HUOM: Jos pidät tämän blogin tekstejä lukemisen arvoisena, niin anna ystävillesikin tilaisuus tutustua niihin: Laita linkki jakoon.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2018

Pohjois-Korea, USA, Suomi ja ihmisoikeudet

Moni blogisti on lähestynyt Kim Jong Un'in ja Donald Trump'in tapaamista ihmisoikeusperspektiivistä. Miten ihmisoikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta Pohjois-Koreassa? Tämä on ollut monen kirjoittajan huolenaiheena. Kukaan ei sen sijaan tunnu olleen huolissaan siitä, miten ihmisoikeudet toteutuvat tai jäävät toteutumatta USA:ssa. Miksi ihmeessä ei? Syynä on se, että samat tahot, jotka hallitsevat USA:ta, hallitsevat myös Suomen valtamedian uutisointia.

Nuo tahot ovat viimeisten 70 vuoden aikana aivopesseet kapitalistisen maailman ihmiset uskomaan, että sosialistisissa maissa rikotaan ihmisoikeuksia mitä räikeimmin, kun taas kapitalistiset maat ovat onneloita, joissa kaikilla on hyvä olla ja joissa kaikki ihmisoikeudet toteutuvat ongelmitta.

Maailma ja sen myötä Suomikin on nyt muuttumassa.

Yksi merkittävä muutos on se, että USA:n rooli maailmanvaltiaana on painumassa unholaan. Trumpin johdolla USA on eristämässä itseään muusta maailmasta ja tämä on kaikille maailman rauhaa rakastaville kansoille ilouutinen. Saa nähdä, saako Trump jatkaa rauhassa politiikkaansa, vai salamurhataanko hänet ennen seuraavia vaaleja (joissa hänet oletettavasti valittaisiin jatkokaudelle).


Mitä ihmisoikeudet ovat?

Mutta ihmisoikeudet, mitä ne ovat? Kapitalistisen median levittämän mentaliteetin mukaan ihmisoikeudet ovat ennenkaikkea yksittäisen ihmisen oikeus rikastua toisten ihmisten tekemällä työllä, oikeus myydä ja ostaa mitä tahansa, rahanvalta.

Kapitalistisen median näkökulmasta kaikki sellaiset yhteiskunnat -- kuten sosialistiset tai islamilaiset -- yhteiskunnat, joissa raha ei ole ylin auktoriteetti, vaan ylimpänä auktoriteettina on poliittinen tai uskonnollinen ideologia -- ovat diktatuureja.

Mitkä ovat oikeita ihmisoikeuksia? Selvästikin näihin kuuluu oikeus jokaisen ihmisen perustarpeiden tyydyttämiseen. Jokaisella pitää olla ruokaa, vaatteita, asunto, terveydenhuolto, koulutus, kulttuuritarjontaa. Miten nämä toteutuvat Pohjois-Koreassa ja USA:ssa? Pohjois-Koreassa jokaisella on nuo perustarpeet tyydytettynä, kun taas USA:ssa ei. USA:ssa on valtava määrä ihmisiä, joilla ei ole kotia eikä maksutonta terveydenhuoltoa eikä koulutusta.

Nämä ovat yksinkertaisesti tosiseikkoja.

Miksi suomalaisten enemmistö edelleen fanittaa USA:ta kuin jotakin maagista ihmeonnelaa? Ilmeisesti tämä asenne juontaa juurensa jostain kylmän sodan aikaisilta vaiheilta.


Katsaus ihmisoikeuksien toteutumisen edellytyksiin

Jokaisella pitää olla ruokaa, vaatteita, asunto, terveydenhuolto, koulutus, kulttuuritarjontaa. Miten nuo hyödykkeet syntyvät? Ne syntyvät työnteon kautta. Jokaisella on oikeus nohin hyödykkeisiin. Miksi siis ei jokaisella olisi velvollisuus osallistua noiden hyödykkeiden valmistamiseen?

"Hetkinen!", huudahtaa nyt moni kapitalismifanittaja, "Minulla on rahaa noiden ostamiseen, miksi minun pitäisi tehdä työtä niiden tuottamiseksi?" Tässä lähestytään yhtä oleellista eroa kapitalistisen ja sosialistisen yhteiskunnan välillä, nimittäin sitä, millä perusteella työt jaetaan.

Sosialistisessa yhteiskunnassa jokaisen on osallistuttava työntekoon (paitsi tietysti työkyvyttömien, lasten ja vanhusten). Kapitalistisessa yhteiskunnassa työntekoon on osallistuttuva varattomien. Siinä se ero.

Ihmisoikeuksien toteutumiseksi on siis tehtävä työtä. Mutta kenen pitää tuo työ tehdä? Sosialistisessa yhteiskunnassa jokaisen on osallistuttuva, kapitalistisessa yhteiskunnassa vain niiden on osallistuttuva, joilla ei ole riittävästi varallisuutta kaiken sen ostamiseen, mitä tarvitsevat.


Suomalaisen hyvinvointivaltion historiaa

Kuten tiedämme, Suomi hävisi onneksi toisessa maailmansodassa Saksan rinnalla Neuvostoliitolle ja muille liittoutuneille. Tämän myötä vasemmistolainen politiikka Suomessa laillistettiin. (Tiesitkö muuten, että SDP oli ainoa demaripuolue Euroopassa, joka ei sodan aikana tuominnut natsien toimia?)

Sodan jälkeen Suomessa kehitettiin kansaneläkejärjestelmä, peruskoulujärjestelmä, toimeentulotuki ym. ym. Näiden vahvistaminen jatkui siihen päivään asti, jolloin Neuvostoliitto lakkautettiin. Silloin suunta kääntyi siihen politiikkaan, jota näemme tänäkin päivänä.

Miten suomalaiset suhtautuvat tuohon politiikkaan? Enemmistö on omaksunut kapitalistisen median aivopesun ja kannattaa "Suomen etuna" kapitalistien, eli siis yksityisten työnantajien ja rahoittajien, edun toteuttamista.

Pohjois-Koreassa joka tehtaassa on luokkahuoneet, joissa opetetaan työntekijöille vallankumouksen historiaa. Jos Suomessa olisi joka työpaikalla opetettu työntekijöille hyvinvointivaltion historiaa viimeisten 70 vuoden aikana, hyvinvointivaltion purkaminen ei onnistuisi niin helposti kuin se nyt näyttää onnistuvan.

Jokainen ymmärtänee, että hyvinvointivaltion purkamisessa on kyse ihmisoikeuksien rikkomisesta.


Mihin kelkkaan Suomi hyppää?

Hyppääkö Suomi muutamien muiden Neuvostoliitosta traumatisoituneiden Itä-Euroopan maiden kanssa NATO'n kelkkaan? USA on Trumpin johdolla eristäytymässä ja marginalisoitumassa muusta maailmasta. Tuohon kelkkaan hyppääminen olisi typerää -- noin 30 vuotta myöhästynyt hyppy.

Suomen tulisi vapautua US:n henkisestä johtajuudesta ja alkaa ajatella asioita omalla järjellä. Sikäli kuin me suomalaiset uskomme, että suomalaisilla on oma järki olemassa.

maanantai 11. kesäkuuta 2018

USA:n ote maailmanherruudesta on herpaantumassa

Toisen maailmansodan myötä maailman valtasuhteet muuttuivat sekä kapitalistivaltioiden kesken että kapitalistiblokin ja sosialistiblokin välillä. Vanhat kapitalistivallat kuten Englanti, Ranska, Saksa, Italia ja Japani olivat huomattavasti heikentyneet sodan näännyttäminä. USA oli päässyt helpommalla ja sen oli helppo ottaa kapitalistisen maailman johtoasema.

Niinsanotun Truman-doktriinin mukaan USA:n oli hallittava maailmaa joka puolella, ja tämänpä takia USA juurrutti itsensä myös Korean niemimaalle. Sieltä käsin oli tarkoitus edetä tilaisuuden tullen kohti Kiinaa ja Neuvostoliittoa. Pohjois-Korea osoittautui kuitenkin odotettua kovemmaksi vastukseksi, ja USA:n eteneminen kohti pohjoista Korean niemimaalla ei ole toteutunut tähän päivään mennessä.

https://vapaus2018.blogspot.com/2018/05/usa-on-haviamassa-informaatiosodan.html

Trump on ansainnut laakerinsa liike-elämässä. Siellä hänen käyttämänsä neuvottelutaktiikka – sanotaan tänään jotain ja huomenna päinvastaista ja ylihuomenna vielä jotain muuta – saattaa toimiakin, mutta kansainvälisessä diplomatiassa se ei toimi. Itseään kunnioittavat valtiot eivät moista pelleilyä kauan katso. Tämä tuli selväksi viimeistään viikonloppuna pidetyn G7-huippukokouksen myötä.

Saksan, Ranskan ja Kanadan edustajat sanoivat huomiotaherättävän selvin sanoin sen, minkä saksalainen Bild -aikakauslehti ilmaisi taannoin kansikuvallaan: kuvassa oli pystyssä oleva keskisormi, jolle oli annettu Trumpin kasvot.

Niinsanottu ”kansainvälinen yhteisö” (eli USA ja sen perässähiihtäjät) ovat eristäytymässä muusta maailmasta ja jäämässä yksin paitsioon.

Viime vuosina USA on menettänyt ykkössijansa niin talouden kuin tieteenkin suhteen. Kiina on ajanut ohi kummallakin sektorilla. Venäjä, Kiina, Iran, Venezuela ym. ovat ottamassa käyttöön omat valuuttansa keskinäisissä öljykaupoissaan dollarin sijasta.

Kapitalismin keskeiset mekanismit ovat tuhoamassa USA:ta. Tuotantokustannusten minimoimiseksi kapitalistit ovat siirtäneet tuotantoa USA:sta Kiinaan ja muualle Aasiaan ja tämän myötä tavalliset homersimpsonit ovat menettäneet työpaikkansa ja palkkansa eli ostovoimansa. USA:n kapitalistit eivät olleetkaan isänmaallisia tukipilareita, vaan verenimijöitä, joille valtio oli vain työkalu, jonka avulla he saattoivat rikastuttaa itseään työläisten kustannuksella. Kohta alkaa tulla pää vetävän käteen ja sen jälkeen USA putoaa kuin tyhjä nahka.

Huomenna Kim Jong Un ja Donald Trump tapaavat Singaporessa. USA on viime viikkoina turvautunut mitä erinäisimpiin provokaatioihin – niin sanallisiin (Libyan malli, Pohjois-Korean laivattava ydinaseet USA:an jne.) kuin fyysisiinkin (aiempaa laajemmat sotaharjoituksen Pohjois-Korean rajalla) saadakseen Pohjois-Korean perumaan tapaamisen.

Miksi USA haluaisi Pohjois-Korean peruvan huipputapaamisen? Siksi, että silloin USA voisi esittää, että Pohjois-Korea ei halua rauhaa. Pohjois-Korea ei ole provosoitunut, vaan on pitänyt kiinni siitä, että tapaaminen pidetään.

Jos Trump ei nyt viime hetkillä peru tapaamista tai marssi ulos tapaamisen ensi minuuteilla, USA:n on mahdollisesti sovittava Pohjois-Korean kanssa jostain asiasta jotain, edes näön vuoksi. Ja sen sopimuksen USA tulee tapansa mukaan rikkomaan – aivan kuten se on rikkonut kaikki aiemmatkin sopimukset Pohjois-Korean kanssa.

Laitetaanpa tähän lyhyt yhteenveto aiemmista sopimuksista ja miten USA on ne rikkonut. Noam Chomsky tekee asiasta ytimekkään yhteenvedon tässä videoklipissä:

https://www.youtube.com/watch?v=QT4MO9uQxgc&t=16m

1994 Clinton teki niinsanotun puitesopimuksen Pohjois-Korean kanssa. Sopimuksen mukaan Pohjois-Korea lopettaisi ydinaseen kehittämisen ja USA pidättäytyisi vihamielisistä toimista Pohjois-Koreaa vastaan.

Sopimus toimi pääpiirteittäin ja vuoteen 2000 mennessä Pohjois-Korea ei ollut edennyt ydinaseen kehittämisessään. George W. Bush astui virkaansa ja laski välittömästi liikkeelle toimet Pohjois-Koreaa vastaan: ”Pahan akseli”, pakotteet jne. Pohjois-Korea alkoi jatkaa ydinaseen kehittämistä.

2005 tehtiin sopimus USA:n ja Pohjois-Korean välillä. Sopimuksen mukaan Pohjois-Korea lopettaisi ydinaseen kehittämisen ja USA lopettaisi vihamieliset toimet, kuten sotilaalliset uhkailut ja taloudelliset pakotteet Pohjois-Koreaa vastaan. USA:n olisi toimitettava Pohjois-Korealle matalarikasteista uraania lääketieteellisiin tarkoituksiin. G.W. Bush repi välittömästi koko sopimusehdotuksen riekaleiksi. Muutamassa päivässä USA oli häiritsemässä Pohjois-Korean taloudellisia transaktioita. Pohjois-Korea palasi jatkamaan ydinaseen kehittämistä.

Entä miksi Pohjois-Korea ylipäätään alkoi kehittää ydinasetta? Puolustautuakseen USA:a vastaan! Korean sodassa USA teki hirvittäviä sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan ja tappoi nooin neljäsosan Pohjois-Korean väestöstä sekä tuhosi käytönnöllisesti katsoen kaiken infrastruktuurin.

Kukaan, joka on tutustunut Korean niemimaan historiaan, ei voi ihmetellä, miksi Pohjois-Korea haluaa varmistaa turvallisuutensa.

Pöydällä on edelleen sopimusehdotus, jonka USA voisi hyväksyä, jos ylipäätään haluaisi sopia asioista Pohjois-Korean kanssa. Kiina ja Pohjois-Korea ehdottivat, että Pohjois-Korea luopuu ydinaseen kehittämisestä ja vastapainoksi USA lopettaa sotaharjoitusten pitämisen Pohjois-Korean rajalla. Ei ollenkaan hullumpi ajatus. Mutta Obama hylkäsi sen myös.

Jos USA päättäisi käyttää sotilaallista voimaa Pohjois-Koreaa vastaan, yksi välitön reaktio voisi olla se, että Pohjois-Korean tykistö laittaisi Soul'in maan tasalle hetkessä. Ja kuka tietää, mitä sen jälkeen tapahtuisi...

Mutta USA:lla on mahdollisuus päästä sopimukseen Pohjois-Korean kanssa. Yllämainittu kokemus osoittaa, että sopimalla on saavutettu osittaista edistystä, mutta pakotteilla ja uhkailuilla ollaan epäonnistuttu täydellisesti.

Noin siis Noam Chomsky.

Korean niemimaan tapahtumat ovat vain yksi osa siitä näytelmästä USA:n maailmanherruuden murenemisesta, jota saamme seurata ja josta saamme nauttia näinä päivinä.

USA:n maailmanherruuden aikakausi on ollut sairas aikakausi ja jokaisen tervejärkisen ihmisen tulisi olla hyvillään siitä, että USA on vaipumassa historian roskatynnyriin. Toisen maailmansodan jälkeen USA on ollut maailman roistovaltio numero yksi.




maanantai 28. toukokuuta 2018

USA on häviämässä informaatiosodan Korean niemimaalla


Viime kuukausina maailman huomio on ollut kiinnittynyt Korean niemimaan tilanteen mahdolliseen lientymiseen. On odotettu USA:n ja Pohjois-Korean johtajien tapaamista ja on nähty Pohjois-Korean ja Etelä-Korean johtajien tapaamisia.
Mitä USA on viestinyt julkisesti huipputapaamisesta? Ensin trumpettihallinto ilmoitti olevansa valmis tapaamiseen. Kun tapaamisen aika ja paikka oli sovittu, USA perui tapaamisen. Seuraavana päivänä USA olikin taas valmis tapaamiseen. Vatulointia seliteltiin sillä, että "kaikki" pelaavat pelejä. Mutta,  kuten muuan Donald Trumpin Twitter-seuraaja kommentoi, lapset pelaavat pelejä, eivät aikuiset päättäessään ydinaseista.
Mitä Pohjois-Korea on tehnyt tapaamisen alla? Se on vapauttanut 3 USA:n kansalaista, jotka olivat vangittuina rikoksista tuomittuina. Pohjois-Korea vapautti nämä vangit hyvän tahdon eleenä. Pohjois-Korea on tuhonnut ydinasetestikeskuksensa. Pohjois-Korea on siirtynyt käyttämään samaa aikavyöhykettä kuin Etelä-Korea.
Kaikilla näillä teoilla Pohjois-Korea pyrkii näyttämään, että se haluaa lähentymistä Etelä-Korean kanssa ja pitkällä tähtäimellä Koreoiden yhdentymistä. Mitä USA on tehnyt liennytyksen edistämiseksi? Ei mitään.
Se, että USA ei ole tehnyt mitään Korean niemimaan tilanteen liennyttämiseksi, ei ole yllätys kenellekään, joka tuntee Korean historiaa. Korean jakautuminen kahtia on nimenomaan USA:n aikaansaannosta, eikä suinkaan vahingossa aikaansaatu tulos, vaan tietoinen Korean jakaminen nimenomaan siinä tarkoituksessa, että USA saisi tekosyyn sotilaalliseen läsnäoloon Itä-Aasiassa Kiinan ja Venäjän (toisen maailmansodan aikaan Neuvostoliiton) läheisyydessä.
Odotettavissa olevan huipputapaamisen alla USA on esittänyt, että Pohjois-Korean olisi laivattava kaikki ydinaseensa Yhdysvaltoihin. Useimmat suomalaiset varmaan pitävät tuollaista vaatimusta mitä luonnollisimpana. Mutta miltä kuulostaisi, jos Pohjois-Korea vaatisi, että USA:n on laivattava kaikki ydinaseensa Pohjois-Koreaan? Se ei olisi yhtään sen hullumaisempi vaatimus kuin USA:n esittämä, mutta se kuulostaisi hullumaisemmalta, koska USA hallitsee Suomen uutisointia. Suomalaiset on indoktrinoitu ajattelemaan asioita USA:n vallanpitäjien näkökulmasta.
Korean niemimaan tilanteen ymmärtämiseksi on hyvä tehdä pieni katsaus historiaan.
Korea oli Japanin miehittämä siirtomaa 1910-1945. Toisin sanoen Japanin valta Koreassa päättyi kun Japani hävisi toisen maailmansodan.
Sodan päättymisen alla USA kiirehti Korean eteläosiin voidakseen ottaa siellä vastaan japanilaisten antautumisen ja juurruttaakseen sinne oman sotilaallisen läsnäolonsa.
Sodan päättyessä Neuvostoliiton joukot olivat Korean pohjoisosissa ja USA:n joukot Korean eteläosissa. Aiempien sopimusten mukaisesti Neuvostoliiton joukot poistuivat maasta sodan jälkeen, mutta USA ei poistunut, vaan jäi Korean eteläosiin.
USA antoi japanilaisten jatkaa Korean eteläosan hallinnoimista ja alkoivat valmistella sotilaallista hyökkäystä pohjoista vastaan. USA perusti Korean eteläosiin oman nukkearmeijan, jonka avulla voitaisiin lavastaa sota pohjoista vastaan.
Kolmisen vuotta toisen maailmansodan päättymisen jälkeen perustettiin muodollisesti Pohjois-Korean ja Etelä-Korean valtiot. USA oli saavuttanut yhden välietapin strategiassaan.
Seuraava etappi oli sodan lietsominen etelän ja pohjoisen välille. USA loi Etelä-Koreaan oman pienen nukkearmeijan, jota tultaisiin käyttämään sodan sytyttämisessä. Muutaman vuoden aikana tehtyjen tuhansien provokaatioiden -- "Mainilan laukausten" -- jälkeen USA lopulta onnistui synnyttämään sodan Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välille. USA osallistui sotaan täysin rinnoin ja käytti YK:ta käsikassaranaan esiintymällä sodassa "kansainvälisenä yhteisönä" ja sai mukaansa monta muutakin maata.
Sodassa tehtiin aselepo Pohjois-Korean ja USA:n välillä 1953, mutta rauhaa ei ole solmittu edelleenkään. Teknisesti Pohjois-Korea ja USA ovat siis edelleen sodassa toisiaan vastaan.
Etelä-Korea on olemassa USA:n sotilastukikohdaksi. Se on Etelä-Korean olemassaolon syntyhistoria ja edelleen jatkuva "oikeutus".
On päivänselvää, että USA ei halua liennytystä Korean niemimaalla, koska sellainen veisi USA:lta tekosyyn sotilaalliseen läsnäoloon Korean niemimaalla.
Mistä siis Pohjois-Korean ja USA:n välisissä "neuvotteluissa" on kyse? Kyse on siitä, että Pohjois-Korea haluaa näyttää maailmalle, että USA ei tosiasiassa halua liennytystä.
Pohjois-Koreassa ymmärretään täydellisesti, että USA:n lupaukset eivät ole sen arvokkaampia kuin paperi, jolle ne on kirjoitettu. Ainoa turvatakuu, johon Pohjois-Korea voi luottaa, on mannertenvälinen ydinase. Sen Pohjois-Korea sai valmiiksi viime vuonna ja muita turvatakuita Pohjois-Korea ei tarvitse. Sen sijaan Pohjois-Korea toivoisi, että kapitalistisessakin maailmassa ihmiset ymmärtäisivät, kuka on nykymaailman todellinen "pahis". Se on USA -- tämä on päivänselvää jokaiselle, joka on seurannut maailman tapahtumia viimeisten 70 vuoden aikana.
Jos haluaa ymmärtää toisen yhteiskunnan ihmisten ajattelua ja asenteita, on tutustuttava kyseisen yhteiskunnan omaan tiedonvälitykseen. Tässä linkki pohjoiskorealaiseen historiankirjaan, jossa kerrotaan Korean sodan syntyhistoriasta:
Mutta miten on mahdollista, että Pohjois-Korean ja Etelä-Korean välit tuntuvat lähentyvän? Se on mahdollista, koska viime vuonna presidentti vaihtui Etelä-Koreassa. Edellinen presidentti oli aiemman, USA:n istuttaman sotilasdiktaattorin jälkeläinen, joka vihasi Pohjois-Koreaa. Hiljattain tuo presidentti tuomittiin korruptiosta pitkään vankeustuomioon. Nykyinen presidentti on vasemmistolaisempi ja rauhaa rakastavampi presidentti, jonka vanhemmat ovat itse asiassa Pohjois-Koreasta lähtöisin.
Aika on nyt otollinen Koreoiden lähentymiselle: Etelä-Koreassa kansa on valinnut itselleen presidentin, joka kannattaa Koreoiden lähentymistä ja yhdistymistä, ja USA:ssa on amatöörihallinto, joka ei osaa pelata strategiapelejä. Nyt jos koskaan Korean kansalla on mahdollisuus ottaa askeleita USA:n ikeestä vapautumiseksi.

keskiviikko 14. maaliskuuta 2018

Todellinen kansanvalta edellyttää kansan aktivoitumista politiikan tekemiseen

Se,  että kansa valitsee vaaleissa itselleen edustajat muutaman vuoden välein ja seuraa lopun aikaa passiivisena yleisönä median välityksellä, miten valitut edustajat (väärin)käyttävät heille suotua mandaattia, ei ole mitään todellista kansanvaltaa.

Kansanvallan toteutumiseksi kansan on osallistuttuva aktiivisesti politiikan tekemiseen, päätöksentekoon. Päätöksenteossakaan kansan ei pidä rajoittua valitsemaan ylhäältäpäin annetuista valmiista vaihtoehdoista, vaan kansan on ennenkaikkea osallistuttava kysymystenasetteluun ja vastausvaihtoehtojen muodostamiseen.

Nykyään kansalla on mahdollisuus tehdä lakialoitteita eduskunnalle kansalaisaloite.fi -sivuston kautta. Tehtyjen aloitteiden mikroskooppisen pieni määrä kertoo selvää kieltään siitä, kuinka vieraantunut kansa on poliittisesta päätöksenteosta.

Sosiaalisessa mediassa osa kansaa kyllä osallistuu aktiivisesti median tarjoamien provokaatioiden kauhisteluun, mutta vain pieni osa näistä kauhistelijoista tarjoaa mitään konkreettista vaihtoehtoa näkemälleen politiikalle. Ja niistäkin harvasta, jotka tarjoavat konkreettisia ideoita, vain pieni osa vaivautuu kirjoittamaan lakialoitteen. Ja niitä aloitteita vaivautuu allekirjoittamaan vain pieni osa niistä ihmisistä, jotka itse asiassa kannattavat aloitteen sisältöä.

Tähän on tultava muutos; kansan on aktivoiduttava politiikan tekemiseen. Muuten puhe kansanvallasta jää vain tyhjäksi sanahelinäksi.

Vaikka kansalaisaloitteista vain kourallinen vuodessa etenee eduskunnan käsittelyyn asti, muutamat kansanedustajat ovat väittäneet noiden aloitteiden häiritsevän eduskunnan työtä ja siksi he ovat esittäneet, että vaadittava allekirjoitusten määrä on nostettava 50.000:sta vielä korkeammaksi, jotta aloitteiden läpipääsy vaikeutuisi. Tuollaiset lausunnot ovat varsin kuvaavia: niissä kansa nähdään pelkkänä kapulana rattaissa kun edustajat haluavat muokata maata mieleisekseen. Tuollaisten elitististen asenteiden ei pidä antaa toteutua ja siksi kansan on aktivoiduttava politiikan tekemiseen.

Mutta mitä kansa voi sitten tehdä? Eduskunta voi korottaa aloitteeseen vaadittavien allekirjoitusten määrää jos niin haluaa. Mitä sitten tehdään?

Se, mitä asialle voi tehdä, on perustaa uusi puolue -- kutsutaan sitä vaikka nimellä Kansa päättää -- jonka kautta aloitteita tuodaan eduskuntaan. Puolueen perustamiseen riittää 5.000 allekirjoitusta. Puolueen ainoa ohjelmakohta ja vaalilupaus on se, että puolue tekee eduskunnassa lakialoitteen kansanäänestyksen järjestämisestä kaikista niistä kansalaisaloitteista -- kustakin erikseen -- jotka ovat saaneet riittävästi kannatusta kansan keskuudessa (sanotaan näin aluksi vaikka 20.000 allekirjoitusta; tämän rajan määrittäminen on puolueen sisäinen asia), sitä mukaa kuin tuollaisia aloitteita tulee. Kyseessä ei siis ole yksi lakialoite, jossa ehdotetaan tätä periaatetta, vaan kustakin kansalaisaloitteesta kansanäänestyksen järjestämistä ehdotetaan omalla erillisellä lakialoitteella. Tällä tavalla varmistetaan myös se, että tuon kannatusrajan määrittäminen pysyy puolueen päätettävissä riippumatta siitä, mitä mieltä muiden puolueiden kansanedustajat siitä ovat.

Muita asioita koskevissa eduskunnan äänestyksissä puolueen edustajat äänestävät tyhjää. Tämä on erittäin tärkeä pointti. Mikä tahansa konkreettinen asia, jota puolue ryhtyisi ajamaan, karkottaisi pois kannattajia (koska joka asiasta jotkut ovat eri mieltä) ja vesittäisi täten puolueen varsinaista tarkoitusta: luoda kansalle suora ja jatkuvasti avoin vaikutuskanava eduskuntaan. Puolueen aktiiveilla on varmasti omia henkilökohtaisia poliittisia mieltymyksiään, mutta heidän on pidättäydyttävä käyttämästä puolueen vaikutusvaltaa niiden edistämiseen millään muulla tavalla kuin sillä, jolla muutkin kansalaiset voivat vaikuttaa: tekemällä kansalaisaloitteen ja hankkimalla sille riittävästi kannatusta.

Tällainen puolue elvyttäisi kansan uskoa siihen, että kansa voi vaikuttaa maassa harjoitettavaan politiikkaan. Tämän uskon elpyminen aktivoi kansaa osallistumaan politiikan tekemiseen. Tämä aktivoituminen saa kansan perehtymään käsiteltävien asioiden taustoihin ja eri asioiden välisiin asiayhteyksiin.

Vain sellainen kansa, joka osallistuu aktiivisesti politiikan tekoon ja perehtyy käsiteltäviin asioihin, voi todella päättää omista asioistaan.

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä

Suomessa on käytännössä yksipuoluejärjestelmä ja sitä yhtä puoluetta voisi kutsua nimellä Suomen Kapitalistinen Talouskasvupuolue. Eduskunnassa se esiintyy tällä hetkellä 9 eri piilonimellä. Valitaanpa niistä hallitus miten tahansa, politiikka pysyy samana.

Suomen Kapitalistiselle Talouskasvupuolueelle kaksi asiaa on pyhiä: talousjärjestelmän on oltava kapitalistinen ja talouden pitää kasvaa. Kaikki muut asiat ja tavoitteet uhrataan noiden kahden alttarille. Tästä ovat kaikki eduskuntapuolueet keskenään yksimielisiä.

Miten tällaiseen tilanteeseen on päädytty?

Yksi välttämätön edellytys tällaiseen tilanteeseen päätymiselle on kansan luokkatietoisuuden rapautuminen. Se on saatu aikaiseksi propagandan keinoin. Tätä on kuvailtu tämän blogin aiemmassa tekstissä:

Informaatiosisällissota

Sitten kun kansan (ja puolueiden) luokkatietoisuus on kadonnut, jää jäljelle vain pelkkä gallupdemokratia. Se koostuu siitä, että valtamedia kertoo tuon yllä linkitetyn artikkelin kuvaamin tavoin kansalle, mitkä ovat niinsanotut "taloudelliset realiteetit" (eli kapitalistiluokan etu) ja sitten annetaan valmiita vaihtoehtoja valittavaksi, miten noille "taloudellisille realiteeteille" pitäisi antautua (eli miten kapitalistiluokan etua pitäisi ajaa) ja sitten gallupeissa tutkitaan, mikä vaihtoehto saa eniten kannatusta.

Koska puolueilla ei ole enää mitään tietoista ideologiaa, ainoa tärkeä kysymys niille on se, pääsevätkö ne hallitukseen paistattelemaan parrasvaloissa. Sinne päästäkseen jokainen puolue kiirehtii olemaan aina sitä mieltä, mitä gallupit väittävät kansan olevan. Puolueiden mieleen ei tule edes kyseenalaistaa gallupien kysymyksenasettelua. Tai jos jotkut mikropuolueet niin tekevät, niin niistä emme valtamediassa kuule.

Tällä tavalla päädytään nykyiseen tilanteeseen, jossa kaikki puolueet ajavat samaa asiaa: "taloudellisille realiteeteille" alistumista (eli kapitalistiluokan edun ajamista ja sen esittämistä "koko kansan etuna").

Samalla talouden kehitystä mitataan mittarilla (BKT), joka kätkee näkyvistä hyvinvoinnin aina vain epätasaisemman jakautumisen kansalaisten kesken ja tällä tavalla valtamedia voi levittää väitettä, että "meillä" tai "Suomella" menee aina vain paremmin, samalla kun alati suurempi osa tavallista kansaa kokee kantapään kautta, että ei todellakaan mene.





tiistai 13. maaliskuuta 2018

Pohjois-Korean Songun-politiikka ja USA:n talouspakotteet

Pohjois-Korea on jo vuosikymmenet noudattanut Songun-politiikkaa, joka tarkoittaa armeija ensin -politiikkaa. Taustalla on ajatus, että jotta maa ja kansa voisi päättää vapaasti omista asioistaan, sen on ensin varmistettava valtiollinen itsenäisyytensä. Tämä onnistuu vain vahvalla aseellisella puolustuksella.

Korean jako kahtia johtuu USA:n miehityksestä Korean niemimaan eteläosassa. Vuodesta 1910 lähtien Korea oli Japanin siirtomaa ja toisen maailmansodan lähestyessä loppuaan oli ilmeistä, että Japani hävinneenä osapuolena joutuu vetäytymään Koreasta. USA näki tilaisuutensa tulleen ja hankki itselleen jalansijan Korean niemimaalla voidakseen sieltä käsin edetä myöhemmin kohti Kiinaa ja Venäjää.

Toisen maailmansodan päätyttyä Korean pohjoisosa oli Neuvostoliiton joukkojen hallussa ja eteläosa USA:n joukkojen hallussa. Rauhansopimuksessa vieraiden joukkojen edellytettiin poistuvan maasta. Neuvostoliitto noudatti sopimusta ja poistui Koreasta, mutta USA ei. USA vakiinnutti sotilastukikohtansa Korean eteläosiin ja onnistui vuonna 1948 saamaan Korean eteläosalle muodollisen itsenäisyyden nimikkeellä Etelä-Korea. Siitä lähtien USA on suorittanut jatkuvia rajaloukkauksia ja muita provokaatioita Pohjois-Koreaa vastaan.

Nuo provokaatiot huipentuivat Korean sotaan 1950-53, jossa USA tappoi 3 miljoonaa pohjoiskorealaista ja tuhosi maan infrastruktuurin käytännössä kokonaan. Siitä huolimatta Pohjois-Korea ei antautunut ja vuonna 1953 solmittiin aselepo Pohjois-Korean ja USA:n välillä, mutta rauhansopimusta ei ole edelleenkään solmittu. Sodan jälkeen USA on jatkanut provokaatioita ja rajaloukkauksia entistäkin innokkaammin.

Tämä historiallinen taustakatsaus auttaa ymmärtämään, miksi Pohjois-Korean on luonnollista olettaa, että sillä on oltava vahva aseellinen maanpuolustus välttääkseen USA:n miehitys. USA:n käyttäytyminen muualla maailmassa antaa samanlaisen opetuksen: Libya, Irak, Syyria... Toisen maailmansodan jälkeen USA on pommittanut kymmeniä eri maita ja rahoittanut, kouluttanut ja muutenkin tukenut terroristeja kumotakseen demokraattisesti valittuja hallituksia, jotka eivät ole alistuneet ehdoitta USA:n mielivaltaan.

Pohjois-Korean Songun-politiikka tarkoittaa siis maanpuolustuksen asettamista muiden asioiden edelle tai muuten niistä muista asioista ei voitaisi päättää itse ensinkään, koska USA miehittäisi maan.

USA on hyvin perillä siitä, että Pohjois-Korea noudattaa Songun-politiikkaa. Näin ollen USA tietää, että talouspakotteet vaikeuttavat Pohjois-Koreassa kansan arkipäivää, mutteivat heikennä maanpuolustusta. USA haluaa tehdä elämästä vaikeaa tavalliselle kansalle, jotta kansa päättäisi luopua sosialismista. Tätä tuskin tulee tapahtumaan, koska pohjoiskorealaiset ovat saaneet lapsesta asti vankan ideologisen koulutuksen. On todennäköisempää, että USA:n omat kansalaiset päättäisivät siirtyä sosialismiin kuin että pohjoiskorealaiset päättäisivät siirtyä kapitalismiin.

Mutta tuota ei USA:ssa tajuta. Siellä nimittäin kuvitellaan, että pohjoiskorealaiset ovat pakon alla sosialismissa ja haluaisivat siitä pois. Se on valtava harhaluulo, joka ilmentää sitä, kuinka vaikeaa on ymmärtää toisenlaista yhteiskuntaa. Useimmat länsimaiset kuvittelevat, että pohjoiskorealaiset kokevat oman elämäntilanteensa samalla tavalla kuin länsimainen kokisi, jos hän aikuisena muuttaisi asumaan Pohjois-Koreaan pohjoiskorealaisten tavalla.

Tuollainen kuvitelma on kuitenkin täysin harhainen. Se, miten ihminen kokee oman elämäntilanteensa, riippuu siitä, miten hän sen tulkitsee. Se, miten ihminen tulkitsee oman elämäntilanteensa, riippuu hänen tiedoistaan ja asenteistaan ja nämä hän on oppinut omassa yhteiskunnassaan ja kasvuympäristössään. Kahdessa täysin erilaisessa yhteiskunnassa varttuneet ihmiset kokevat samanlaisen ympäristön eri tavoin.

USA:n pakotteet eivät tule toimimaan. Pohjoiskorealaisten maanpuolustustahto ja ennenkaikkea tahto puolustaa sosialismia ovat äärimmäisen vahvat, eikä niitä pysty murentamaan hienoisella mukavuuden heikentämisellä. Pohjoiskorealaisille sosialismin puolustaminen on vapauden puolustamista ja siitä pidetään kiinni kaikin voimin.

Kim Jong Un teki viime viikolla aloitteen tapaamisesta Donald Trump'in kanssa, johon jälkimmäinen on suostunut ilman ennakkoehtoja. Tuo ennakkoehtojen puuttuminen on huomionarvoinen asia. Aikaisemmin USA on aina vaatinut, että Pohjois-Korean pitäisi tehdä myönnytyksiä jo ennen kuin mitään keskusteluja voidaan käydä.

Pohjois-Korea on ilmoittanut olevansa valmis luopumaan ydinaseohjelmastaan, jos saa varmuuden sille, että USA ei hyökkää maahan ja että USA tunnustaa maan itsenäisyyden. Nuo turvatakuut eivät tarkoita pelkkiä sanoja, vaan vähintäänkin sitä, että USA:n on vetäydyttävä Etelä-Koreasta ja annettava Etelä-Korealle tosiasiallinen itsenäisyys.

On päivänselvää, että USA ei tule tuollaiseen suostumaan ja siksi on selvää, että neuvottelut eivät tule johtamaan mihinkään konkreettiseen edistykseen Korean niemimaan tilanteen lievittämisessä. Mutta Kim Jong Un'in aloite ja neuvottelujen kariutuminen on oiva tapa näyttää maailmalle, että Korean niemimaan jännittynyt tilanne johtuu USA:n valtapolitiikasta eikä mistään muusta.

maanantai 5. maaliskuuta 2018

Trollit vahvistavat kuplia

Kuvitellaanpa tilanne, jossa joku matemaatikko alkaa selittää differentiaalilaskennan perusteita jollekin kuulijajoukolle. Kuulijoiden joukossa on henkilö tai kaksi, jotka alkavat inttää kysymyksiä tyyliin "mistä tiedät, että 1+1=2?" tai "millä perusteella väität, että jos n kasvaa rajattomasti, niin lopulta n>100?" yms.

Luennoija kehottaa noita henkilöitä poistumaan ja seuraamaan ala-asteen matematiikanopetusta.

Somessa tuollainen tilanne on arkipäivää jokaiselle, joka yrittää sanoa jotain sellaista, jolla pyritään muuttamaan yhteiskuntaa -- toisin sanoen jotain sellaista, joka ei ole valtamedian julkaisuista luettavissa päivittäin tai liki päivittäin. Tuollaisia alussa kuvattuja kysymysten (ja "vastaväitteiden") esittäjiä kutsutaan trolleiksi.

Yhteiskuntamme perustoimintatavat saavat aikaiseksi ja vahvistavat ihmisten välistä epätasa-arvoisuutta. Ne tahot, jotka hyötyvät nykyisenkaltaisesta yhteiskunnasta toisten kustannuksella, haluavat säilyttää nykyisen yhteiskuntajärjestelmän ja sabotoida toisenlaisen yhteiskuntajärjestelmän esittelemistä julkisuudessa.

Nuo hyötyvät tahot palkkaavat palvelukseensa trolleja. Esimerkkinä tästä mainittakoon Nato-trollit.

NATO: "Introduction to the online course "Introduction to Strategic Communications"

Nato on USA'n johtama sotilasliittoutuma ja USA on suurkapitalistien johtama supervalta.

Nykyään Nato'n pääasiallinen agenda on lietsoa konfliktia Venäjän kanssa ja tässä yhteydessä Nato pyrkii saamaan myös Suomen osaksi omaa hyökkäysrintamaansa.

Mutta tämän kirjoituksen keskeisenä teemana on siis somessa operoivien trollien ja somessa esiintyvien kuplien välisen yhteyden valottaminen.

Trolllien esittämät kommentit tunnistaa siitä, että ne eivät todellakaan ansaitse tulla vastatuiksi. Ne ovat liian typeriä tai asiaankuulumattomia. Niiden yksinomaisena tarkoituksena on rakentavaan keskusteluun pyrkivän henkilön ajan ja energian sitominen turhanaikaiseen jankuttamiseen.

Tuollainen trollien käyttämä taktiikka perustuu siihen koulussa aikanaan opetettuun asenteeseen, että keskustelussa pitää vastata esitettyihin argumentteihin -- aivan riippumatta siitä, miten typeriä tai asiaankuulumattomia argumentit ovat!

Trollit pyrkivät siis käyttämään hyväkseen kunnon ihmisten "kunnollisuutta" ja "hyviä käytöstapoja". Jos yksi tai kaksi trollia saavat sidottua yhden fiksun ihmisen idioottimaiseen jankuttamiseen, niin trollien palkkaaja on saavuttanut tavoitteensa.

Jokaisen fiksuja näkemyksiä esittävän on vain jätettävä trollit omaan arvoonsa. Jos hän ei sitä tee, trollit estävät häntä esittelemästä lisää fiksuja mielipiteitä; trollit pitävät huolen siitä, että hänen kaikki aikansa ja energiansa kuluvat ala-astetasoiseen jankuttamiseen.

Fiksun henkilön on luotettava keskustelua seuraavan porukan fiksuuteen siinä määrin, että rohkenee jättää kaikkein typerimmät kommentit vastaamatta.

Somessa jotkut henkilöt pyrkivät kehittelemään näkökulmiaan yhteistyössä toisten kanssa. On ymmärrettävää, että heidän pitää sulkea trollit pois häiritsemästä tuota vuorovaikutusta. Tuloksena on tietenkin se, että lopulta näkökulmia hiomaan jäävät vain sellaiset henkilöt, jotka ovat jo lähtökohtaisesti yhtä mieltä ainakin joistain perusasioista. Jos tuollaista keskusteluyhteisöä kutsutaan kuplaksi, niin silloin on aihetta sanoa, että trollit vahvistavat kuplia.