntaa,  ja sitä tarkoitusta varten riittää tietää vain palanen rahan historiasta. Tärkeämpää on ymmärtää rahan nykyinen olemus niin filosofisesti kuin teknisesti.

Setelien voidaan ajatella syntyneen siten, että siihen aikaan kun rahan kantajamateriaali oli esimerkiksi kulta, kuka tahansa saattoi kirjoittaa velkakirjan, jossa sitoutuu maksamaan velkakirjan esittäjälle vaadittaessa tai erikseen määritellyillä ehdoilla tietyn summan kultaa. Tuollaisen velkakirjan arvo riippuu tietysti siitä, kuinka laajaa ja vankkaa luottamusta velkakirjan liikkeellelaskija nauttii. Tuollaista velkakirjaa voidaan ajatella yksittäisen tahon liikkeellelaskemana setelinä.

Pankin voidaan nykyään ajatella olevan tuollaisten yksityisten velkakirjojen standardoimis- ja  takaajayritys.

Kun yksittäinen henkilö tai yritys tai kunta tai valtio lainaa rahaa pankilta, kyseinen lainanottaja allekirjoittaa velkakirjan. Se voidaan tulkita kyseisen tahon liikkeellelaskemaksi velkakirjaksi. Pankki muuttaa tuon velkakirjan standardimuotoon eli rahaksi ja luovuttaa tämän rahasumman velkakirjan liikkeellelaskijalle eli lainanottajalle. Tällä tavalla lainanottajan ei tarvitse ostoksilla ollessaan vakuutella luottokelpoisuuttaan, vaan hän voi yksinkertaisesti maksaa rahalla, johon yleisesti luotetaan. Pankki on ennen lainan myöntämistä tutkinut ja arvioinut lainanottajan luottokelpoisuuden -- hyvin taikka huonosti.

Mielenkiintoinen ja vähän tunnettu seikka tuossa pankin lainanantoprosessissa on se,  että ne rahat, jotka pankki antaa lainanottajan käyttöön, syntyvät lainanantohetkellä. Niitä ei ollut ennestään olemassa. Tästä asiasta alettiin käydä kiivasta keskustelua sosiaalisessa mediassa noin 10 vuotta sitten ja moni väitti, että pankki ei luo rahaa tuolla kuvatulla tavalla. Nykyään asiassa ei enää ole mitään kiistelemistä, kun Suomen Pankki kertoo omilla nettisivuillaan, että pankki luo rahaa tuolla kuvatulla tavalla: http://www.euro.fi/fi/ylakoulut/mita-raha-on/raha-on-velkaa/

Raha siis syntyy teknisesti siitä, että pankki myöntää lainan. Vastaavasti raha katoaa kun pankkilaina maksetaan pois. Kun lainanottaja ostaa rahalla jotain, myyjä (ketjun n:ssä lenkissä) saa rahan käyttöönsä ja voi esimerkiksi tallettaa sen pankkiin omalle tililleen. Tässä mielessä pankkitalletukset ovat velkaa. (Huomaa, että tämä on velkaa eri mielessä kuin aivan kirjoituksen alussa esitetty.) Voit tutkia eri maiden tilastoja ja verrata maassa olevien pankkilainojen määrää pankkitalletusten määrään. Ne eivät ole eurolleen samansuuruisia, koska talletuksia siirretään ulkomaille (alhaisemman verotuksen maihin), mutta ne ovat samansuuntaisia.

Poikkeaako tämä nykyinen käytäntö vanhasta ennen tietokoneaikaa vallinneesta käytännöstä? Karl Marx kuvaili Pääomassa 1800-luvun puolivälissä samankaltaista prosessia. Englannissa oli silloin vieläpä kultakanta, eli maan keskuspankki lupasi maksaa tietyn summan kultaa kustakin setelistä.

Marxin kuvailu oli suurinpiirtein tällainen:

A vie 5 punnan setelin pankkiin talletuksena omalle tililleen. Pankki lainaa tuon setelin B:lle. B ostaa C:ltä jotain tuolla setelillä ja C tallettaa tuon setelin pankkiin omalle tililleen. Pankki lainaa setelin D:lle, joka ostaa sillä jotain E:ltä  jne.

Ideana oli siis se, että seteli tulee pankkiin talletuksena ja lähtee pankista lainana. Fyysisesti on olemassa vain tuo yksi seteli, mutta sen avulla saadaan sekä talletusten että velan määrä kasvamaan moninkertaiseksi (ja, huom!, samaa tahtia).

Mikä sitten on ero nykyaikaan? Jos nykyään hyväksyttäisiin pelkästään käteismaksu, niin erona ei olisi mitään. (Tarkkaan ottaen myös Marxin aikana pystyi maksamaan luotolla, mutta ei niin yleisesti kuin nykyään.) Nykyään kaikki ne tahot, jotka ovat tuon 5 punnan talletuksen tehneet, voivat olla yht'aikaa ostoksilla, vaikka setelipaino on laskenut liikkeelle vain yhden setelin. Tällainen kysynnän (tarjolla olevan rahan määrän) kasvu voi olla omiaan vaikuttamaan hintatasoon.


Velan määrä ja talletusten määrä

Kuten huomataan ylläolevasta, velan määrä ja talletusten määrä kasvaa ja pienenee käsi kädessä. Julkisuudessa kauhistellaan aina velan suurta määrää ja kasvua, mutta ikinä ei kauhistella talletusten suurta määrää ja kasvua. Miksi ei? Kyseessä on saman kolikon kaksi puolta. Miksi medioissa ei ikinä kerrota sitä, että talletusten määrä kasvaa jatkuvasti? Siksikö, että se voisi saada ihmiset kyselemään, keiden tileillä ne talletukset ovat?


Rahan kierto

Terveessä taloudessa raha kiertää. Tätä on käsitelty tämän blogin aiemmassa kirjoituksessa Kenen näkökulmasta palkat ovat kustannuksia?

Rahan kierto katkeaa esimerkiksi niin, että yritykset maksavat palkkoja halpatyömaihin ja myyvät tuotteensa korkean hintatason maihin sekä piilottavat voittonsa veroparatiiseihin.

Tuollaisessa tilanteessa korkean hintatason maan asukkaat maksavat tuotteista enemmän kuin tienaavat palkkoina. Ostot pitää rahoittaa lainalla. Esimerkiksi USA:ssa tätä on tehty jo noin 40 vuoden ajan.

Mutta antaako pankki lainaa tarpeettoman krääsän ostamiseen? Vain rajoitetusti. Miten siis saadaan kansa velkaannutettua riittävästi niin että se voi ostaa paljon, vaikka tienaa vähän? Yksi metodi on pumpata asuntojen hinnat korkealle myöntämällä auliisti asuntolainoja. Asunnon ostoon lainatut rahat eivät ole kiinni asunnossa, vaan siirtyvät asuntokaupan myötä asunnon myyjän vapaasti käytettäväksi. Se raha on vapaasti käytettävissä vaikkapa tarpeettoman krääsän ostamiseen. Asunnon myyjän ei tietenkään tarvitse sitä tehdä itse; hänen kädestään raha leviää laajalle monessa lenkissä ellei hän sitten pidä rahaa talletettuna pankissa tai kotona patjan alla.

Toki asunnon myyjällä saattoi olla asuntolaina samaan asuntoon, ja hän joutuu käyttämään osan myynnistä saamastaan summasta velan poismaksamiseen. Mutta niin kauan kuin asuntojen hinnat nousevat jatkuvasti, hänelle jää ylimääräistä rahaa muualle käytettäväksi. Ja jos hän ottaa uuden ja entistä isomman asuntolainan toisen asunnon ostamiseen, niin se summa siirtyy sitten sen uuden asunnon myyjälle. Seuraamalla jälkiä sylttytehtaalle asti päätynemme lopulta asuntojen rakennuttajiin. Jokainen asunto ostetaan ensiksi uutena.


Rahan synty ja velan/talletusten kasvu

Toisinaan näkee esitettävän, että rahan syntymekanismi johtaa vääjäämättä velan kasvuun. Perusteluksi esitetään se, että kun raha syntyy korollisena lainana, niin takaisin maksettavaksi edellytetään suurempaa rahasummaa kuin on olemassa (rahaa on vain lainan pääoman verran ja lisäksi pitäisi maksaa korko).

Tuossa perustelussa on vakava virhe. Siinä oletetaan, että sekä lainan pääoma että korko on maksettava yhdellä kerralla. Tai että pääoma on lyhennettävä ensin ja korko maksettava vasta sitten. Tai sitten siinä luullaan virheellisesti, että korkoraha lakkaa olemasta kun korko maksetaan. Näin ei ole. Kun lainaa lyhennetään, vastaava määrä rahaa katoaa. Korkoa maksettaessa rahaa sen sijaan ei katoa.

Teoriassa olisi siis täysin mahdollista maksaa sekä lainan korko että pääoma, vaikka rahaa on olemassa vain pääoman verran. Tuo onnistuisi niin, että velallinen maksaa ensin koron ja sen jälkeen velkoja ostaa velalliselta esimerkiksi tämän työvoimaa koron verran. Tämän jälkeen velallinen voi maksaa lainan kokonaan pois.

Tuo on siis teoriassa mahdollista ja tarkoittaisi sitä, että velallinen maksaa koron omalla työllään, mutta näin ei tapahdu käytännössä. Miksi ei? Kuten ylläolevasta nähtiin, tuo edellyttää sitä, että koron saaja ei talleta korkoa rahan muodossa, vaan vaihtaa sen reaalisiin hyödykkeisiin, esimerkiksi tuotantovälineisiin/yrityksiin.

Miksi koron saaja sitten haluaa pitää saamansa koron rahan muodossa? Ilmeisesti rahaspekulaatioilla ajatellaan olevan helpompi tienata lisää rahaa kuin reaalisella tuotannolla. Voidaan myös ajatella, että rahaspekulaatio ja reaalitalous kasvavat tai pienenevät samanaikaisesti, vaikkeivat välttämättä samassa tahdissa. Näin ollen reaalitalouden kasvu johtaisi myös rahatalouden kasvuun.


Rahan liikkeellelaskusta valtion monopoli?

Moni vaatii, että rahan liikkeellelaskusta on tehtävä valtion monopoli. Rahan liikkeellelaskeminen on niin tärkeä asia yhteiskunnan toiminnan kannalta, ettei sitä voi uskoa yksityisille tahoille, joiden lähtökohtainen motiivi on voiton tuottaminen eikä yhteiskunnan palveleminen. Tuossa on vissi perä.

Olemme nähneet vuosien varrella, että pankit eivät itse asiassa ole kyenneet takaamaan myöntämiään lainoja ja maksumiehiksi ja -naisiksi on valjastettu tavallinen kansa valtioiden myöntämien pankkitukien kautta.

On siis täysin perusteltua vaatia pankkeja kansallistettavaksi.